Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kerttu Niskasen kuntokäyrä syöksyssä: ”Surkea päivä”

Suomen viime vuosien paras naishiihtäjä jäi pitkästä aikaa ulos mc-pistesijoilta

Urheilu
 
Vesa Koivunen
Ennen sairastumistaan Kerttu Niskanen sijoittui jokaisessa normaalimatkojen mc-kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Kuva Rukan mc-avauksen harjoituksista
Ennen sairastumistaan Kerttu Niskanen sijoittui jokaisessa normaalimatkojen mc-kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Kuva Rukan mc-avauksen harjoituksista Kuva: Vesa Koivunen

Siitä on yli neljä vuotta, kun Suomen viime vuosien ykköshiihtäjä Kerttu Niskanen jäi edellisen kerran maailmancupin osakilpailussa 30 parhaan eli pistesijojen ulkopuolelle.

Sunnuntaina Niskanen vajosi sijalle 31 maailmancupin 10 km:n (v) yhteislähtökilpailussa Ruotsin Falunissa.

Suomen naisten viisikolle kisa oli kokonaisuutena kauden huonoin, ja Niskanen oli heistä viimeinen.

Tähän asti paras suomalainen oli jokaisessa normaalimatkan kilpailussa yltänyt kymmenen parhaan joukkoon, ja yleensä paras oli ollut Niskanen.

Nyt Niskasen asiat ovat jostain syystä sekaisin, ja sen hän myönsi itsekin. Taustalla saattaa olla kahden viikon takainen flunssa, jonka takia hän ei voinut startata kertaakaan Imatran SM-ladulla.

”Oli omalta osalta surkea päivä. Nyt on ollut niin vaikeaa sairastelun jälkeen, että täytyy miettiä, mitä pitää tehdä ja olla tekemättä. Vaikea sanoa tässä vaiheessa enempää, mutta ei kulje tällä hetkellä minnekään”, Niskanen sanoi sunnuntaina Hiihtoliiton haastattelussa.

Ennen sairastumistaan Niskanen sijoittui maailmancupin jokaisessa normaalimatkan kilpailussa yhdeksän parhaan joukkoon. Tour de Skin kokonaiskilpailussa hän oli parhaana suomalaisena viides.

Sairastelun jälkeen suunta kääntyi.

Viikko sitten Oslon 30 km:llä (p) Niskanen jaksoi lähtökohtaisesti parhaalla matkallaan ja hänelle sopivilla vaativilla laduilla vasta 11:nneksi ja suomalaisista neljänneksi.

Lauantaina Falunin vitosella (p) hän jäi 13:nneksi. Siinä välissä Tukholman sprintti (p) antoi lupauksia paremmasta, kun karsinnassa tuli 11. sija. Puolivälierässä Niskanen kaatui, ja sijoitus oli 14:s.

Niskasen henkilökohtainen valmentaja Jussi Piirainen oli sunnuntaina yhtä ymmällään kuin hiihtäjäkin.

”En ole jutellut vielä Kertun kanssa, mutta ihmeissäni olen hänen tämän päivän suorituksestaan. Lauantain kisakin meni alle odotusten. Nyt pitää miettiä, mitä on taustalla. Sairastumisen jälkeen ei ole tullut onnistumisia”, Piirainen sanoi puhelimitse HS:lle.

Piiraisen mielestä Niskasen hiihto oli Tukholmassa talven terävintä.

Vaikka Niskasen kausi sujui ennen sairastelua sijoitusten valossa verrattain hyvin, se ei silti vastannut odotuksia.

Läpi Tourin Niskanen harmitteli terävyyden puutetta ja toisteli, että hiihdossa oli ikään kuin käsijarru päällä.

”Ei Kertulle ole tullut tälle talvelle vielä yhtään huippuhiihtoa. Suoritukset ovat olleet ihan ok tasaisia, mutta eivät parhaita mahdollisia”, Piirainen arvioi.

Hän ei osannut sanoa, mistä on kiikastanut. Päin vastoin kuin esimerkiksi Krista Pärmäkoskella (sunnuntaina 16:s), Niskasen harjoitusmäärä ei Piiraisen mukaan lisääntynyt täksi kaudeksi mitenkään merkittävästi.

Norjan Therese Johaugin voittamassa sunnuntain kisassa paras suomalainen ja ainoa onnistuja oli Riitta-Liisa Roponen, joka sivusi kauden parasta mc-sijoitustaan (12:s).

”Oli tänään hyvää ja helppoa hiihtoa. Vähän jäi hampaankoloon se, ettei missään vaiheessa tiennyt, kuinka hyvistä sijoituksista kamppaillaan. Siinä olisi voinut olla pieni kiristämisen mahdollisuus”, Roponen sanoi.

Falunin tulokset

10 km yhteislähtö (v): 1) Therese Johaug Norja 23.28,0, 2) Heidi Weng Norja jäljessä 8,8 sekuntia, 3) Astrid Jacobsen Norja –13,9, 4) Jessica Diggins USA –29,0, 5) Maria Rydqvist Ruotsi –33,2, 6) Ragnhild Haga Norja –33,3, 7) Charlotte Kalla Ruotsi –34,0, 8) Nathalie von Siebenthal Sveitsi –34,5, 9) Ingvild Flugstad Östberg Norja –35,0, 10) Terese Stadlober Itävalta –38,8,

... 12) Riitta-Liisa Roponen Suomi –41,9, 13) Anne Kyllönen Suomi –43,5,... 16) Krista Pärmäkoski –46,6,... 28) Laura Mononen Suomi –1.20,5,... 31) Kerttu Niskanen Suomi –1.21,7.

Tilanne maailmancupissa (25/36 kilpailua): 1) Johaug 1859, 2) Östberg 1651, 3) Weng 1393, 4) Kalla 968, 5) Pärmäkoski 818, 6) Stina Nilsson Ruotsi 800, 7) Niskanen 779,... 10) Kyllönen 652,... 14) Mononen 473,... 33) Roponen 161,... 58) Mona-Liisa Nousiainen Suomi 36,... 80) Katri Lylynperä Suomi 10,... 88) Susanna Saapunki Suomi 4.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!