Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

MM-turnauksen parhaaksi valittu Puljujärvi totuuden edessä: englantia on pakko oppia puhumaan

Loppiainen jatkuu kiireisenä, kun torijuhla odottaa kello 15.

Urheilu
 
Vesa Koivunen
Jesse Puljujärvi sai MM-kultamitalin kaulaansa.
Jesse Puljujärvi sai MM-kultamitalin kaulaansa. Kuva: Vesa Koivunen

Kultaleijonien yksi nuorista pelaajista, Jesse Puljujärvi, osaa maalinteon ja syöttämisen. Yksi pienoinen ongelma Puljujärvellä on. Englanti ei oikein tahdo taipua.

Puljujärvi joutui ruotsalaisten haastatteluun MM-välierän jälkeen. Ruotsia Puljujärvi ei osaa, mutta ei lopulta kovin kummoisesti englantiakaan. Haastattelusta tuli videohitti.

Joku väänsi ”Puljun” haastattelusta jopa laulun.

”Olen nauranut sille itsekin. Aluksi vähän hävetti”, Puljujärvi sanoi.

Oululainen Puljujärvi keräsi seitsemään otteluun ällistyttävät tehot 5+12 ja valittiin MM-turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Harvoin 17-vuotias pelaaja saa vastaavan tunnustuksen alle 20-vuotiaiden kisoissa.

Jo ennen MM-kisoja oli tiedossa, että Puljujärvi varataan aikaisessa vaiheessa NHL:ään. Tämän turnauksen jälkeen kiinnostus kasvoi entisestään. Se tietää lähes varmaa NHL-sopimusta ensi kesänä, ja englannin puhumista.

”Kyllä on pakko aloittaa. Ei tästä tule mitään, kun ei osaa oikein kieltä”, Puljujärvi sanoi. Hän syötti MM-finaalissa kaksi ensimmäistä maalia, Patrik Laineen ja Sebastian Ahon osumat.

Puljujärvellä ja muulla joukkueella on kiireinen loppiainen edessä, kun Mäntymäen kentällä Olympiastadionin edessä alkaa torijuhla kello 15. Silloin alkaa musiikki ja pelaajat saapuvat kello 16.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!