Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Manchester United takoi tuloja yli 500 miljoonan punnan haamurajan

Urheilu
 
JASON CAIRNDUFF / Reuters
Paul Pogban maailman kallein siirto punapaitoihin rahoitettiin edellisen tilikauden hyvällä tuloksella.
Paul Pogban maailman kallein siirto punapaitoihin rahoitettiin edellisen tilikauden hyvällä tuloksella. Kuva: JASON CAIRNDUFF / Reuters

Manchester Unitedin viime kausi oli jalkapalloilullisesti pannukakku, mutta se ei näkynyt seuran taloudellisessa tuloksessa.

Maanantaina julkaistun tilinpäätöksen mukaan ManUn tulot ylittivät heinäkuussa 2015 alkaneella vuoden tilikaudella haamurajana pidetyn 500 miljoonan punnan rajan. Euroissa summa lähentelee 600:aa miljoonaa.

Manchesterin suurseura teki operatiivista voittoa lähes 70 miljoonaa puntaa ja käänsi myös nettoansiot positiiviseksi tappiollisen viime vuoden jälkeen.

ManUn talousluvut eivät kuitenkaan aivan yltäneet Barcelonan tasolle. Katalonian jättiläinen tienasi kaikkiaan lähes 680 miljoonaa euroa.

ManUn hyvää tulosta selittää esimerkiksi uusi paitasopimus Adidaksen kanssa. Seura saa paitamyynnistä suuremman osuuden kuin aiemmassa sopimuksessa Niken kanssa.

Yhteistyö Adidaksen kanssa selittää osaltaan myös Paul Pogban jättikauppaa. ManU pulitti Juventukselle yli sata miljoonaa euroa, mutta Adidaksen arvellaan osallistuneen siirron rahoitukseen.

Ranskalainen kuuluu nimittäin urheiluvälinevalmistajan sopimusurheilijoihin. Pogban hyödyntäminen markkinoinnissa onnistuu paremmin, kun myös hänen seuransa kuuluu Adidaksen yhteistyökumppaneihin.

Manchester United sai erilaisten fanituotteiden myynnistä lähes sata miljoonaa puntaa vuoden aikana. Adidas-sopimuksen myötä summa kasvoi yli 65 miljoonalla.

Valioliigan uusi televisointisopimus toi ManU:lle yli 140 miljoonaa puntaa ja ottelulippujen myyntikin yli 106 miljoonaa.

Lähde: AFP

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?