Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Jyväskylän Toto 76 -vihjeet

Urheilu
 
Viikon varma

Vihjeen tukipilari on Tapio Mäki-Tulokkaan tallista tuleva T.Rex (lähtö 4), joka vaikuttaisi jyräävän vääjäämättä kohti ykkössarjoja. Tanskalaisruuna on jäänyt Suomessa kahdeksassa startissaan vain kerran hopealle. Muut lähdöt se on voittanut vakuuttavien esitysten päätteeksi. Regent Zet tarjoaisi paremmalta lähtöpaikalta kovan vastuksen, mutta nyt sen tehtävä taitaa olla liian vaikea.

Viikon tärppi

Toisen seppeleensä pari viikkoa sitten Turussa voittanut Saaga S (lähtö 6) saa Killerillä 20 metrin hyvityksen oriihin nähden. Ravikuningattaren ykköshaastaja on kuninkuusravien perusteella huippuvireen taas löytänyt Köppinen, jolle 20 metrin kiinni kurominen pikkutauon jälkeen voi olla liian vaikeaa. Mahdollisen kiiman osuminen viikonloppuun voi kuitenkin vaikuttaa Saaga S:n suoritukseen, joten keulaan alussa karauttava Virin Camilla voi järjestää yllätyksen.

Seuraa tätä

Vasta nelivuotias Workout Wonder (lähtö 1) vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta lisältä Suomen ykkössarjoihin. Womanizerin omistajana tunnetuksi tulleen eläinlääkäri Jarno Kauhasen tuorein hankinta on startannut uusista käsistä kahdesti, ja molemmilla kerroilla tuloksena on ollut kakkosija. Otteet varmasti paranevat starttien ansiosta. Kovimman vastuksen jenkkiori saa kokeneelta Outlaw Merciltä, joka on lyhyen kuivan kauden jälkeen napsinut kolme peräkkäistä voittoa.

Toto 76 -kierros 33 / Jyväskylä

HS:n Toto76-vihjesysteemi:

1. lähtö: 2, 3

2. lähtö: 12, 2, 13, 9, 15

3. lähtö: 9, 3

4. lähtö: 4

5. lähtö: 11, 6, 10, 7

6. lähtö: 1, 5, 4

7. lähtö: 2, 3, 1, 4

2x5x2x1x4x3x4 = 960 riviä – 48 euroa. Peliaika päättyy lauantaina 20.8. kello 15.30. Toto76 ajetaan lähdöissä 4-10.

HS:n viime viikon Toto76-vihje mitätöityi varman jäätyä pois.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?