Suomalaismaalivahdeilla synkkä NHL-kierros
STT–APNew York. Suomalaiset maalivahdit olivat kovilla tiistai-illan NHL-kiekkokierroksella. Illan kärkikamppailussa Pekka Rinteen Nashville hävisi voittolaukauskisan jälkeen Vancouverille 3–4.
Dallasin Kari Lehtosen 20 torjuntaa riittivät 1–4 tappioon Phoenixille ja myös Minnesotan Niklas Bäckström oli kallella kypärin. Minnesota hävisi vieraissa hännänhuippu Columbusille 1–3.
Ruotsalaisvahdeilla oli yhtä tukalaa kuin suomalaisilla. Rangersin tähtivahti Henrik Lundqvist hävisi New Jerseylle 0–1 ja Toronton Jonas Gustavsson Jetsille 1–2.
Nashville oli Vancouveria vastaan häviöllä jo 1-3, kunnes pinnisti toisessa erässä tasoihin. Voittolaukauskisassa kuudes pari toi ratkaisun.
Vancouverin Alex Edler teki vieraille voitto-osuman Rinteen suojusten välistä. Vancouverille voitto oli viides kuudessa ottelussa. Rinne torjui 28 laukausta ja Vancouverin maalissa Roberto Luongo 37 kertaa.
Rinne oli ollut voittoisa 11 edellisessä pelissä. Häntä harmittivat ensi erän lopussa 23 sekunnissa päästetyt kaksi maalia.
"Niistä en ollut iloinen", Rinne sanoi.
Columbusin tulokaspuolustaja David Savard iski uran ensimmäisen NHL-maalin ja syötti toisen 3–1-voitossa Minnesotaa vastaan. Minnesotan Mikko Koivu oli olkavaivan takia sivussa kahdeksannesta perättäisestä ottelusta. Bäckström torjui 34 laukausta.
New Yorkissa ja Philadelphiassa juhlivat maalivahdit ja vierasjoukkueet. Rangers hävisi New Jerseylle 0–1 ja Philadelphia samoin lukemin voittolaukauskisan jälkeen Islandersille.
New Jerseyn Martin Brodeur pelasi kauden ensimmäisen ja uran 117. nollapelin 30 torjunnalla. Philadelphiassa Islandersin Jevgeni Nabokov torjui peräti 45 laukausta ja oli ohittamaton myös voittolaukauskisassa. Nollapeli oli Nabokoville kauden toinen ja uran 52.
Washingtonissa kotijoukkueen maalivahti Tomas Vokoun ylsi kauden neljänteen nollapeliin 4–0-voitossa Floridasta. Aleksandr Ovetshkin iski kaksi maalia.
Montreal yllätti Pittsburghin voittomaalikisan jälkeen 3–2, Ottawa hävisi seitsemännen perättäisen kerran, nyt tuli kuonoon lännen huippujoukkueelta St. Louisilta1–3.
Tampa Bay hävisi Los Angelesille 1–3. NHL:n paras maalintekijä Tampan Steven Stamkos teki kauden 35. maalin. Denverissä kotijoukkue kukisti Chicagon 5–2.
NY Rangers-New Jersey 0-1 (0-1, 0-0, 0-0)
Philadelphia-NY Islanders vl. 0-1 (0-0, 0-0, 0-0, 0-0, 0-1)
Washington-Florida 4-0 (2-0, 2-0, 0-0)
Columbus-Minnesota 3-1 (1-1, 1-0, 1-0)
M: Niklas Bäckström 34/37 torjuntaa.
Ottawa-St. Louis 1-3 (0-2, 1-1, 0-0)
Tampa Bay-Los Angeles 1-3 (0-1, 2-1, 0-0)
Montreal-Pittsburgh vl. 3-2 (0-0, 1-0, 1-2, 0-0, 1-0)
Nashville-Vancouver vl. 1-3 (1-3, 2-0, 0-0, 0-0, 0-1)
N: Pekka Rinne 28/31 torjuntaa.
Winnipeg-Toronto 2-1 (1-1, 1-0, 0-0)
Dallas-Phoenix 1-4 (0-1, 1-1, 0-2)
D: Kari Lehtonen 20/24 torjuntaa.
Colorado-Chicago 5-2 (0-0,2-2, 3-0)
Itälohko:
NY Rangers 51 33 5 13 141- 103 71
Boston 51 33 2 16 180- 111 68
Philadelphia 53 30 7 16 173- 157 67
New Jersey 53 31 3 19 150- 148 65
Pittsburgh 54 30 5 19 163- 141 65
Toronto 54 28 6 20 168- 157 62
Ottawa 56 27 7 22 162- 174 61
Washington 53 28 4 21 149- 149 60
Florida 52 24 11 17 131- 149 59
Winnipeg 55 25 6 24 131- 151 56
NY Islanders 52 22 8 22 126- 150 52
Tampa Bay 52 23 5 24 148- 176 51
Montreal 54 21 9 24 140- 147 51
Buffalo 52 22 6 24 126- 154 50
Carolina 54 20 9 25 137- 165 49
Länsilohko:
Detroit 54 35 2 17 172- 129 72
Vancouver 53 33 5 15 171- 133 71
St. Louis 52 31 7 14 129- 106 69
Nashville 54 32 5 17 152- 140 69
Chicago 54 29 7 18 171- 163 65
San Jose 50 29 6 15 145- 117 64
Los Angeles 54 26 10 18 118- 117 62
Minnesota 53 25 8 20 122- 136 58
Phoenix 54 25 8 21 143- 143 58
Colorado 55 27 3 25 140- 153 57
Dallas 52 27 2 23 137- 148 56
Calgary 53 24 7 22 126- 144 55
Anaheim 52 20 8 24 135- 156 48
Edmonton 53 21 5 27 141- 158 47
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Urheilu
Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Helsingissä on liki 24 600 asuntoa tyhjillään
- Manish Gawden bollywood yllätti myös HS:n toimituksessa – katso video
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ilonen rutisti jatkoon Englannissa
- Bolt ei päässyt alle kymmenen sekunnin – myös Pitkämäki vaisuna
- Suomi musersi Norjan naisten PM-koripallossa
- Tahkon kunnarit PattUn peikkona
- Latvala haastoi Loebin rajuun kaksintaisteluun
- Fifa sai jäsenen numero 209
- Olli Tuominen teki suomalaista squash-historiaa
- Suomalainen NHL-vahti ehdolla suosikkipelin kansikuvaan
- Hirvonen putosi neljänneksi, Solberg nopein
- Suomen Kuvalehti: Alpo Suhonen Itävallan kiekkojohtoon




