Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Presidentti Niinistö kannusti Roposta parannukseen Lahden MM-kisoissa: ”Kaksi sijaa vain”

”Kaksi sijaa vain”, viidenneksi sijoittunut konkarihiihtäjä naureskeli.

Urheilu
 
Jussi Nukari / Lehtikuva
Riitta-Liisa Roponen hiihti Lahden laduilla yhdeksännen kerran kymmenen parhaan joukkoon.
Riitta-Liisa Roponen hiihti Lahden laduilla yhdeksännen kerran kymmenen parhaan joukkoon. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Lahti. Maajoukkueen konkarihiihtäjällä Riitta-Liisa Roposella oli sunnuntaina Lahden MM-esikisoissa napakka tapaaminen tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa.

”Hän onnitteli ja sanoi, että ensi vuonna kaksi sijaa paremmin. Kaksi sijaa vain”, Roponen nauroi näyttäen kahta sormea ja virnuili 15 km:n yhdistelmäkilpailun jälkeen.

Roponen hiihti mainiosti viidenneksi ja tuuletti maalissa.

Sitä paremmin hän on sijoittunut maailmancupissa vain 15 kertaa, kun startteja on vyöllä 213.

”Kyllä se riittäisi minulle”, Roponen naurahti Niinistöön tarkoittamaan kolmanteen sijaan ensi vuoden MM-kisoissa.

Kahden kärkisijan osalta kilpailu noudatti tällä kaudella liiankin tutuksi käynyttä kaavaa.

Norjan Therese Johaug ja Heidi Weng karkasivat muilta jo ensimmäisessä pitkässä nousussa kolmen minuutin matkanteon jälkeen. Johaug voitti Wengin lopulta yli minuutilla.

Roponen kamppaili kolmannesta sijasta Norjan Ingvild Flugstad Östbergin ja Maiken Caspersen Fallan kanssa.

Norjalaiset, erityisesti Falla, ovat kovia sprinttereitä, mitä Roponen taas ei nykyään ole. ”Koko ajan seurasin Ingvildiä”

Roposen paras mc-sijoitus yhdistelmäkilpailussa tuli viime talvena Venäjän Rybinskissä.

”Ehkä tämä oli parempi suoritus. Oli niin hyvää hiihtoa.”

Pakkanen sotki Roposen valmistautumista loppukauteen.

”Harmi, että maailmancupin kisat loppuvat minulta tähän. Koko ajan on tiedetty, että kyllä se sieltä jossain vaiheessa tulee. Onneksi tuli täällä.”

Erityisesti Roponen intoili perinteisen osuudesta, jolla hän yllätti vähän itsensäkin yltämällä seitsemänneksi.

Kuten Suomen muutkin kärkinaiset, Roponen hiihti pyryssä pitopohjasuksilla.

Hän kiitteli huoltomiestään Veli-Matti Niskasta, joka oli vielä lisää karhentanut pitopohjaa.

”Oli mahtava hiihtää pertsaa. Myös suorituksena oli kauden parasta. Vapaa oli tosi helppoa. Ehdin ajatella kaiken näköistä. Kun suksi toimii, on helppoa pysyä tuossa porukassa.

Maailmancupissa on jäljellä enää uutuus, kahdeksan osakilpailun Kanadan-kiertue, mutta sinne Roponen ei lähde.

”Siellä on kolme sprinttiä välipäivän jälkeen. Minulla ei kestäisi hermo sitä sprinttiä. Se ei ole enää minun lajini, vaikka täällä olen hiihtänyt siinä pallille.”

Sen sijaan Roponen kilpailee ensi viikonloppuna Lahdessa Finlandia-hiihdossa, sekä perinteisellä että vapaalla.

Yhdistelmäkilpailu (7,5 km p+7,5 km v):

1) Therese Johaug Norja 38.59,9

2) Heidi Weng Norja –1.05,5

3) Ingvild Flugstad Östberg Norja –1.31,9

4) Maiken Caspersen Falla Norja –1.36,6

5) Riitta-Liisa Roponen Suomi –1.39,0

6) Astrid Uhrenholdt Jacobsen Norja –1.49,7

7) Kari Öyre Slind Norja –1.50,1

8) Nathalie von Siebenthal Sveitsi –1.52,2

9) Anne Kyllönen Suomi –1.56,5

10) Krista Pärmäkoski Suomi –2.00,7

19) Laura Mononen Suomi –2.35,2

39) Maija Hakala Suomi –4.12,4

Maailmancupin tilanne 27/36 kilpailun jälkeen:

1) Johaug 2025 pistettä, 2) Östberg 1779, 3) Weng 1557, 4) Charlotte Kalla Ruotsi 968, 5) Pärmäkoski 862, 6) Stina Nilsson Ruotsi 847, 7) Falla 796, 8) Kerttu Niskanen Suomi 779, 9) Ragnhild Haga Norja 748, 10) Jacobsen 733, 11) Kyllönen 712,..15) Mononen 487, 28) Roponen 216

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!