Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomalaisgolfarit kiinni jatkopaikassa yötauolle – ”Vähän pihalla koko ajan”

Urheilu
 
Lintao Zhang Getty Images
Mikko Korhonen on kiinni jatkopaikassa.
Mikko Korhonen on kiinni jatkopaikassa. Kuva: Lintao Zhang Getty Images

Mikko Korhonen ja Roope Kakko ovat parhaat suomalaiset kahden päivän jälkeen golfin Euroopan-kiertueen kilpailussa Abu Dhabissa.

Molemmat ovat yhteistuloksessa kaksi alle parin ja jakavat 37. sijaa. Toinen kierros jäi kesken pimeyden takia. Se pelataan loppuun varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa.

Korhonen ehti pelata 12 reikää ennen yötaukoa. Niillä hän teki parien ohella kaksi bogia ja yhden birdien.

”Vähän huono ajatus oli tänään, vähän pihalla koko ajan. Kiva, että saa jatkaa huomenna, josko sujuisi vähän paremmin”, Korhonen pohti.

Kakko ehti pelata perjantaina yhdeksän reikää.

Mikko Ilonen pelasi perjantaina yksitoista reikää. Hän on jaetulla 56. sijalla yhteistuloksella yksi alle parin. Samaan tulokseen on asettumassa myös raja, jolla pääsee jatkoon.

Kilpailua johtaa Englannin Andy Sullivan yhteistuloksella –10.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!