Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

”Suomalaisjoukkueet” kohtaavat Mestareiden liigassa – jalkapallon rahasampo alkaa pyöriä tiistaina

Urheilu
 
Imago Sport / All Over Press
Joel Pohjanpalo tuuletti lauantaina hattutemppuaan. Javier Hernández onnitteli.
Joel Pohjanpalo tuuletti lauantaina hattutemppuaan. Javier Hernández onnitteli. Kuva: Imago Sport / All Over Press

Jalkapallosarjojen suurin rahasampo, Mestareiden liiga, käynnistyy tiistaina kahdeksalla ottelulla. Ensimmäisen kierroksen loput kahdeksan peliä ovat vuorossa keskiviikkona.

Kolme suomalaista Mestareiden liigassa ei ole kovin suuri harvinaisuus, sillä edellisen kerran näin oli kaudella 2014–2015: Niklas Moisander (Ajax), Markus Halsti (FF Malmö) ja Roman Eremenko (TsSKA)

Nyt arvonta toi kaksi ”suomalaisjoukkuetta” samaan lohkoon: tulikuuman maalintekijän Joel Pohjanpalon edustaman saksalaisen Bayer Leverkusenin ja Eremenkon TsSKA Moskovan. Joukkueet myös kohtaavat heti ensimmäisellä kierroksella keskiviikkona pelattavassa ottelussa. E-lohkon muut joukkueet ovat Tottenham ja Monaco.

”Tiedättekö, kuka on Joel Pohjanpalo? Kolmella maalillaan hän melkein yksin löi HSV:n”, hehkutti Welt am Sonntag viikonloppuna.

Ensimmäistä kauttaan Saksan pääsarjassa Bundesliigassa pelaavan Pohjanpalon viime hetken hattutemppu meni suoraan suomalaiseen jalkapallohistoriaan. Jo avausottelussaan hän teki maalin.

”Tiesin, että kun sauma tulee, silloin pitää maali tehdä. Sauma tuli heti ekaan peliin, vaikka en sitä odottanutkaan”, Pohjanpalo sanoi Saksa-maaottelun jälkeen otteistaan seurajoukkueessa.

Neljällä maalillaan suomalaispelaaja on tällä hetkellä Bundesliigan paras maalintekijä. Bundesliigassa Pohjanpalo on ollut todellinen super-sub (supervaihtomies) – joko Pohjanpalo nousee avaukseen?

”Minä taidan olla ainoa kunnossa oleva hyökkääjä. Se on tavallaan minun kannalta positiivinen asia, vaikkei joukkueen kannalta olekaan niin hyvä asia”, Pohjanpalo sanoi syyskuun alkupuolella.

Mikhail Metzel / All Over Press
Roman Eremenko pelaa jälleen vahvaa kautta TsSKAssa.
Roman Eremenko pelaa jälleen vahvaa kautta TsSKAssa.

Eremenko on jo vakiinnuttanut asemansa TsSKA Moskovan avauskokoonpanossa ja yhtenä joukkueen tärkeimmistä pelaajista. Venäjän pääsarjassa kautta on takana kuusi ottelua ja Eremenko on tehnyt kolme maalia. Viikonlopun 3–0-voitossa Terekistä Eremenko syötti yhden maalin.

E-lohko on ennakkoon arvioiden yksi tasaisimmista alkulohkoista. Sekä Leverkusenilla että TsSKAlla on täydet mahdollisuudet jatko-otteluihin.

Imago Sport / All Over Press

Kolmas suomalainen tämän kauden Mestareiden liigassa on Kasper Hämäläinen, joka edustaa Legia Varsovaa. Hämäläinen siirtyi Legiaan toisesta puolalaisseurasta Lech Poznanista viime tammikuussa. Kyseessä on toistensa pahimmat vastustajat, joten Poznanin kannattajat eivät hyvällä katsoneet siirtoa, muun muassa Hämäläisen autosta rikottiin ikkunat ja kylkeen spreiattiin teksti: ”Sait, mitä ansaitsit, huora.”

”Minun täytyy ajatella itseäni, perhettäni ja tulevaisuuttani. Tein päätöksen, ja uskon sen olevan oikea. Olen 29-vuotias jalkapalloilija, ja tärkeimmät syyt ovat urheilullisia. Haluan voittaa mestaruuksia ja pelata suurissa kilpailuissa kuten Eurooppa-liigassa ja Mestarien liigassa”, Hämäläinen perusteli tammikuussa.

Nyt toive toteutuu, kun Legia kohtaa avausottelussaan keskiviikkona Dortmundin. Lohkon muut joukkueet ovat hallitseva mestari Real Madrid ja Portugalin Sporting. Legialle olisi kova saavutus selviytyä kolmanneksi ja sitä kautta Eurooppa-liigan pudotuspeleihin.

Mestareiden liigan avausotteluiden tv-lähetykset tiistaina (ottelut alkavat kello 21.45): PSG–Arsenal (TV2 ja Viasat), Machester City–Mönchengladbach (Viasat), PSV Eindhoven–Atlético Madrid (Viasat). Loput ottelut Viaplaysta. Keskiviikkona mm. Leverkusen–TsSKA (Viasat).

Oikaistu 12.9.2016 kello 17.30: Lisätty kyselyyn puuttuvat joukkueet.

Jalkapallon euroliigat alkavat ja näin se muuttaa huippujoukkueiden arkea
Jalkapallon euroliigat alkavat ja näin se muuttaa huippujoukkueiden arkea
Jalkapallon Mestarien liiga sekä Eurooppaliiga käynnistyvät tällä viikolla. HSTV:n Kottilat-ohjelmassa veljekset Mika ja Santtu Kottila kertovat miten europelit muuttavat huippujoukkueiden arkea.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?