Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Jokeri Mantere masensi Lapuan – Kirittäret vei sarjan katkolle

Urheilu
 

Lapua1

Jyväskylä s. 2

Voitot 0–2

Jyväskylän Kirittäret otti sunnuntaina ison loikan kohti naisten pesäpallomestaruutta. Jokeri Aino-Kaisa Mantere onnistui supervuoroparissa, ja Kirittäret kukisti vieraissa titteliä puolustavan Lapuan Virkiän 2–1.

Sunnuntaina pelatusta toisesta loppuottelusta tuli huipputasainen. Lapua vei avausjakson 2–1, Jyväskylä seuraavan 7–4. Supervuoroparissa ainoa onnistuja oli Mantere, joka kotiutti Emma Niemisen.

Jyväskylän täysosuma merkitsi sitä, että se siirtyi otteluvoitoissa 2–0-johtoon. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa, ja ensimmäisen kerran mestaruus on katkolla ensi lauantaina Jyväskylässä.

Viisi viime mestaruutta voittanut Lapua aloitti kelvollisesti ja vei ensimmäisen jakson Maaret Ahosen ja Elli Katteluksen kotiutuksilla. Vierailija sai jakson ainoan juoksunsa harhaheitolla.

Toinen jakso sujui vierailijan komennossa. Se siirtyi 7–0-johtoon ennen kuin kotijoukkue sai juonesta kiinni.

Jo lauantaina onnistujiin kuulunut Mira Kolehmainen oli taas iskussa ja löi kunnarin tyhjään kenttään ja toi kolme juoksua. Jokeri Iina Valkeejärvi sivalsi kunnarin ja kaksi tavallista ja toi juoksun.

Jyväskylän pelinjohtaja Jussi Viljanen piti hävityn avausjakson jälkeen omilleen tiukan puhuttelun tauolla.

”Sanoin, että ei mennä kentälle paskat housut jalassa. Pitää olla pelirohkeutta”, kertoi Viljanen Ylen TV2:n haastattelussa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!