Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tulevaisuuden usainboltit Tampereelle

Tampere isännöi yleisurheilun alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuja kesällä 2018.

Urheilu
 
Helsingin Sanomat

Tampere isännöi yleisurheilun alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuja kesällä 2018. Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallitus päätti kisaisännyydestä Monacossa torstaina.

”Junioreiden MM-kilpailut on eniten eri kansallisuuksia koskaan Tampereelle tuonut tapahtuma. Tulevaisuuden usainboltit on nyt mahdollista nähdä Tampereella ja muistella 10 vuotta myöhemmin, että kyllä mää sen jo Ratinassa näin, että tuosta tulee jotain suurta”, Tampereen kaupungin tapahtumajohtaja Perttu Pesä toteaa Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Yleisurheilun junioreiden MM-kilpailut on kuusipäiväinen tapahtuma, joka tuo Tampereelle yhteensä 1 800 urheilijaa noin 170 eri maasta. Kisabudjetti on noin 5,8 miljoonaa euroa.

”Tampereella on kokemusta ja osaamista kansainvälisten huipputapahtumien järjestämisessä, ja se sopii erinomaisesti junioreiden MM-kilpailujen isännäksi”, sanoo Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi.

”Suomella on noista ikäluokista nousemassa erittäin lahjakkaita urheilijoita. Heille MM-kotikisat ovat loistava välietappi matkalla aikuisten sarjaan.”

Suomessa on järjestetty yleisurheilun MM-kilpailut 1983 ja 2005, mutta ei koskaan junioreiden MM-kisoja. Ratinan stadionilla Tampereella kilpailtiin alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut 2003 ja alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut 2013.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?