Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

David Söderberg pääsi moukarifinaaliin, hallitseva maailmanmestari ei – ”Tarvinneeko heittää 80 metriä voittoon”

Urheilu
 
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
David Söderberg heitti finaalipaikan.
David Söderberg heitti finaalipaikan. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Rio de Janeiro

Rion yleisurheiluissa nähtiin keskiviikon päiväkisoissa jättiyllätys, kun maailman ehkä kovin kenttälajien urheilija, Puolan Pawel Fajdek karsiutui moukarinheiton loppukilpailusta.

Viime vuoden maailmanmestari heitti vain 72 metriä ja oli karsintaryhmässään vasta seitsemäs.

Suomen David Söderberg heitti eri ryhmässä kuin Fajdek. Söderberg heitti ensimmäisellään 74,55 metriä, mikä toi paikan lauantaiaamuna Suomen aikaa käytävään loppukilpailuun. Vöyriläinen kohensi tulostaan vielä kolmannella karsintaheitollaan, 74,64. Se ei vaikuttanut hänen sijoitukseensa. Hän oli karsinnan seitsemäs. Toinen heitto oli heikko, 70,91 metriä.

”Nyt tuntui tosi hyvältä, vaikka viimeiset kolme viikkoa ovat olleet vaikeita. Viikko Kalevan kisojen jälkeen oli viikon verran flunssaa, ei kuumetta, mutta sellainen räkäpää ja viimeiset treeniheitot menivät täällä huonosti”, Söderberg kertoi.

”Karsinnan perusteella on vaikea sanoa, millainen taso finaalissa tulee olemaan. Tarvinneeko heittää 80 metriä voittoon”, Söderberg sanoi.

Karsintarajan 76 metriä ylitti vain kaksi heittäjää, Puolan Wojciech Nowicki ja Valko-Venäjän kiistelty dopingheittäjä Ivan Tihon.

”Surullista, muttei se hänen vikansa ole vaan järjestelmän”, Söderberg sanoi.

Miesten esteiden ylivoimaiseen kultaan juoksi Kenian Conseslus Kipruto olympiakisojen ennätyksellä 8.03,29. Kaksinkertainen olympiavoittaja, Kenian Ezekiel Kemboi oli kolmas ja USA:n Evan Jager toinen.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?