Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Riikka Honkanen otti hopeaa alppihiihdon nuorten MM-kisoissa: ”Haastavaakin rataa pitää osata laskea”

Urheilu
 
Markku Ulander / Lehtikuva
Riikka Honkanen (vas.) poseerasi Tanja Poutiaisen kanssa vuonna 2014.
Riikka Honkanen (vas.) poseerasi Tanja Poutiaisen kanssa vuonna 2014. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Suomi sai mitalitilin auki Venäjän Sotšissa käytävissä alppihiihdon nuorten MM-kilpailuissa keskiviikkona, kun Riikka Honkanen oli toiseksi nopein suurpujottelussa. Hän hävisi Sveitsin Jasmina Suterille 0,23 sekuntia.

”Tosi hyvältä tuntuu, en voi oikeastaan uskoa tätä. Ykkösijaa tavoittelin, mutta kyllä tämä kakkonenkin käy”, Honkanen kommentoi Ski Sport Finlandin haastattelussa.

Honkanen, 17, oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena, mutta toisen laskun viidenneksi nopein aika riitti nostamaan hänet hopealle. Kolmanneksi jäänyt Sveitsin Melanie Meillard hävisi suomalaiselle 0,04 sekuntia.

”Tosi kiva, että tällaisissa kisoissa pystyy näyttämään sen, mitä osaa, ja tulos vastaa sitä, miten todellisuudessa osaan laskea.”

”Ei jäänyt mitään hampaankoloon. Oli aika haastavaa, kun (rata) oli niin pehmeä ja kului niin paljon. Sellaisiakin pitää osata laskea.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!