Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomella mitalirikas viikonloppu keilailun EM-kilpailuissa

Juhani Tonteri voitti keilailun EM-hopeaa.

Urheilu
 
Helsingin Sanomat
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Juhani Tonteri
Juhani Tonteri Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Suomella oli menestyksekäs viikonloppu keilailun EM-kilpailuissa Belgian Brysselissä.

Lauantaina Suomi voitti joukkuekultaa. Finaalissa Joonas Jähin, Jari Ratian, Juhani Tonterin ja Osku Palerman muodostama joukkue voitti Ruotsin 1119–1095.

Sunnuntaina Juhani Tonteri taisteli kultamitalista Ruotsin Martin Larsenia vastaan. Tonteri joutui lopulta tyytymään hopeaan, kun Larsen voitti ottelun 2–1.

Tonteri voitti ensimmäisessä sarjassa Larsenin lukemin 236–224. Toinen sarja meni ruotsalaiselle 212–189.

Euroopan mestaruus oli Tonterilla otettavissa vielä ennen kolmannen sarjan viimeistä ruutua, kun Larsen lopetti sarjansa isoon reikään. Tonterille olisi riittänyt ehjä ruutu, mutta sitä ei tullut. Larsen vei kolmannen sarjan 180–174.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!