Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kärpät marssii vahvasti – nyt kaatui HPK

Kärpät murjoi HPK:n 5–1, Sport nollasi SaiPan.

Urheilu
 
Huippuhetket: Kärpät - HPK
Huippuhetket: Kärpät - HPK
Sarjan kärkipaikkaa hamuileva Kärpät sai vieraakseen hännillä olevan HPK:n. Kotijoukkue otti rutiininomaisen 5–1-voiton Esa Pirneksen viimeistellessä tehot 1+2=3.

Oulun Kärpät kukisti kotikaukalossaan HPK maalein 5–1 (1–1, 1–0, 3–0) tiistain kierroksella. Samu Perhonen piti HPK:ta mukana pelissä torjunnoillaan kaksi erää. Sen jälkeen Kärpät meni menojaan.

Miro Aaltonen vei Kärpät viiden minuutin pelin jälkeen 1–0-johtoon, mutta Miro Ruokonen iski HPK:n tasoituksen neljä minuuttia myöhemmin. Se jäi myös vierailijoiden ainoaksi osumaksi.

Toisen erän ainoan maalin teki Kärppien kokenut Esa Pirnes . Kolmannessa erässä kotijoukkue meni menojaan iskemällä kolme maalia.

Julius Junttila laukoi Kärpät 3–1-johtoon ajassa 46.33, Mika Pyörälä iski kaksi minuuttia myöhemmin ylivoimalla Kärppien 4–1-lukemat. Sebastian Aho laukoi loppulukemiksi 5–1.

Kärppien tehopelaaja oli kolme tehopistettä (1+2) kerännyt Esa Pirnes. Sami Rajaniemi selvisi Kärppien maalilla 19 torjunnalla. HPK:n Samu Perhoselle merkittiin 30 torjuntaa.

Kärpät on Liigassa toisena kolme pistettä Helsingin IFK:ta jäljessä ottelun vähemmän pelanneensa.

Tiistain muissa otteluissa Vaasan Sport murjoi kotikaukalossaan SaiPan maalein 3–0. Tuomas Vänttinen teki kaksi maalia. Sport on viimeisellä pudotuspelipaikalla kymmenentenä.

Kolme pistettä Sportia jäljessä oleva Ässät kukisti puolestaan KalPan maalein 3–2.

Jääkiekon SM-liiga tiistaina

Kärpät–HPK 5–1 (1–1, 1–0, 3–0)

Ässät–KalPa 3–2 (1–0, 2–1, 0–1)

Sport–SaiPa 3–0 (0–0, 2–0, 1–0)

Huippuhetket: Sport - SaiPa
Huippuhetket: Sport - SaiPa
Tuomas Vänttinen jatkoi tehojen nakutteluaan Vaasan tiistai-illassa kahdella maalilla. Kun Mika Järvinen piti vielä nollapelin 35 torjunnalla, ei ottelun voittajasta jäänyt epäselvyyttä vaan kotijoukkue oli parempi lukemin 3–0.
Huippuhetket: Ässät - KalPa
Huippuhetket: Ässät - KalPa
KalPa saapui Poriin heikkovireisenä ja ottelun alku jatkui mollisoinnilla. Vaikka kuopiolaiset saivatkin ottelun edetessä enemmän ja enemmän otetta, oli kotijoukkue vain liian kova pala purtavaksi. Voittomaalin Ässien 3–2-voitossa Eero Kilpeläisen selän taakse iski Jake Hansen kauden toisella osumallaan.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!