Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Valtteri Filppula työsulusta: Pahalta näyttää
STTJääkiekkoilija Valtteri Filppulan ansiolistaa on koristanut NHL:n Stanley cup -voitto neljä vuotta, mutta suuren suomalaisen kiekkoyleisön edessä hän tekee läpimurtonsa 2012. Tiistaina Jokereissa SM-liigajäälle palaava Filppula on ensi kertaa urallaan kotimaan pääsarjan ykköstähti.
Filppula debytoi aikuisten MM-turnauksessa vasta viime keväänä. Hän oli Mikko Koivun jälkeen Leijonien toiseksi paras pistemies.
NHL:n kestomenestyjä Detroitissa asemansa ajat sitten vakiinnuttaneelta, monipuoliselta hyökkääjältä odotetaan Jokereissa paljon. Filppula, 28, pelasi viimeksi SM-liigaa edellisellä NHL:n työsulkukaudella 2004–05.
"Kun Jokereihin kesken sen kauden tuli NHL-pelaajia, kyllä heitä katseli ylöspäin. Yritti seurata, mitä asioita he tekevät ja millä tavalla. He olivat pelanneet liigassa, jossa itse halusin pelata."
Silloin työsulku venyi koko kauden mittaiseksi. Jokerien NHL-avut Ossi Väänänen, Brian Campbell ja Tim Thomas ottivat 2005 Kärppiä vastaan hävityn finaalisarjan jälkeen SM-hopeaa.
Filppulan tulo Jokereihin oli luonteva valinta jo siksi, että hänen isoveljensä Ilari pelaa samassa helsinkiläisjoukkueessa.
"Jokerit oli selkeä ykkönen, ei ollut vaihtoehtoja. Muutamia kertoja on ollut lähellä, että olisin pelannut broidin kanssa samassa joukkueessa, mutta se ei ole toteutunut kuin harjoituspeleissä."
Edellisellä SM-liigakaudellaan parikymppinen Filppula hyökkäsi Jokerien kakkosketjussa uransa nyt jo lopettaneiden Juha Lindin ja Petri Variksen kanssa. Kahdeksan vuotta kokeneempana Filppulan on vuoro näyttää mallia Jokerien nuorisolupauksille.
"En ole pukukopissa äänessä mitenkään paljon, se tuskin muuttuu miksikään. Ennemmin koetan omalla tekemisellä näyttää jäällä esimerkkiä."
Filppulalta jäi viime kaudella NHL-runkosarjan 82 ottelusta väliin vain yksi. Hän ei juuri miettinyt loukkaantumisriskiä, kun tarttui Jokerien tarjoukseen.
"Täytyy toivoa, ettei tule loukkaantumisia. Jos riskejä liikaa miettii, ei oikein pysty pelaamaan", Filppula sanoo koputtaessaan varmuuden vuoksi pöytää Helsinki-areenan mediatiloissa.
NHL-työsovun pikainen saavuttaminen on kaukainen tavoite.
"Aika huonolta näyttää. Olen valmis pelaamaan Jokereissa niin kauan kuin työsulku kestää."
Filppulan Jokerit kohtaa SM-liigassa kotijäällään tiistaina SaiPan.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Kauppi ja Mäkelä sprinttisuunnistuksen Suomen mestarit
- Pitkämäki heitti kauden kärkituloksen Shanghaissa
- Ferguson sätti Cityä Mancinin potkuista
- TsSKA Moskova varmisti Venäjän jalkapallomestaruuden
- Painiin aktiivisuutta korostavia sääntömuutoksia
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen






