Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Uintien päätöspäivänä syntyi kaksi maailmanennätystä
STTLONTOO. Olympiauintien päätöspäivä tuotti kaksi maailmanennätystä. Kiinalainen Sun Yang voitti 1 500 metriä ME-ajalla 14.31,02 ja naisten sekauintiviestissä Yhdysvallat pinnisti maaliin ME-ajassa 3.52,05. Maailmanennätykset olivat näitten olympialaisten kahdeksas ja yhdeksäs uinneissa.
Naisten 50 metrin vapaauinnissa hollantilainen Ranomi Kromowidjojo oli suosikki ja voitti uudella olympiaennätyksellä 24,05. Miesten sekauintiviestissä Michael Phelps oli auttamassa maataan uintien 16:nteen kultaan ajalla 3.29,35. Phelpsille mitali oli kuudes näissä kisoissa. Mitaleista neljä on kultaa.
Valkovenäläinen Aliaksandra Herasimenia pettyi 50 metrillä toiseen sijaan ajalla 24,28. Myös sadalla metrillä Kromowidjojo voitti. Marleen Veldhuis, 33, oli kolmas.
"Olen järkyttynyt. Halusin kultaa ja voittaa hänet. Olin liian hermostunut", Herasimenia sanoi.
Kromowidjojo on neljäs 50 ja 100 metriä samoissa olympialaisissa voittanut uimari. Häntä ennen samaan ovat yltäneet Kristin Otto (Itä-Saksa 1988), Inge de Bruijn (Hollanti 2000) ja Britta Steffen (Saksa 2008).
Olympiakullan puolustaja Steffen oli neljäs.
Miesten maratonilla 1 500 metrillä lajin kiinalainen maailmanmestari Sun Yang johti lähdöstä maaliin ja voitti ME-ajalla 14.31,02. Sunille mitali oli neljäs Lontoossa. Hän voitti 400 metrin vapaan ja oli toinen 200 metrin vapaassa ja kolmas pitkässä viestissä.
"Olen vuoden 2008 jälkeen panostanut tähän valtavasti. Siksi tämä merkitsee minulle paljon", Sun iloitsi.
Sun kohensi omaa vanhaa ME:tään (14.34,14) yli kolme sekuntia.
Olympiavoiton puolustaja tunisialainen Oussama Mellouli oli kolmas. Kanadalainen Ryan Cochrane ui hopeaa.
Naisten sekauintiviestissä kultaa juhli kova nelikko Missy Franklin, Rebecca Soni, Dana Vollmer ja Allison Schmitt. Franklinille kulta oli neljäs, Sonille, Schmittille ja Vollmerille näissä kisoissa kolmas. Kvartetti kohensi vanhaa ME:tä 0,14 sekuntia.
Miesten sekauintiviestissä Yhdysvallat lihotti uintien mitalisaaliinsa 30:een (16-8-6). Kiina voitti kymmenen mitalia (5-2-3). Japani oli viestin toinen ennen Australiaa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Politiikka
Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Jussi Jokisesta tuli pikavauhtia täysiverinen pingviini
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan





