Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tuula Tenkasella värikäs päivä: kolarointi ja toinen sija

Petäjä-Sirén jatkoi toisenakin päivänä tasaista menoa purjelautailussa.

Urheilu
 
BENOIT TESSIER / Reuters
Tuuli Petäjä-Sirén otti toisena päivänä mielestään vaisuja startteja.
Tuuli Petäjä-Sirén otti toisena päivänä mielestään vaisuja startteja. Kuva: BENOIT TESSIER / Reuters

Purjehtijat Tuula Tenkanen, Kaarle Tapper ja Tuuli Petäjä-Sirén jatkoivat kilpailujaan Riossa tiistai-iltana Suomen aikaa. Heidän lisäkseen Finnjollissa Tapio Nirkko aloitti urakkansa.

Tasaisimman päivän myös tiistaina purjehti purjelautailija Petäjä-Sirén. Hänen lähtösijoituksensa olivat tiistaina viides, yhdeksäs ja viides. Kilpailun puolivälissä Petäjä-Sirén on kokonaistilanteessa sijalla seitsemän.

”Hyvä päivä, vaikka otin vähän vaisuja startteja. Etenkin keskimmäisessä lähdössä oli tärkeä pystyä nousemaan jatkoviikkoa ajatellen. Taakse jäi kovia nimiä. En ole yllättynyt siitä, että minulla on mennyt näin tasaisesti, mutta tästäkin on vielä varaa parantaa”, Petäjä-Sirén sanoi Suomen purjehdusjoukkueen Facebook-sivulla.

Laser radial -luokassa purjehtivan Tenkasen ensimmäinen lähtö meni mönkään jo ennen starttia, kun Brasilian purjehtija ajoi hänen veneensä perään rikkoen suomalaisen veneen. Tenkanen aikoi hakea tuomaristolta hyvitystä tilanteeseen.

Toinen lähtö Tenkaselta meni loistavasti: hän sijoittui toiseksi. Lähdön alkuvaiheessa Tenkanen myös johti kilpailua. Yhteistuloksissa sijoitus on Petäjä-Sirénin tapaan seitsemäs.

Ensimmäistä kertaa olympialaisissa purjehtivan Tapperin tiistain sijoitukset olivat 31 ja 30. Kokonaistilanteessa hän on 30:s. Nirkon sijoitukset Finnjollissa olivat tiistaina 20:s ja 7:s. Yhteistuloksissa hän 14:s.

Purjehduksessa pisteitä saa yhtä monta kuin mikä on sijoitus lähdössä. Huonoin sijoitus pudotetaan kuitenkin tuloksesta pois kolmen lähdön jälkeen. Näin ollen yksi epäonnistunut lähtö ei pilaa koko kilpailua, mutta lisää paineita onnistua seuraavissa lähdöissä.

Esimerkiksi Petäjä-Sirénin yhdeksännen sijan tulo mukaan lopullisiin tuloksiin ei olisi vielä katastrofi.

Tenkasen hylätty sijoitus olisi jo huomattavasti mieluisampi pois jätettävä yhteistuloksista.

Laser radialissa on tosin mukana 37 venekuntaa, joten hajontaa tuloksiin tulee hieman enemmän kuin 26 kilpailijan RS:X-purjelautailussa.

Lontoon olympialaisissa laser radialin kärkinelikolla oli ennen mitalilähtöä koossa 33–34 pistettä. Esimerkiksi olympiakullan voittanut, nytkin mukana oleva Xu Lijia sai tuolloin pudottaa tuloksistaan pois 11:n sijan.

Niin sanotussa mitalilähdössä pisteitä tulee tuplamäärä muihin lähtöihin verrattuna. Siinä on mukana kilpailun kymmenen kärki, eikä mitalilähtöä voi jättää pois lopputuloksista.

Martti Kainulainen / Lehtikuva
Tuula Tenkaselta jäi tiistain ensimmäisen startti väliin.
Tuula Tenkaselta jäi tiistain ensimmäisen startti väliin.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!