Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Sveitsin Kyburz löysi parhaan tiheikköreitin – Airilalle uran paras MM-sijoitus

Urheilu
 
Mikko Stig / Lehtikuva
Hannu Airila oli parhaimmillaan MM-keskimatkan lopussa.
Hannu Airila oli parhaimmillaan MM-keskimatkan lopussa. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Kalevan Rastia edustava maajoukkuesuunnistaja Hannu Airila sai istuskella tiistaina lähes tunnin MM-kisojen keskimatkan aikana johdossa olevan urheilijan valkoisella tuolilla Ruotsin Strömstadissa.

Asemapaikaltaan Airila twiittasi selfien ja tekstin: ”Täydellinen paikka pysyä”.

Sitten alkoivat loppupäässä startaneet maailman kovimman miesuunnistajat tulla maaliin, ja Airila sai väistyä.

Lopulta Airila, 31, oli kahdeksas ja ylsi uransa parhaaseen arvokisasijoitukseen.

Samalla kyseessä oli yksi Suomen miesten parhaista MM-sijoituksista vuoden 2013 kotikisojen jälkeen.

”Olen tosi tyytyväinen siihen, että pystyin tekemään kauden parasta työtä tärkeimmässä paikassa. Alussa oli pientä varmistelua, mutta sitten se lähti rullaamaan. Kisa tuntui sekä hyvältä että pahalta samaan aikaan. Fyysisesti olin tiukoilla koko ajan. Mietin matkalla, riittääkö vauhti”, Airila sanoi Suunnistusliiton verkkosivuilla.

Viime vuosien valossa kelpo suomalaispanosta täydensi Fredric Portin 10. sijallaan. Hän hävisi Airilalle kolme sekuntia.

Myös Portin ylsi uransa parhaaseen MM-sijoitukseen.

Portin oli vahvimmillaan kisan alussa ja Airila lopussa. Silti eroa kärkeen ja mitalijoille kertyi lähes kaksi minuuttia.

”Päällimmäisenä on pettymys, vaikka kisassa oli sekä hyvää että huonoa. Lopussa seilasin liikaa, eikä meno ollut riittävän päättäväistä. Suunnistuksessa tuli liikaa eroa. Tiedän, että osaan paremmin, ja siksi olen pettynyt”, Portin sanoi.

Tasaisessa kilpailussa maailmanmestariksi suunnisti Sveitsin Matthias Kyburz, joka arvokisoissa on profiloitunut enemmän sprinttimenestyjänä.

Keväällä Kyburz voitti keskimatkalla Tšekissä myös EM-kultaa. Normaalimatkoilla hän on menestynyt toki niin hyvin, että voitti 2012 ja 2013 maailmancupin kokonaiskilpailun.

MM-keskimatkan voitto ratkesi pitkälti karttaan vihreällä merkityllä tiheikköalueella matkalla 22. rastille. Siellä Kyburz löysi sujuvimman väylän.

Hopeaa sai Norjan Olav Lundanes ennen Sveitsin Daniel Hubmannia.

Ylen suorassa lähetyksessä kerrottiin, että kolminkertainen maailmanmestari Lundanes aikoo hakea uutta virikettä uralleen Turusta.

Matkan 7-kertainen maailmanmestari, Ranskan Thierry Gueorgiou joutui nyt tyytymään neljänteen sijaan.

Kisan kolmas suomalainen, varamiehen paikalta mukaan päässyt Miika Kirmula, sijoittui 27:nneksi.

Naisten keskimatkan kilpailun mestaruus matkasi Ruotsiin Tove Alexanderssonille. Marika Teini otti avauspäivänä Suomen parhaan sijoituksen oltuaan kuudes.

”Vähän kaksijakoiset tunnelmat: olisin toivonut normaalin päivän loppuvetoa, mutta nyt tuli vain hiipuminen. Taidollisesti kisa oli hyvä, eikä virheitä tullut, sain suunnistukseen hyvän tsempin”, Teini sanoi.

Merja Rantasen sijoitus oli kahdestoista.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?