Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

PK-35 haki ansaitun pisteen Interiltä

Njazi Kuqi rankaisi kahdesti entistä seuraansa.

Urheilu
 
Pekka Järviö
Roni Lehti Lehtikuva
Njazi Kuqi
Njazi Kuqi Kuva: Roni Lehti Lehtikuva

Inter–PK-35 2–2

Turku

PK-35 Vantaa näytti epäilijöilleen, että se osaa pelata jalkapalloa. Koko ajan peliään parantaneet vantaalaiset ansaitsivat tasapelin Turun Interiä vastaan. Njazi Kuqi todisti kuitenkin, että hän pystyy auttamaan maalintekovaikeuksista kärsinyttä Interiä.

Kuqi rankaisi kaksi kertaa entistä seuraansa, mutta silti Interin viimeisestä voitosta on aikaa jo melkein kaksi kuukautta.

PK-35 lähti tosissaan pelaamaan Interiä vastaan eikä vain tyytynyt puolustamaan. Ensimmäisellä puoliajalla Inter oli hallitsevampi ja sai johtomaalinsa, kun Kuqi pukkasi maalin edestä pallon verkkoon. Maalivahti Daniel Kollarin olisi pitänyt katkaista Joni Ahon keskitys.

Toisella puoliajalla PK-35 oli selvästi aktiivisempi ja tasoitti 47. minuutilla. Aleksi Ristola sai mainion pystysyötön Interin keskuspuolustajien Faith Obilorin ja Egzon Belican väliin. Maalivahti Jukka Lehtovaara torjui Ristolan ensimmäisen yrityksen, mutta paluupallosta Ristola onnistui.

Kuqi vei Interin uudelleen johtoon, mutta Lucas Kaufmann tasoitti komeasti hienon hyökkäyksen jälkeen. Syötön maaliin antoi Ilari Äijälä, joka nousi vasemmalta ylös ja keskitti.

PK-35:n yksi kantavista voimista oli avausmaalista huolimatta maalivahti Kollar, joka torjui useita vaarallisia tekopaikkoja. Lisäajalla Solomon Duah laukaisi aivan vapaasti rangaistusalueen sisältä, mutta Kollar vei pitemmän korren.

Tasoitusmaalin tehnyt Kaufmann oli myös näkyvä. Puolustusta johti vahvasti kapteeni Konsta Rasimus.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?