15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Vanhemmat tappelivat Helsinki Cupissa
HSHelsinki Cupissa torstaina pelattu 11-vuotiaiden jalkapallo-ottelu Käpylän Pallo United–Chrisoupoli FC Ateena päättyi lasten vanhempien väliseen käsirysyyn.
Suomalais- ja kreikkalaispoikien isät ja äidit ottivat yhteen verbaalisesti ja fyysisesti sen jälkeen, kun Käpylä oli voittanut ottelun maalein 3–1.
Ikävät tapahtumat saivat alkunsa jo pelin aikana, kun molempien joukkueiden vanhemmat protestoivat äänekkäästi tuomarin päätöksiä. Käpyläläiset valittivat tuomiosta, josta heidän mielestään olisi pitänyt tuomita rangaistuspotku.
Kreikkalaiset suuttuivat tilanteesta, jossa tuomari hylkäsi Chrisoupolin tekemän maalin.
Pelin aikana käpyläläisvanhemmat kannustivat omiaan kreikkalaisen kansansävelmän "Dirlandan" tahtiin.
Kreikkalaisjuniorin loukkaannuttua yksi käpyläläisten isistä huusi 11-vuotiaalle maassa makaavalle pojalle "go to Hollywood". Ottelun loppuhetkillä samainen isä viivytti tahallisesti peliä, mikä sai kreikkalaisten veret kiehumaan.
Pelin päätyttyä muutama kreikkalaisisä menetti malttinsa täysin. Kreikkalaiset kävivät kiinni sekä tuomariin että solvauksia huutaneeseen käpyläläisten vanhempaan.
Tilanteesta seurasi käsirysy, nimittelyä ja käsimerkkejä. Toiset vanhemmat joutuivat pitämään voimakeinoin pahimmat riitapukarit erillään.
Myös järjestäjien korviin tapaus oli kantautunut.
"Tämä on kuitenkin aika marginaalista, ja onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Pyrimme puuttumaan kaikkiin välikohtauksiin heti, kun sellaisia huomaamme", turnauksen mediavastaava Tommi Seppälä kertoi.
Hänen mukaansa muutamista punaisista korteista tai huuteluista huolimatta homma on pysynyt tänä vuonna siistinä, ja pahimmilta ylilyönneiltä on vältytty.
Ottelun tulos tarkoitti sitä, että KäPa meni 11-vuotiaiden sarjassa puolivälieriin, sen sijaan ateenalaisten pelit turnauksessa päättyivät.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Talous
Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Kulttuuri
Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
Luetuimmat juuri nyt
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Chris James palaa KuPSiin
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Blogi: Jotenkin pliisu valioliigakausi
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- Elitloppetin lähtöradat
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa





