Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tyly arvio mäkihypyn tilasta: Suomessa harjoitellaan vähän ja kaiken lisäksi väärin

Oi niitä aikoja, kun Janne Puikkosen MM-voitto laulatti yli 53 000 katsojaa Lahden mäkimontussa. Nyt on toisin. Mikä mäkimiehiä vaivaa?

Urheilu
 
Ilkka Ranta / Lehtikuva
Vuoden 1989 Lahden MM-kisoissa Jari Puikkonen (oik.) voitti maailmanmestaruuden ja Matti Nykänen otti pronssia.
Vuoden 1989 Lahden MM-kisoissa Jari Puikkonen (oik.) voitti maailmanmestaruuden ja Matti Nykänen otti pronssia. Kuva: Ilkka Ranta / Lehtikuva

Jari Puikkonen sai Lahden mäkimontun laulamaan helmikuussa 1989, kun yli 53 000 katsojaa juhli mieleistään voittajaa MM-hiihtojen suurmäessä.

Joukko lapsia käveli riemuissaan kisan jälkeen pois stadionilta. He lauloivat, ja laulun sanat kuuluivat: ”Arvaa kuka voitti. Puikkosen Jari voitti, arvaa kuka voitti. Puikkosen vuoro koitti”. Muita sanoja ei tarvittu.

Se oli suurta mäkihypyn juhlaa, joka tuskin toistuu Lahden vuoden 2017 MM-kisoissa.

Tai jos toistuu, niin kiire tulee. Suomalainen mäkihyppy on karahtanut kulta-ajoista karille, eikä pohjakosketusta edes ole välttämättä vielä nähty.

”Tulokset ovat olleet heikkoja”, myöntää Suomen huippu-urheilun yksikön johtaja Mika Kojonkoski.

Entinen hyppääjä ja valmentaja toimii myös mäkihypyn lajivastaavana, muttei ota siitä yksin vastuuta.

Rio Gandara / HS
Mika Kojonkoski Falunin MM-kisoissa viime talvena.
Mika Kojonkoski Falunin MM-kisoissa viime talvena.

”Meillä on erikseen johtoryhmä ja asiantuntijoita, joiden kanssa asioita käydään läpi viikoittain.”

Vuodenvaihteessa käyty Keski-Euroopan mäkiviikko oli suomalaisilta pohjanoteeraus. Vain Ville Larinto yritti pyristellä jatkoon avauskierrokselta.

Loppiaistiistaina Suomessa juhlittiin Nuorten Leijonien maailmanmestaruutta, ja seuraavana päivänä käyty mäkiviikon päätösosakilpailu jäi lähes huomiotta mediassa.

Se oli poikkeuksellista, mutta kertoi omalla tavallaan karua kieltään: mäkihyppy ei kiinnostanut kuten ennen.

”Se oli valtava sääli”, sanoo Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori.

Pari vuotta sitten juuri Vuori yritti herätellä Suomessa erillistä kansalaiskeräystä, jotta rahapulasta kärsinyt mäkihyppy olisi saatu uuteen lentoon. Keräys jäi lupa-asioiden takia torsoksi.

Vielä toissa talvena Anssi Koivuranta otti yhden maailmancupin osakilpailun voiton, mutta viime kaudella ei tullut enää yhtään palkintosijaa.

Kymmenen vuotta sitten, 28. tammikuuta 2006 Matti Hautamäki, Tami Kiuru ja Janne Ahonen ottivat Zakopanessa harvinaisen kolmoisvoiton.

Mitä kymmenessä vuodessa on tapahtunut? Miksi mäkihyppy on romahtanut?

Kojonkoski ja Vuori toteavat, että kyse on monen asian ja yhteensattuman summasta – urheilijoista, lukuisista loukkaantumisista, valmennuksesta, tekniikasta ja rahasta.

”Kun kierre alkaa, sen kääntäminen on vaikeaa. Valmentajilla ei välttämättä ole Suomessa yhtenäistä linjaa, mitä pitää tehdä”, sanoo Vuori.

”Harjoitellaan valitettavan vähän. Tarvitaan vahvempi yhteinen näkemys”, sanoo Kojonkoski.

Entä mitä sanoo lajin johtoryhmän tuore puheenjohtaja Lauri Kettunen? Josko hänellä olisi yksilöityä tietoa.

”Suomalaiset harjoittelevat väärällä tavalla. Muut ovat meitä paljon edellä ponnistustekniikassa”, sanoo Kettunen, joka on Tampereen teknillisen yliopiston professori ja tutkinut paljon mäkihyppyä.

Kettusen mukaan Suomen edellinen päävalmentaja Pekka Niemelä oli tietoinen ponnistustekniikan muuttumisesta, mutta asia hautautui päävalmentajaan kohdistuneeseen kritiikkiin.

Niemelä jäi pois tehtävästä keväällä 2014. Päävalmentajaksi tuli Jani Klinga, jonka kaksivuotinen pesti on katkolla tänä keväänä.

Uusien sääntöjen mukaan hyppääjien puvut ovat tiukentuneet. Ilmaa kantavaa pintaa on puvuissa vähemmän kuin ennen.

Sen myötä hyppääjät nostavat ylävartaloaan enemmän pystyyn kuin aiemmin. ”Suomalaiset eivät hallitse tätä uutta tekniikkaa samalla tavalla kuin muut”, sanoo Kettunen.

”Sinänsä on hauskaa, että uusi ponnistustekniikka on meiltä lähtöisin. Janne Happonen ja sveitsiläinen Simon Amman ottivat tekniikan ensimmäisinä käyttöönsä”, naurahtaa Kettunen.

Jokainen urheilulaji tarvitsee menestyäkseen keulakuvia ja tähtiä. Jos niitä ei ole, laji näivettyy.

Suomessa on alle 400 mäkihypyn harrastajaa, joista aikuisia on noin sata. Laji kaipaa yhä enemmän nuoria, mutta he valitsevat mäkihypyn sijaan muita lajeja.

Kettusen mukaan tilanne on kaikin puolin hankala.

”Hyppyrimäet ovat metsässä. Ne pitäisi tuoda muiden rakennusten keskelle. Lajin parhaaksi ei ole tehty niin paljon töitä, että olisimme pysyneet ajan tasalla.”

Mäkihypyn johtoryhmä, Hiihtoliitto ja Suomen olympiakomitea käsittelevät lajin tilaa helmikuussa. Ennen sitä nykyisen päävalmentajan asemaan ei haluta ottaa kantaa.

”Itävalta on maailman johtava maa mäkihypyn valmennuksessa. Sitä kysymystä ei kannata välttää. Talous on yksi rajoittava tekijä [valmentajan valinnassa]”, sanoo Kojonkoski.

Kettunen sanoo omasta puolestaan, ettei ulkomaalaisen valmentajan palkkaaminen voi olla ratkaiseva tekijä. ”Se ei ole taikasana. Tuemme ihmisiä, jotka ovat töissä. Ei pidä spekuloida asiaa, joka ei vie sitä eteenpäin.”

Vähäisen harrastajamäärän takia mäkihypystä saatavat lisenssimaksut ovat pienet, vain noin 10 000 euroa, kun muissa lajeissa puhutaan sadoista tuhansista euroista, ja enemmästäkin.

Myös seuramaksut ovat pienet. Näin mäkihypyn harrastaminen ei tuo lajille rahaa.

Mäkihypyn budjetti Suomen Hiihtoliitossa on tällä kaudella noin miljoona euroa. Sillä rahalla lajin on tultava toimeen.

Yhteistyökumppaneiden, sponsorien osuus on 400 000 euroa. Kansainvälinen hiihtoliitto, Suomen olympiakomitea ja opetusministeriö tukevat samalla summalla.

”Loppu tulee sieltä täältä. Ei ole helppoa hankkia yksityistä rahaa”, sanoo Vuori, jonka aikana Hiihtoliiton talous on kääntynyt ensi kertaa nousuun 20 vuodessa.

Velkaa liiton mäkihyppypuolella on ”hallittavat” 200 000 euroa. ”Perusbalanssi saadaan kuntoon”, sanoo Vuori.

Takaisin Lahden mäkimonttuun. Ilman uusia mattinykäsiä, toniniemisiä tai janneahosia, mäkihyppy ei vedä paikalle katsojia, jolloin sillä voi olla iso vaikutus koko Lahden 2017 MM-kisojen tulokseen.

Järjestäjät pääsevät taloudellisesti kuiville, jos kisoihin myydään vähintään 250 000 pääsylippua, joiden keskihinta on 35 euroa.

Yli 53 000 katsojalla se tietäisi noin 1,8 miljoonan euron pottia – ja kyse on vain yhdestä mäkikisasta.

”Meillä on yhä hyviä hyppääjiä, jotka pitää saada harjoittelemaan oikein. Aikaa ei ole tuhlattavaksi”, sanoo Kettunen.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!