Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Bolt: ”Tein töitä ollakseni paras, suurimpien joukossa” – Nurmen ja Lewisin ennätys vielä tähtäimessä

Urheilu
 
Heiko Junge LEHTIKUVA
Usain Bolt voitti torstaina Rion olympialaisissa 200 metrin pikajuoksun.
Usain Bolt voitti torstaina Rion olympialaisissa 200 metrin pikajuoksun. Kuva: Heiko Junge LEHTIKUVA

Rion olympialaisten kaksinkertaiselta kultamitalistilta Usain Boltilta loppuvat pian ylisanat, joilla hän kuvailee itseään. Lontoon olympialaisten pikamatkojen olympiavoittojen jälkeen hän julisti itsensä legendaksi. Kolmannen perättäisen tuplavoiton jälkeen hän kuvaili itseään ”suurimmaksi”.

29-vuotias jamaikalainen ei onnistunut tekemään 200 metrin pikajuoksun maailmanennätystä olympiafinaalissa mutta juoksi kultaan ajalla 19,78. Hänen saldonsa olympialaisten pikamatkoilta on kahdeksan kultamitalia.

”Ei ole mitään muuta, mitä voisin tehdä”, Bolt sanoi sen jälkeen, kun hänestä oli tullut ensimmäinen yleisurheilija, joka on voittanut pikamatkat kolme kertaa perättäin.

”Olen todistanut maailmalle olevani suurin, ja sitä varten tulin tänne. Tätä varten olen tehnyt töitä vuosia. Tein töitä ollakseni paras, suurimpien joukossa”, Bolt kertoi.

Sunnuntaina 30 vuotta täyttävä Bolt vahvisti, että Rion olympialaiset jäävät hänen viimeisiksi olympialaisikseen.

Jos hän avittaa Jamaikan satasen viestikultaan perjantaina, hän jakaisin yhdeksän yleisurheilukultamitalin ennätyksen Paavo Nurmen ja Carl Lewisin kanssa.

”Olen todistanut maailmalle, että kaiken tämän voi saavuttaa puhtain keinoin, kovalla työllä ja määrätietoisuudella”, Bolt sanoi.

Boltin mukaan hän on tehnyt yleisurheilusta kiinnostavampaa.

”Yleisurheilu on mielenkiintoista, ja ihmiset haluavat nähdä ja katsoa yleisurheilua. Olen nostanut lajin eri tasolle”, Bolt sanoi.

Boltin mukaan hän hän jättää lajin hyvällä hetkellä, vaikka yleisurheilu onkin kärsinyt tänä vuonna kansainvälisen lajiliiton korruptiosta ja dopingista.

”Näyttää hyvältä toistaiseksi. Nuoremmat ovat nousemassa esiin. Christophe Lemaitre nousi esiin, ja Andre De Grasse on oikealla tiellä”, Bolt sanoi pronssi- ja hopeamitalisteista.

”Yleisurheilu voi paremmin”, Bolt sanoi.

Bolt sanoi juoksevansa vielä ensi vuonna Lontoon MM-kisoissa 100 metriä ja viestin ja pelkäävänsä, että hänen valmentajansa taivuttelisi hänet juoksemaan siellä myös 200 metriä.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta hänen edellisestä hävitystä kilpailusta arvokisojen 200 metrillä. Silloin hän hävisi Tyson Gaylle.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?