Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Vettel voitti – Hamiltonin kisa päättyi dramaattisesti

 |   |   | 
 
MICHAEL CARONNA / REUTERS
Keskeyttäminen oli Lewis Hamiltonille kova paikka.
Keskeyttäminen oli Lewis Hamiltonille kova paikka.

Red Bullin Sebastian Vettel  juhli Singaporen GP:n voittoa. Toiseksi ajoi tallikaveri Jenson Button ja Ferrarin Fernando Alonso varmisti MM-johtoaan kolmossijallaan.

Kaksijakoisen kilpailun alku oli tylsääkin tylsempi, mutta puolivälin tietämillä alkoi tapahtua.

Paalupaikalta startannut McLarenin Lewis Hamilton hallitsi ensimmäistä 23 kierrosta miten halusi, mutta sitten hänen autonsa tekniikka petti.

Hamiltonin auto hyytyi radanvarteen vaihdelaatikon petettyä. Britti ohjasi autonsa turvalliseen paikkaan, nousi ohjaamosta, ja poistui rata-alueelta epäuskoisena.

Sebastian Vettel kiitti mahdollisuudesta, ja kuittasi kärkipaikan. Button nousi kakkoseksi ja Alonso hivuttautui kolmoseksi. 

"Meille Lewisin keskeyttämisestä oli tietysti apua. Huomasin jo muutama kierros aiemmin, että hänen autostaan oli valunut öljyä", Vettel kertoi.

Kaikki ei ollut vielä tässä, sillä Hamiltonin keskeytyksen jälkeen alkoi tapahtua. HRT:n Narain Karthikeyan osui ensin seinään, ja radalle tuli turva-auto.

Kun kisa pääsi jatkumaan, Mercedeksen Michael Schumacher pamautti puolestaan Toro Rosson Jean-Eric Vergnen perään. Taas radalle kurvasi turva-auto. 

Kimi Räikkösen autosta puuttui puhti, mutta varma ajo ja muiden keskeytykset nostivat Lotus-kuljettajan lopulta kuudenneksi. Tallikaveri Romain Grosjean oli seitsemäs.

Hän joutui päästämään Räikkösen edelleen noin kymmenen kierrosta ennen maalia.

Kuudennella sijallaan Räikkönen vahvisti asemiaan MM-sarjan kolmosena. Ero sarjakärki Alonsoon venyi kuitenkin jo 45 pisteeseen.

Heikki Kovalainen ajoi perinteisen kisan ja oli 15:s. Caterhamin vauhti ei riittänyt taaskaan parempaan.

Singaporen GP ajettiin iltakisana keinovaloissa.

Singaporen GP:n lopputulokset
1) Spebastian Vettel Saksa, Red Bull 2.00.26,144
2) Jenson Button Britannia, McLaren jäljessä 8,9 sekuntia
3) Fernando Alonso Espanja, Ferrari -15,2
4) Paul Di Resta Britannia, Force India -19,0
5) Nico Rosberg Saksa, Mercedes -34,7
6) Kimi Räikkönen Suomi, Lotus -35,7
7) Romain Grosjean Ranska, Lotus -36,6
8) Felipe Massa Brasilia, Ferrari -42,8
9) Daniel Ricciardo Australia, Toro Rosso -45,8
10) Mark Webber Australia, Red Bull -47,1,
11) Sergio Perez Meksiko, Sauber -50,6
12) Timo Glock Saksa, Marussia -1.31,9
13) Kamui Kobayashi Japani, Sauber -1.37,1
14) Nico Hülkenberg Saksa, Force India -1.39,4
15) Heikki Kovalainen Suomi, Caterham -1.47,9
16) Charles Pic Ranska, Marussia -2.12,8
17) Pedro de la Rosa Espanja, HRT -1 kierros
18) Bruno Senna Brasilia, Williams -2
19) Vitali Petrov Venäjä, Caterham -2

Keskeyttäneet: Jean-Eric Vergne Ranska, Toro Rosso, Michael Schumacher Saksa, Mercedes, Pastor Maldonado Venezuela, Williams, Narain Karthikeyan Intia, HRT, Lewis Hamilton Britannia, McLaren.

MM-tilanne:
1) Alonso 194 pistettä
2) Vettel 165
3) Räikkönen 149
4) Hamilton 142
5) Webber 133
6) Button 119
7) Rosberg 93
8) Grosjean 82
9) Perez 65
10) Massa 51
11) Di Resta 44
12) Schumacher 43
13) Kobayashi 35
14) Hülkenberg 31
15) Maldonado 29
16) Senna 25
17) Vergne 8
18) Ricciardo 6.

Valmistajat: 1) RedBull 298, 2) McLaren 261, 3) Ferrari 245, 4) Lotus 231, 5) Mercedes 136, 6) Sauber 100, 7) Force India 75, 8) Williams 54, 9) Toro Rosso 14.

Seuraava kilpailu: 7. 10. Japanin GP Suzuka.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

23.5.2013