Tutkimus: Raveissa kannattaa panostaa suosikkiin

 |   | 
 
Niko Kettunen
Seppo Sirkka
Suuren voittokertoimen hullaannuttamat häviävät raveissa enemmän kuin ennakkosuosikkeihin panostavat.
Suuren voittokertoimen hullaannuttamat häviävät raveissa enemmän kuin ennakkosuosikkeihin panostavat.

Suuren voittokertoimen hullaannuttamat häviävät raveissa enemmän kuin ennakkosuosikkeihin panostavat, ilmenee uudesta kansantaloustieteen väitöstutkimuksesta.

Vaikka ravivedonlyöjät vainuavat usein voittajahevoset, he pelaavat silti enemmän yllättäjiä kuin olisi taloudellisesti järkevää.

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Niko Suhonen tutki suomalaisten ravipelaajien käyttäytymistä viiden vuoden aikana. Tutkimusaineistona käytettiin hevosten vedonlyöntikertoimia Toton voittajavedossa vuosina 2002–2007.

Pelkästään niin sanottuja yllättäjähevosia pelanneet hävisivät yli puolet asetetuista panoksista. Suosikkeihin panostaneet sen sijaan kärsivät vain noin 15 prosentin tappiot. Keskimääräinen tappio oli 20 prosenttia.

Suurten kertoimien houkuttelevuutta kutsutaan yllättäjän harhaksi, ja sama ilmiö on havaittu muuallakin maailmassa.

Taloustiede esittää pelaajien käyttäytymiselle kaksi syytä. Pelaajat nauttivat riskinottamisesta ja toisaalta heillä on virheelliset käsitykset todennäköisyyksistä.

Suhosen tutkimus viittaa siihen, että virhearviot todennäköisyyksistä selittävät käyttäytymistä paremmin. Ihmiset yliarvioivat pieniä todennäköisyyksiä ja aliarvioivat suuria.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu niin kutsuttu viimeisen lähdön efekti. Pelaajat yrittävät ravipäivän viimeisessä lähdössä voittaa päivän aikana hävityt rahat takaisin. He ottavat suurempia riskejä.

Suhosen tutkimuksessa tätä ei havaittu. Syynä voi olla internet-vedonlyönnin lisääntyminen. Viimeisen lähdön jälkeen rahaa voi laittaa likoon vielä muilla peliareenoilla.

Suhosen väitöskirja Studies on Decision Making under Risk in the Context of Gambling Markets tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa perjantaina 17. helmikuuta.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori