Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ursula Wikströmin puttipeli mallikasta mutta rautamailoilla ongelmia

Noora Tamminen manasi poikkeuksellisen hidasta pelaamista

Urheilu
 
Martti Kainulainen / Lehtikuva
Ursula Wikström (vas.) jakaa avauspäivän jälkeen 11. sijaa. Noora Tamminen on 39:ntenä.
Ursula Wikström (vas.) jakaa avauspäivän jälkeen 11. sijaa. Noora Tamminen on 39:ntenä. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Vantaalainen Ursula Wikström lähti ensimmäisensä suomalaisena naisten golfin olympiaturnaukseen ja suoriutui keskiviikon avauskierroksesta mainiosti.

Yli kymmenen vuotta Euroopan-kiertueella pelannut 36-vuotias Wikström selvitti olympiakentän metkut 69 lyönnillä, eli par alittui kahdella. Hän jakaa 11. sijaa.

Wikströmin tuloskorttiin merkittiin neljä birdieä, jotka kaikki tulivat avauspuoliskolla. Bogeja hän teki kaksi.

”Puttaaminen oli tänään todella hyvää. Kentällä joutuu kierroksen aikana aina muutaman kerran tiukkaan paikkaan viheriöllä, ja tänään varsinkin pituuskontrolli oli hyvää”, Wikström sanoi tiedotteessa.

Sen sijaan rautamailalyönteihin hän ei ollut tyytyväinen. Ylen haastattelussa hän kuvasi rautapeliään ”ihan hirveäksi.”

”Rautapelissä oli vähän ongelmia. Löin sellaisia puolittaisia duffeja useampia, mutta selvisin niistä onneksi vähällä. Nyt pitää mennä rangelle hoitamaan se asia kuntoon. Ei siinä mitään sellaista ongelmaa ole, joka ei huomiseksi selviäisi”, hän sanoi tiedotteessa.

Kilpailussa on mukana 60 naista, joten kaikki starttaavat kentälle jo ennen puolta päivää. Se sopii hyvin myös Wikströmille.

”Tykkään pelata aamusta, ja täällä kaikki startit ovat vähän kuin aamustartteja”, hän sanoi.

Kilpailun johtoon nousi yksi suurimmista voittajasuosikeista, thaimaalainen maailmanlistan kakkonen Ariya Jutanurgarn tuloksella 65.

Kaksi viikkoa sitten Jutanugarn voitti major-kilpailu British Openin ja HS kertoi hänen suomalaisesta taustatuestaan.

Toisena on lyönnin päässä Etelä-Korean Inbee Park, joka on entinen maailmanlistan ykkönen. Nyt hän on viides.

Suomen toinen edustaja Noora Tamminen lähti hapuillen liikkeelle tekemällä toisella reiällä tuplabogin ja perään bogin. Lopulta korttiin kirjattiin 73 lyöntiä (+2). Se tulos oikeutti 39. sijalle.

”Lyöminen oli koko päivän hyvää. Löin kaksi huonoa lyöntiä, joista toisesta tuli se tupla. Hyvä peli on siellä olemassa, ja uskon että tästä saadaan vielä jotain aikaan. Huomenna voi lähteä hyökkäämään eikä tarvitse himmailla”, Tamminen sanoi tiedotteessa.

Oman vaikeutensa toi se, että kierros venyi peräti viiden ja puolen tunnin mittaiseksi.

”Tämä oli varmaan pisin kierros ikinä! En tajua, miten tuolla kentällä voi saada näin paljon aikaa kulumaan. Fiilis menee, kun joutuu jokaista lyöntiä odottamaan”, Tamminen päätti.

Naisilla olympiakentän 18 reiän yhteispituus on noin 5 700 metriä eli noin 800 metriä vähemmän kuin miehillä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?