Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Bluesille täystyrmäys Lukolta

Lukko hakkasi kuusi maalia alle puoleen tuntiin, ja Blues oli lyöty.

Urheilu
 
Martti Kainulainen / Lehtikuva
Kiekkoa Blues ei saanut maaliin, mutta Janne Puhalla sinne mahtui.
Kiekkoa Blues ei saanut maaliin, mutta Janne Puhalla sinne mahtui. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Rauman Lukko taistelee Liigassa suorasta pudotuspelipaikasta, Espoo Blues konkurssiuhan alla eloonjäämisestään.

Joukkueiden välillä on sarjataulukossa kahdeksan sijaa, mutta keskiviikkona Espoossa ero näytti paljon suuremmalta.

Bluesin ja Lukon välistä ottelua oli pelattu vain 27 minuuttia, ja taululla olivat jo loppulukemat 6–0 raumalaisille.

Espoolaisten vaikean kauden toistaiseksi suurin tappio tuli, kun Blues hävisi kamppailuvoimassa raumalaisille järjestään.

”Oli tämä kyllä mahalasku meiltä”, Bluesin puolustaja Jere Seppälä sanoi tappiosta, jota joukkueen valmentaja Jyrki Aho kuvaili happamien marjojen syömiseksi.

Bluesilta on voinut odottaa eilisenkaltaista heikkoa peliä, niin rikkirevitty joukkue on kaikkien pelaajasiirtojen jälkeen.

Perjantaina espoolaiset kohtaavat ainakin paperilla Lukkoa helpomman joukkueen, kun 12. sijalla oleva KooKoo saapuu vieraaksi. Espoolaisten esitys oli keskiviikkona niin vaatimaton, että se herättää huolta jatkosta.

”Torstaisista harjoituksista nousu lähtee. Sinne pitää tulla positiivisella mielellä ja työnteko mielessä”, Seppälä sanoi.

Nuori, mutta Bluesin joukkueessa kokenut puolustaja kärsi joukkueen mukana. Hän oli kolme kertaa jäällä, kun Lukko teki maalin. Koko kauden saldo on siihen nähden hyvä, -5.

Eilen Seppälälle ei tullut peliminuutteja kuin 17, mutta tammikuussa hän pelasi säännöllisesti 20 minuuttia.

”Tämä on loistava paikka monille meistä päästä isompaan roolin kuin mitä yleensä liigajoukkueissa pääsisimme. Olen päässyt nyt pelaamaan ylivoimaakin ja nauttinut joka hetkestä”, Seppälä sanoi.

Lukon kuudelle maalille merkattiin kuusi eri tekijää. Eniten pistetilastoaan kaunistelivat Aaron Gagnon ja Jesse Virtanen: 1+2=3.

Edellisen kerran Lukko oli onnistunut tekemään kuusi maalia melkein tasan vuosi sitten helmikuussa, silloin Ilvestä vastaan.

http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/76beea591f18457b05c718589415a4697e0f16be-2427536-0302_BLU-LUK_huippuhetket_15.jpg
Huippuhetket: Blues - Lukko
Espoossa avauserä oli kotijoukkue Bluesin kannalta sysimusta. Vierasjoukkue Lukko poistui pukukoppiin 0-4 johdossa, ja tämä riitti Kaapo Kähköselle. Toisessa erässä espoolaisten maalille luisteli Christian Engstrand, jonka iltapuhde ei ollut yhtään helpompi. Ruotsalainen sai lopulta kaivaa kiekon kahdesti selkänsä takaa. Maalittoman kolmannen erän jälkeen numerot kirjattiin 0-6 Lukon hyväksi. Raumalaisten maalivahti Ryan Zapolski torjui kiekon 20 kertaa nollapelinsä eteen.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!