Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ensin ei tuullut ollenkaan, sitten tuuli liian kovaa – Tenkasen mitalilähtö siirtyi tiistaille

Tuula Tenkanen ei päässyt purjehtimaan mitaleista maanantaina.

Urheilu
 
Martti Kainulainen / Lehtikuva
Purjehtija Tuula Tenkasen mitalitaisto siirtyi tiistaille.
Purjehtija Tuula Tenkasen mitalitaisto siirtyi tiistaille. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Purjehtija Tuula Tenkasen piti lähteä olympialaisten laser radial -luokan mitalilähtöön Suomen aikaa kello 19.05. Tuuliolojen vuoksi lähtö siirtyy tiistaille.

Kilpailun alku viivästyi, kun Guanabaranlahdella Riossa ei tuullut tarpeeksi. Lopulta veneet laskettiin vesille ennen kello kymmentä Suomen aikaa.

Näytti siltä, että tuuli yltyisi ja mitalilähtö saataisiin käyntiin. Luonto teki purjehtijoille kuitenkin tepposet, sillä yhtäkkiä merellä alkoi tuulla liian kovaa.

Ylen tv-lähetyksen mukaan tuulta oli jopa 18 metriä sekunnissa. Järjestäjät päättivät siirtää laser radialin mitalilähdön tiistaille.

Ennen mitalilähtöä Tenkanen on laser radial -luokan kokonaistuloksissa viidentenä.

Nappisuorituksella hänellä on mahdollisuudet olympiamitaliin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?