Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Valmentaja joutuu hillitsemään juoksijakomeetta Alisa Vainiota: ”Tarvitsen koko ajan jotain toimintaa”

Nuori kestävyysjuoksija ei anna julkisuuden vaikuttaa tekemisiinsä. ”Haluan kehittyä urheilijana ja ihmisenä.”

Urheilu
 
Akseli Valmunen
Alisa Vainio on pelannut myös jääkiekkoa, mutta se on jäänyt taka-alalle. ”Ei voi sitoutua enää siihen.”
Alisa Vainio on pelannut myös jääkiekkoa, mutta se on jäänyt taka-alalle. ”Ei voi sitoutua enää siihen.” Kuva: Akseli Valmunen
Kuka?

Alisa Vainio

 Ikä: 18 vuotta.

 Seura: Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

 Valmentaja: Rami Virlander.

 Asuinpaikka: Lappeenranta.

 Sijoittui kesällä 2015 nuorten EM-kisoissa esteissä pronssille ja 5 000 metrillä 4. tilalle.

 Voitti aikuisten SM-kultaa 10 000 metrillä.

 Juoksi syksyllä maratonin aikaan 2.33.24.

Alisa Vainio nousi komeetan lailla viime vuoden suomalaiseksi juoksijalupaukseksi.

Sitä seurannut suuren yleisön suosio ja julkisuus eivät kuitenkaan ole sekoittaneet 18-vuotiaan kestävyysjuoksijan päätä.

”En noteeraa julkisuutta, keskityn vain omaan harjoitteluuni. Toisaalta se on hyvä, että saa sen myötä yhteistyökumppaneita. Se mahdollistaa paljon ja helpottaa harjoittelua sekä muuta”, sanoo Vainio HS:n haastattelussa.

Oletko itse yllättänyt, kun nousit niin äkkiä suomalaisen juoksun huipulle?

”Varmaan ehkä siten, että miten se on tullut esille. Kukaan ei ole ennen suhtautunut juoksuihini sillä tavalla kuin nyt.”

Onko sinusta kirjoitettu ja puhuttu jo vähän liikaakin, olet vasta 18-vuotias?

”Jotain turhia artikkeleita voisi olla kirjoittelematta, kuten veljestäni. Urheilugaalassa tuli haloo, kun olin siellä veljeni Anssin kanssa, mutta hän ei sitten ollutkaan poikaystäväni. Anssi oli tyytyväinen, että hänkin pääsee joskus lehteen”, nauraa Vainio.

Menestyksen myötä Vainion ja perheen puhelimet ovat soineet tiheämmin kuin ennen.

Uuden kauden kynnyksellä Vainion harjoitus- ja juoksuvarusteisiin on ilmaantunut uusia logoja.

Maanantaina Vainio sai nimeään kantavan malliston hirsirakenteisista saunoista, mökeistä ja piha-aitoista tunnetusta Salvoksen perheyrityksestä.

”Hienolta kuulostaa. Voi mennä lenkin jälkeen saunomaan”, sanoi Vainio, jolla on yrityksen kanssa sopimus aina vuoden 2020 olympialaisiin asti.

Aikojensa perusteella Vainio olisi voitu valita jo ensi kesän olympiamaratonille Rioon, mutta hän on kaksi vuotta liian nuori sille matkalle.

Vainio juoksi syksyllä ajan 2 tuntia 33 minuuttia ja 24 sekuntia. Se on alle 19- ja 22-vuotiaiden Suomen ja Euroopan ennätys.

Mitä ajattelit, kun kuulit, ettet voi juosta Riossa maratonia?

”Oli se väärin, koska olen aikuinen ja täysi-ikäinen. Ei se silti ole poissuljettu, ettenkö juoksisi Riossa.”

Vainio voi tavoitella kisapaikkaa 10 000 metrillä, jolle hänet on valittu aikuisten EM-kisoihin Amsterdamiin.

Vainio on juossut kymppitonnin vain kerran rataoloissa kilpailuissa, kun hän voitti viime kesänä Suomen mestaruuden.

”Jokin aika sitten juoksin harjoituksissa kympin 35 minuuttiin. Kisoissa aika pitää saada lähemmäksi 32:ta kuin 33:a minuuttia”, sanoo Vainio, jonka ennätys on 32.58,17.

Vainio harjoittelee noin 150 kilometriä viikossa. Talvella kilometrejä kertyy paljon juoksumatolla, mutta helmikuussa on edessä leiri hierojana työskentelevän Jyrki -isän kanssa Espanjassa. Äiti Paula jää kotiin.

Valmentaja Rami Virlanderin, 38, mukaan määrä on samaa luokkaa kuin aikuisilla naisilla. Myös estejuoksu saattaa tulla Vainion ohjelmaan ensi kesänä.

”Sitä katsotaan sitten, kun nähdään, miten harjoittelu on edistynyt”, sanoo Virlander, joka hakee suojatilleen kovatasoista 10 000 metrin kisaa kevääksi Yhdysvalloista.

Kuinka paljon valmentaja joutuu sanomaan, ettet harjoittelisi vielä liikaa?

”Rami tuntee minut hyvin. Vähän hän joutuu minua toppuuttelemaan. Minä tarvitsen koko ajan jotain toimintaa.”

Tähtäsit joulukuussa EM-maastoihin, mutta et päässyt kisoihin jalkapohjaan tulleen tulehduksen ja sinänsä ensi alkuun mitättömältä tuntuneiden hiertymien takia. Miten paljon se harmitti?

”Maastojuoksu ei ollut päätähtäin, vaan se olisi ollut välipala. Ärsyttihän sitä katsoa televisiosta, kun en itse voinut olla mukana.”

Käyt Lappeenrannassa lukiota, ja edessä ovat ylioppilaskirjoitukset. Millainen olet koulussa?

”Pakko sanoa, että koulu on vähän kärsinyt tai aika paljonkin. En ole voinut keskittyä kouluun kunnolla. Harjoitusten jälkeen keskityn mieluummin palautumiseen kuin kouluun.”

Mitä odotat tältä kaudelta, kun edessä on aikuisten ja nuorten arvokisoja?

”Ainakin, että ennätykset paranisivat ja että kehittyisin niin ihmisenä kuin urheilijanakin.”

Juha Metso
Kesällä Alisa Vainio harjoittelee kotikentällään Lappeenrannan Kimpisellä.
Kesällä Alisa Vainio harjoittelee kotikentällään Lappeenrannan Kimpisellä.
Akseli Valmunen
Alisa Vainio sponsorinsa tilaisuudessa maanantaina Espoossa.
Alisa Vainio sponsorinsa tilaisuudessa maanantaina Espoossa.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?