Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Suomalaisille keihään kaksoisvoitto Timanttiliigassa
STT–HSTero Pitkämäki on voittanut Zürichin Timanttiliigan keihäänheittokilpailun tuloksella 85,27. Pitkämäki kiskaisi voittotuloksen viimeisellä heitollaan, jota ennen hän oli kolmantena.
Kisan kakkoseksi sijoittui olympiapronssimitalisti Antti Ruuskanen. Ruuskasen tulos 83,36 neljänneltä kierrokselta.
Kolmas suomalaisedustaja oli Ari Mannio, joka jäi seitsemänneksi heitettyään 77,59.
Pitkämäki, Ruuskanen ja Mannio kilpailevat Suomen väreissä myös viikonlopun Ruotsi-ottelussa.
Voitto Timanttiliigan kilpailussa oli Pitkämäelle toinen perättäinen voitto liigassa. Tukholmassa kärkisija heltisi tuloksella 86,98.
"Toinen perättäinen voitto tuo vähän valoa tunnelin päähän ja luottamusta omaan tekemiseen", Pitkämäki tunnusti.
Pitkämäki miettii parasta aikaa uransa jatkoa. Hän jatkaa aktiivina vain jos kokee, että kykenee jatkossa palamaan huipputason tuloksiin.
"Nyt ei kuitenkaan ole vielä päätösten aika", Pitkämäki totesi.
Kilpailun kolme ensimmäistä kierrosta heitettiin sadekuurojen keskellä, viimeisille kierroksille keli koheni. Ruuskanen nousi kilpailun johtoon neljännen kierroksen heitollaan, joka kantoi 83,36, mutta ei kyennyt viimeisellä heitollaan vastamaan Pitkämäen 85-metriseen ja sijoittui toiseksi.
"Se oli sellainen kyntöheitto. Ei sillä voinut vastata Teron heittoon. Käsi varasti ja tukijalka pumppasi", Ruuskanen harmitteli viimeistään heittoaan.
"Neljännen kierroksen heitto oli ihan hyvä, muissa en saanut keihästä oikein asentoon. Mutta sunnuntaina Ruotsi-ottelussa tulee hyvä taistelu Teroa vastaan", Ruuskanen vakuutti.
Pitkämäki, Ruuskanen ja Ari Mannio ovat Suomen kolmikko Göteborgissa käytävässä maaottelussa.
"Täysi kuuden heiton kilpailu siitä tulee. Ihan täysillä siihen saa valmistautua", Pitkämäki totesi.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Blogi: Mikä on kohtuullinen rangaistus?
- Lasse Miettinen vihreiden puoluesihteeriksi
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Julkkismeteorologi ajoi Tanskaan tuulilasina kanaverkkoa ja elmukelmua
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Tutkija: Suuri osa koululaisista ei tunnista edes voikukkaa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Tausta: Saksan jalkapallo porskuttaa
- Fakta: Bayern pesee Borussian voitoissa
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan






