Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kaisa Mäkäräinen otti kakkossijalla vauhtia MM-kisoihin: ”Hyvä kisa”

Sijoitus maailmancupin kokonaiskilpailussa parani neljänneksi

Urheilu
 
Antti Aimo-Koivisto Lehtikuva
Kaisa Mäkäräinen nousi kuudennen kerran tällä kaudella palkintokorokkeelle.
Kaisa Mäkäräinen nousi kuudennen kerran tällä kaudella palkintokorokkeelle. Kuva: Antti Aimo-Koivisto Lehtikuva

Kaisa Mäkäräinen rakensi perjantaina itselleen hyvän valmistautumispohjan maaliskuussa Oslossa käytäviin ampumahiihdon MM-kisoihin nousemalla toiseksi maailmancupin takaa-ajossa Yhdysvalloissa.

Kylmän sään takia posket teipattuina hiihtänyt joensuulainen selvitti Presque Islessa viimeisen ampumapaikan puhtaasti ja rauhallisesti. Se tarjosi paikan kivuta toiseksi.

”Hyvä kisa kohtuullisen tuulisissa ja kylmissä olosuhteissa. Osumat molemmissa asennoissa olivat talven keskiarvojen yläpuolella. Kylmästä pakkassäästä huolimatta onnistui pysymään lämpimänä”, Mäkäräinen sanoi tiedotteessa.

Kakkossija oli Mäkäräiselle kauden toinen. Myös voittoja ja kolmossijoja hänellä on kaksi. Edellisen kerran hän ylsi kärkikolmikkoon kuukausi sitten Italian Anterselvassa.

Kilpailun voitti edellisen päivän pikakisan tapaan Gabriela Soukalova. Ykkössija oli tšekille kauden neljäs ja lisäsi etumatkaa maailmancupin kokonaiskilpailun kärjessä.

Kauden 18 mc-startissa Soukalova on päässyt kymmenen kertaa kolmen parhaan joukkoon.

Mäkäräinen ampui yhtä monta sakkoa (3) kuin Soukalova, mutta hävisi 34 sekuntia. Käytännössä aikaero syntyi ampumapenkalla, jossa Mäkäräinen toimi varsinkin ensimmäisellä pystypaikalla verrattain hitaasti vaikeissa tuulioloissa.

Ladulla kaksikko eteni käytännössä yhtä nopeasti. Heitä yli 20 sekuntia nopeampi oli viisi sakkoa ampunut Ranskan Marie Dorin Habert, joka nousi lopussa kisan kolmanneksi.

Soukalova oli vaikeuksissa ensimmäisessä pystyammunnassa (kolme sakkoa), mutta ei häkeltynyt vaan ampui viimeisen pystyn puhtaasti.

Viidentenä matkaan päässeen Mäkäräisen sakot tulivat toisella makuulla (1) ja ensimmäisellä pystypaikalla (2).

Maailmancupin kokonaiskilpailussa Mäkäräinen nousi pykälällä neljänneksi.

Tulokset:

Naiset, 10 km: 1) Gabriela Soukalova Tshekki 31.24,6 (3), 2) Kaisa Mäkäräinen Suomi –34,0 (3), 3) Marie Dorin Habert Ranska –38,8 (5), 4) Krystyna Guzik Puola –43,9 (3), 5) Susan Dunklee USA –56,9 (4), 6) Veronika Vitkova Tshekki –1.05,4 (3).

Maailmancupin pistetilanne 19/26 kilpailun jälkeen: 1) Soukalova 883, 2) Dorin Habert 748, 3) Dorothea Wierer Italia 740, 4) Mäkäräinen 647, 5) Franziska Hildebrand Saksa 596, 6) Olena Pidrushna Ukraina 594.

Seuraavat kilpailut: 5.3. Oslo (MM-kilpailut, sprintit).

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!