Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

HIFK:n kannujahti käynnistyi vakuuttavasti

Urheilu
 
Huippuhetket: HIFK - Pelicans
Huippuhetket: HIFK - Pelicans
Runkosarjan voittaja HIFK ei jättänyt ensimmäisessä pelissä mitään sattuman varaan, vaan kuittasi voiton numeroin 5-1. Ottelun ratkaisuksi muodostui toinen erä, kun helsinkiläiset takoivat kiekon kolmesti vierailijoiden verkkoon. HIFK:sta kahteen tehopisteeseen ylsivät ainoastaan Mika Partanen ja Tommi Taimi.

Helsingin IFK oli perjantaina valmis kaukaloon, vaikka edellisestä pelistä oli yli viikko aikaa. Lahden Pelicans jäi vastaantulijaksi puolivälieräsarjan avauksessa.

IFK juhli Helsingin jäähallissa 5–1-voittoa.

”Kyllä se odottaminen oli aika tuskaista. Koko ajan oli katseet tässä pelissä”, IFK-hyökkääjä Jasse Ikonen sanoi.

Suomen mestaruutta tavoitteleva IFK pelasi perjantaina ennakkosuosikin elkein. Ottelu ratkesi toisessa erässä, kun IFK karkasi kolmen maalin johtoon.

Ikonen viimeisteli IFK:n voittomaalin ylivoimalla. Juusto Puustinen antoi mainion syötön ja Ikonen ohjasi kiekon maalin edestä verkkoon.

”Savolaiset juonivat voittomaalin. Se oli todella hyvä syöttö”, Kuopiossa syntynyt Ikonen kehui.

Pelicansin Antti Erkinjuntti teki nopeasti Ikosen maalin jälkeen kavennuksen, mutta sen jälkeen kotijoukkue meni menojaan.

Corey Elkins pääsi Joonas Järvisen nappisyötöstä läpiajoon ja laukoi IFK:n kolmannen. Kapteeni Arttu Luttinen vei isännät 4–1-johtoon upean syöttökuvion päätteeksi.

Pelicansin kovuudesta ja ilkeydestä puhuttiin paljon ennen ottelusarjaa. Perjantaina lahtelaisryhmä oli fyysisessä pelissä yllättävän vaisu.

”Eihän sitä tänään ollut. Toki se on meidän hyvyyttä, jos he eivät pääse karvaamaan. Meidän puolustajat pelasivat erittäin hyvän pelin tänään. Pääsimme paineen alta mainiosti pois”, Luttinen sanoi.

Yksi tilanne kuitenkin kohahdutti katsomoa. Pelicans-puolustaja Stefan Lassen tuli tilanteen ulkopuolelta taklaamaan IFK:n Siim Liivikiä ja osui häntä päähän.

Lassenille tuomittiin kaksiminuuttisen lisäksi kymmenen minuutin käytösrangaistus. Liivik ei loukaantunut tilanteessa.

”On helppoa olla kova taklaaja tuollaisessa tilanteessa, kun tulee kolmantena pelaajana mukaan”, IFK:n Törmänen totesi.

Törmänen ei ottanut kantaa siihen, olisiko tuomion pitänyt olla kovempi. Tilanteen jälkeen hän oli vaihtoaitiossa raivoissaan.

”Se oli sellainen Porschen tyylinen kiihtyminen nollasta sataan viidessä ja puolessa sekunnissa. Sen jälkeen nopeasti lauhduin.”

Vesa Koivunen
HIFK:n Juuso Puustinen (71), Teemu Ramstedt (46) ja Jasse Ikonen (28) juhlivat maalia jääkiekon Liigan puolivälieräottelussa Pelicansia vastaan.
HIFK:n Juuso Puustinen (71), Teemu Ramstedt (46) ja Jasse Ikonen (28) juhlivat maalia jääkiekon Liigan puolivälieräottelussa Pelicansia vastaan.
Vesa Koivunen
Ville Husso torjui ottelussa 26 kertaa.
Ville Husso torjui ottelussa 26 kertaa.
Vesa Koivunen
Mika Partanen kellahti Pelicans-pelaajan päälle.
Mika Partanen kellahti Pelicans-pelaajan päälle.
Vesa Koivunen
HIFK:n Joonas Rask (88) juhli maalia jääkiekon Liigan puolivälieräottelussa Pelicansia vastaan.
HIFK:n Joonas Rask (88) juhli maalia jääkiekon Liigan puolivälieräottelussa Pelicansia vastaan.
Vesa Koivunen
Tommi Taimi (33) tekee 1-0 maalin jääkiekon Liigan puolivälieräottelussa HIFK - Pelicans.
Tommi Taimi (33) tekee 1-0 maalin jääkiekon Liigan puolivälieräottelussa HIFK - Pelicans.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!