Huutokilpailu on valmis, kun yhteisö kääntyy ymmärrettävästi puolustamaan omaa kulttuuriaan, jonka tarkoitus ei alunperinkään ollut paha.
Tunisialaisuimari teki eräänlaista olympiahistoriaa
STT–AFPLontoo. Tunisialainen Oussama Mellouli ui eräänlaista olympialaista historiaa perjantaina Lontoossa. Hän on nyt kultamitalivoittaja sekä uima-altaassa että avovedessä.
Mellouli voitti miesten 10 kilometrin avovesiuinnin hieman yli kolmen sekunnin erolla Saksan Thomas Lurziin. Melloulin voittoaika oli 1.49.55,1.
Mellouli voitti neljä vuotta sitten Pekingissä 1 500 metrin kultamitalin. Samalla matkalla hän ehti Lontoossa viime sunnuntaina kolmanneksi.
Melloulista tuli Pekingissä ensimmäinen afrikkalainen uimari, joka on voittanut olympialaisissa. Hän oli kolme kuukautta aiemmin vapautunut kärsimästään 18 kuukauden kilpailukiellosta. Hän oli kärähtänyt dopingaineiden käytöstä.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
Politiikka
Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Juhannuksen jälkiruuissa yhdistetään hapokasta ja makeaa
- Tuukka Rask: Puolustuksella ei ollut paras ilta
- Pahimpia ruuhkia odotetaan iltapäiväksi – seuraa liikennettä HS:n ruuhkakartalta
- Italia voitti Japanin maalijuhlassa
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Currysinappi sopii bratwurstin kylkeen
- Pekka Lehdon pellolla kasvaa 180 perunalajiketta
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Tero Pitkämäki aikoo yhä MM-Moskovaan
- Kolumni: Suuremmat tuloerot, kiitos
- Sipoon ei tarvitse uusia kuntavaalejaan
- Nyt: Pimeän taksin kuljettajat juottavat asiakkaita ja tyhjentävät pankkitilejä
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kuusi ehdotusta jatkaa talvisodan muistomerkkikilpailussa
- Tuukka Rask: Puolustuksella ei ollut paras ilta
- Italia voitti Japanin maalijuhlassa
- Tero Pitkämäki aikoo yhä MM-Moskovaan
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Yleisurheilu: Ruuskanen heittänee Pihtiputaalla
- Tästä on kyse: Huikea alkukausi tyssäsi kylkivammaan
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- Iranilaiset juhlivat pääsyä jalkapallon MM-kisoihin
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Lääkärit: Tero Pitkämäki kisakuntoon kuudessa viikossa
- HIFK:n taloudellinen voitto putosi kolmannekseen
- Selin hankki Leijona-vahti Ahosen Astanaan
- Novak Djokovic ja Serena Williams Wimbledonin ykkössijoitetut



