Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tuokkolalle potkut Ilveksestä, Heikkilä tilalle – ”Työ Ilveksen kanssa jäi kesken”

Urheilujohtaja Pajuojan mukaan Ilveksen oli reagoitava tuloksiin.

Urheilu
 
Kalle Parkkinen
Tuomas Tuokkola Ilveksen päävalmentajana Hakametsän jäähallissa 18. joulukuuta 2015.
Tuomas Tuokkola Ilveksen päävalmentajana Hakametsän jäähallissa 18. joulukuuta 2015. Kuva: Kalle Parkkinen

Kolme vuotta sitten Tuomas Tuokkola korvasi tammikuussa Raimo Helmisen Ilveksen päävalmentajana. Tänään oli Tuokkolan vuoro väistyä kesken kauden Ilveksen päävalmentajana paikalta, kun Ilves antoi hänelle potkut.

Ilveksen uusi päävalmentaja Kari Heikkilä aloittaa työt keskiviikkona. Tuokkola sai kuulla aamupäivällä hallilla, että hänet on vapautettu tehtävistään.

”Urheilutoimenjohtaja [ Juha Pajuoja ] ja toimitusjohtaja [ Esa Honkalehto ] tulivat molemmat kertomaan, ja perusteluina oli viimeaikainen pelillinen menestys”, Tuokkola kertoi Helsingin Sanomille puhelimitse.

Tuokkola oli luonnollisesti pettynyt potkuista.

”Voi sanoa, että työ Ilveksen kanssa jäi kesken”, Tuokkola sanoi.

Ilves on Liigassa sijalla 14 saldolla 10–6–21. 39 pisteellään Ilves on kymmenen pisteen päässä pudotuspeleistä. Viimeisistä 12 ottelustaan Ilves oli voittanut vain yhden ja hävinnyt kuusi ottelua maalin erolla.

”Jos summaan ja analysoin, meillä on mennyt loppujen lopuksi aika vähän pieleen. Emme ole voittaneet pelejä tarpeeksi. Viimeisen reilun kahden kuukauden aikana loukkaantumissumamme on ollut ihan uskomaton. Se lähti jo lokakuussa, kun meillä ei ollut yksikään kapteeni jäällä”, Tuokkola kertoi.

Tuokkolan mukaan Ilveksen joukkue ja pelaajat ovat olleet koko ajan pelissä kiinni. Hänen mukaansa Ilves on luonut enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja.

”Olemme hakeneet ratkaisuja siihen, että saisimme uusia ratkaisupelaajia. Viimeinen napsu on jäänyt puuttumaan. Tässä on lopputulos”, Tuokkola sanoi.

Mistä johtuu, että pelit ovat kääntyneet tappioiksi?

”Siinäpä se. Viimeisessä JYP-pelissä vastustaja sai tasakentällisin ottelun aikana kaksi maalipaikkaa ja se teki maalin. Me saimme 11 maalipaikkaa, joista 4–5 ykkösalueelta, emmekä tehneet maalia. Kokemus ei ole riittänyt ratkomaan pelejä”, Tuokkola kertoi.

Tuokkolan mukaan joukkue ei ole saanut pitkässä juoksussa riittävästi ykkösalueen maalipaikkoja.

”Olemme siihen yrittäneet hakea lääkettä, mutta se ei ole riittänyt. Arvostan pelaajien panosta, mutta terävin kärki on ollut meiltä pois. Ajatellaan vaikka pelaajia Sami Sandell ja Antti Tyrväinen ”, Tuokkola sanoi.

Kokemusta puuttui

Sandellin kausi päättyi loukkaantumiseen lokakuussa, ja Tyrväinen siirtyi joulukuussa Färjestadiin sen jälkeen, kun hän oli saanut yhdeksän ottelun pelikiellon. Tyrväisen sopimus purettiin pelaajan aloitteesta.

”Olisimme tarvinneet tukea ja kokemusta, että olisimme saaneet ajettua sisään pelaajia liigaan. On ollut pienestä kiinni, että olisimme voittaneet pelejä”, Tuokkola sanoi.

Potkut ovat Tuokkolalle toiset hänen valmennusurallaan.

”Jos ajattelen kolmea vuotta Ilveksessä, pelasimme elämästä ja kuolemasta ja työpaikasta karsinnoissa. Olen tyytyväinen tähän ajanjaksoon, kun ajattelen seuran uskottavuutta tänä päivänä ja sitä, miten monta pelaajaa on lähtenyt maailmalle ja pelannut minun alaisuudessani uransa parhaan kauden. Olen varmasti parempi valmentaja”, Tuokkola sanoi.

Tuokkola saa palkkaa Ilveksestä huhtikuun loppuun.

”Nyt kun tämä rumba on ohi, ajan mieleni ja kehon alas tästä projektista. Annan aikaa perheelle ja rupean suunnittelemaan tulevaisuutta. Jengiä minulla ei ole, ja ne ovat menneet. Lätkäkoutsi olen edelleen, mutta en poissulje lätkän ulkopuolisia töitä”, Tuokkola sanoi.

Aika loppui

Ilveksen urheilujohtajan Juha Pajuojan mukaan Ilveksen oli reagoitava tuloksiin.

”Tietysti laskemme pelien määrää. Tavoitteemme on edelleen taistella pudotuspelipaikasta. Meillä ei ollut aikaa odottaa pidempään, jokin muutos oli tehtävä”, Pajuoja kertoi puhelimitse.

Pajuojan mukaan Ilves etsii pelaajia, mutta pelaajarintama on hänen mukaansa tyhjä.

”Sellaisia pelaajia ei ole ilmaantunut, jotka auttaisivat meitä. Siksi jouduimme tekemään tällaisen ratkaisun”, Pajuoja kertoi.

Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi tulee loppukauden mittaisella sopimuksella Kari Heikkilä, joka valmensi Oulun Kärpät mestariksi kaudella 2003–2004. Heikkilä on valmentanut myös HPK:ta, Sportia ja Bluesia ja KHL:ssä hän on toiminut Lokomotiv Jaroslavlin, Metallurg Magnitogorskin, Dinamo Minskin, Neftehimik Nizhnekamskin ja Dinamo Riian päävalmentajana.

Ilves rupesi viikonlopun jälkeen tutkimaan, mitä valmentajia on vapaana. Pajuojan mukaan Ilves halusi ehdottomasti ulkopuolelta valmentajan, kun joukkueen tilanteeseen ei ole helppo tulla.

”Hänellä on tiettyä lukkarinrakkautta Ilvestä kohtaan, kun hän on täällä pelannut juniorina ja liigassa. Hän vastasi nopeasti kosiskeluumme”, Pajuoja kertoi.

Martti Kainulainen / LEHTIKUVA
Kari Heikkilä Valko-Venäjän maajoukkueen päävalmentajana Raumalla 20. huhtikuuta 2012.
Kari Heikkilä Valko-Venäjän maajoukkueen päävalmentajana Raumalla 20. huhtikuuta 2012.
Huippuhetket: Ilves - JYP
Huippuhetket: Ilves - JYP
Hakametsässä nähtiin todella kuumaverinen ottelu, jossa molemmat joukkueet kuluttivat jäähypenkkiä. Ottelun kaikki maalit nähtiin toisessa erässä. Mikko Kaltevan vietyä vieraat johtoon ylivoimalla, vastasi Ilves samalla mitalla. Kai Kantolan tahtomaali herätteli kotiyleisöä ajassa 31:24. Voittomaaliksi jäänyt osuma oli Petr Hubacekin käsialaa. JYP-hyökkääjä kiisi omalta siniviivalta kiekonriiston jälkeen vastustamattomasti läpiajoon, eikä mies erehtynyt paikasta. Veini Vehviläinen venyi 29 kertaa torjuntaan JYP-maalilla.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!