Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Rion olympialaisista tuli uintivalmentaja Marko Malvelalle henkinen helvetti – nyt hän kertoo miksi ja kuinka helvetistä voi selvitä

Olympialaisten epäonnistumisten jälkeen valmentaja Malvela halusi vain surra rauhassa, mutta sitä hän ei voinut tehdä. Valmentaja on ensimmäinen ihminen, joka kohtaa murtuneen urheilijan. ”Kova pettymys urheilussa tuntuu lähes samalta kuin perhettä koskeva iso trauma.”

Anna von Hertzen HS
Fakta

Neuroseptio on uhkatutka

 Neuroseptio tarkoittaa hermojärjestelmän suorittamaa ympäristöstä saadun aistitiedon arviointia, jonka tarkoituksena on päätellä, onko ympäristö vaarallinen vai turvallinen. Arviointi tapahtuu aivojen primitiivisissä osissa ennen tietoista prosessointia.

 Neuroseptio on siis ”uhkatutka”. Uhka voi nykypäivänä olla esimerkiksi jännittävä kilpailusuoritus, unohtunut kotiavain tai ennakoitua isompi sähkölasku.

 Evoluution meihin luoma neuroseptio aktivoi hermostoa siten, että ihminen reagoi uhkaan joko nostamalla fyysistä toimintavalmiutta – taistelemalla tai pakenemalla – tai ”näyttelemällä kuollutta” eli jähmettymällä.

 Jähmettyminen oli kantaisillemme tärkeä puolustusreaktio nopeampia ja isompia petoeläimiä vastaan, koska liike herättää petoeläinten huomion. Jähmettymisreaktio saattaa myös tarttua toisiin ihmisiin.

Lähde: PsM, psykologi Tommi Sipari

Uimari Ari-Pekka Liukkosen katse hakeutui maata kohti. Isoihin käsiin oli jäänyt vain pohjaton pettymys.

”Aallonpohjaan tämä päättyi”, Liukkonen totesi surullisena tv-haastattelussa Rion kisaurakkansa päätteeksi. Haave kultamitalista oli romuttunut 23. sijaan 50 metrin vapaauinnissa.

Liukkonen ei ollut altaassa kunnossa, vaan hän kärsi tukkoisuudesta keuhkoissa ja selässä. Aallonpohjaan päättyivät myös uimari Mimosa Jallowin kisat Riossa. Hän hyytyi 100 metrin selkäuinnissa alkueränsä viimeiseksi.

Markku Ulander
Uimari Ari-Pekka Liukkosen kisat päättyivät Riossa pettymykseen. Hän oli päämatkallaan 50 metrin vapaauinnissa 23.
Uimari Ari-Pekka Liukkosen kisat päättyivät Riossa pettymykseen. Hän oli päämatkallaan 50 metrin vapaauinnissa 23.

Molempien uimareiden maailma romuttui. Saman kohtalon koki altaan reunalla seisonut valmentaja Marko Malvela.

”Kova pettymys urheilussa tuntuu lähes samalta kuin perhettä koskeva iso trauma”, Malvela vertaa. Hän ei puhu nyt urheilijoiden kokemista tunteista, vaan omistaan.

Siitä, kuinka pahalta hänestä tuntui katsoa tulostaululle Riossa. Urheilijat ovat Malvelalle kuin omia lapsia, ja lapsia oli juuri kohdannut valtava järkytys.

”Valmentaja joutuu kokemaan tämän jokaisella solullaan. Mies peilissä harmaantuu ja vanhenee silmissä.”

Malvela purki Rion pettymystään kisojen jälkeen urheilupsykologi Satu Kaskelle. Valmentaja ”oksensi paperille” sen, miltä hänestä todella tuntui. Kaski lisäsi Malvelan tekstiin omat ajatuksensa, ja kaksikko antoi materiaalin HS:n urheilutoimituksen käyttöön.

”Valmentajat kertovat näistä tunteista yleensä vain toisilleen”, neljättä kertaa olympialaisissa valmentanut Malvela myöntää.

Valmentaja on usein ensimmäinen ihminen, joka kohtaa murtuneen urheilijan. Oma pettymys, suru ja huoli suojatista on tuolloin siirrettävä sivuun ja oltava urheilijan käytettävissä.

”Tämä, jos mikä, on henkisesti raskasta”, Malvela toteaa.

Hän ei voinut näyttää urheilijalle omaa tuskaansa. Sitä, että tuhannet työtunnit ja lukuisat leirit tuntuivat juuri valuneen hiekkaan. Mies oli turta ja takki tyhjä.

”Miksi tuli lähdettyä projektiin? Mitä tästä eteenpäin? Mistä saa energiaa edes jatkaa eteenpäin?” Malvela pohti pettymyksen keskellä ja mietti, voisiko hän vain kävellä pois.

Mutta eihän valmentaja voi. On löydettävä vastaukset nälkäiselle medialle, urheilujohdolle, rahoittajille, sukulaisille, tuttaville – ja lopulta myös urheilijalle.

”Valmentajan on kannateltava kaikkia.”

Malvela vetäytyi Rion kisakylässä omiin oloihinsa ja teki pitkiä kävelylenkkejä. Välillä hän vain pysähtyi tuijottamaan tyhjyyteen.

”En ole kokenut valmentajana tuollaista aikaisemmin. Olo oli ja on kamala. Huoli urheilijoista on suuri”, Malvela kuvailee.

Hän ei kyennyt Suomeen palatessaan osallistumaan edes Rion urheilijoille järjestettyyn kotiinpaluujuhlaan. Malvela oli liian väsynyt löytääkseen ratkaisuja ja vastauksia.

”Haluaisin todeta urheilujohdolle, että juttelevat urheilijoiden kanssa itse kun urheilijat ovat toipuneet. Mutta valmentajana menen kiltisti keskusteluihin, koska silloin toteutan yhtä tärkeimmistä rooleistani: pidän urheilijan puolta. Lasta ei jätetä.”

Jos Malvela olisi saanut päättää, hän olisi vain saanut surra rauhassa. Joku olisi ehkä voinut keittää kahvit ja olla läsnä hiljaa.

Onko Malvelalla nyt vastauksia siihen, miksi kisat menivät mönkään? On. Rion lopputulos ei nimittäin tullut hänelle yllätyksenä.

”Vaistoni heräsivät huutamaan muutama päivä ennen Ari-Pekan päälajia ja pari viikkoa aikaisemmin Mimosan kohdalla. Tunsin, että asiat eivät mene kuten pitäisi.”

Kaikki oli harjoituksissa kunnossa, mutta intuitio varoitti.

Martti Kainulainen
Mimosa Jallow tiedotustilaisuudessa Rion kesäolympialaisissa.
Mimosa Jallow tiedotustilaisuudessa Rion kesäolympialaisissa.

”Huomasin jo vuosia sitten, että minulla on kykyä aistia fiiliksiä urheilijoista, joiden kanssa teen töitä. Herkistyn urheilijoille, ja vaisto on aina pitänyt paikkansa”, Malvela sanoo.

Hän lisää, että asioista ei ole tieteellistä näyttöä, mutta vastaus voi löytyä hermoston vaaratutkasta eli neuroseptiosta.

”Tiedostamattomasti toimiva hermosto arvioi uhkaavia tilanteita. Neuroseptio perustuu kykyyn lukea toisten kehoja. Kyvyn avulla nisäkkäät voittivat evoluutiokujanjuoksun.”

Mutta mitä tehdä, kun vaisto varoittaa paria päivää ennen olympiasuoritusta? Sanoako urheilijalle, että nyt on muuten huono tunne? Malvela tunsi olevansa ansassa – ja oli hiljaa.

Nyt Malvela haluaa puhua. Hänestä nämä vaistonvaraiset signaalit ovat juuri niitä asioita, jotka pitäisi nostaa valmennusmaailmassa esille ja tutkia. Mitä signaaleista voisi oppia, entä miten käsitellä niitä?

Malvela vaistosi Riossa nimittäin myös positiivisia signaaleita, esimerkiksi pronssia voittaneesta Mira Potkosessa.

”Hänessä näki kisakylässä, että tuo nainen tulee menestymään. Miten tätä ilmettä voisi monistaa?”

Rio syvensi Malvelan ajatuksia autonomisen hermoston merkityksestä kisatilanteessa. Autonominen eli tahdosta riippumaton ottaa meissä kuskin paikan stressitilanteessa.

”Autonominen hermosto saa osan ihmisistä jähmettymään. Näin tapahtui esimerkiksi joillekin palomiehille ja poliiseille, kun WTC-tornit sortuivat”, Malvela sanoo.

”Jähmettyessä keho kiristyy, syke laskee alas ja kasvoista tulee kiviset. Ihminen siirtyy ikään kuin matelijoille tyypilliseen olomuotoon, samoin kuin lisko jähmettyy jäädessään nalkkiin.”

Näitä signaaleita Malvela havaitsi Riossa monessa suomalaisurheilijassa. Hän toteaa lukeneensa ja puhuneensa asiasta urheilijoille, mutta ei vielä tarpeeksi.

Malvela on saanut kisojen jälkeen voimaa perheestä ja luonnossa liikkumisesta. Tärkeintä palautumisessa on surra asiat yhdessä urheilijoiden kanssa.

”Urheilija saattaa itkeä ja romahtaa kunnolla. Valmentajana voin usein vain halata, silittää ja olla vierellä. Kirjoitin Mimosalle kirjeen ja lohdutin monta kertaa eri tavoin.”

Välillä asioiden puiminen ottaa aikaa. Liukkosen kanssa Malvela keskusteli vasta automatkalla takaisin Jyväskylään.

Jos Malvelalla olisi taikasauva, hän lisäisi valmentajien resursseja selvästi ja muuttaisi Suomen asenneilmaston. Sen sijaan, että epäonnistuneita urheilijoita ja valmentajia lynkataan, keskityttäisiinkin siihen, missä voidaan oppia ja kehittyä.

Hannu Rainamo
Uimarit Ari-Pekka Liukkonen ja Mimosa Jallow asettuivat valmentajansa Marko Malvelan kanssa yhteiskuvaan Ilta-Sanomien juttua varten kesäkuussa Jyväskylässä.
Uimarit Ari-Pekka Liukkonen ja Mimosa Jallow asettuivat valmentajansa Marko Malvelan kanssa yhteiskuvaan Ilta-Sanomien juttua varten kesäkuussa Jyväskylässä.

Taikasauvan puuttuessa Malvela keskittyy siihen, mihin pystyy vaikuttamaan. Urheilijoihinsa. Hän lähtee suojattiensa kanssa syksyllä patikoimaan Karhunkierroksen, jossa joukkio lataa akut lopullisesti ja aloittaa matkan kohti uutta olympiadia.

Mistä valmentaja saa voimia lähteä kohti uutta, neljän vuoden taivallusta?

”Urheilijoista. Heidän kanssaan arjen tekeminen on juhlaa. He elvyttävät sydämen.”

Urheilupsykologi: ”Valmentaja jää yksin silloin, kun hän tarvitsisi eniten tukea”

Urheilupsykologi Satu Kasken mukaan monissa eri lajeissa on menossa hankkeita, joilla pyritään parantamaan valmentajien hyvinvointia. Mutta silloin, kun apua tarvitsisi eniten, valmentaja jää usein yksin.

Valmentajien psyykeen jälkihuolto ja -hoito ovatkin Kasken mielestä vielä lapsenkengissä Suomessa.

”Suuren pettymyksen kokeneet valmentajat yrittävät edelleen selviytyä itsekseen, kukin omalla tavallaan”, valmentajien työhyvinvointia väitöskirjassaan tutkinut Kaski sanoo.

”Epäonnistumiseen liittyy usein myös häpeää ja syyllisyyttä. Valmentajille pitäisi tarjota apua aktiivisesti, mutta meillä ei ole vielä sellaista kulttuuria.”

Valmentajien ei ole helppoa aina pyytää apua.

”Urheilun eetokseen ei kuulu huutaa apua suureen ääneen tai valittaa. Ennemminkin tulee puhua intohimosta ja tekemisen riemusta.”

Valmentajan kuuluisi Kasken mukaan saada purkaa kokemuksensa ilman, että hänen täytyy hallita ja kontrolloida sanomisiaan. Valmentaja kannattelee usein monia ihmisiä ympärillään, ja jossain vaiheessa emotionaalinen säiliö täyttyy.

”Jos tätä säiliötä ei pääse tyhjentämään, ei enää jaksa eikä pysty auttamaan toista. Kun valmentajalla on joku, jolle voi purkaa, joka jonka tietää olevan rinnalla, se auttaa jaksamaan.”

Kaski vertaa valmentajaa projektipäällikköön. Projektipäälliköllä on suuri vastuu projektista, mutta ei juurikaan valtaa päättää, miten asiat tehdään ja millä resursseilla.

”Huomattavan iso osa valmentajista on harrastelijavalmentajia, jotka ovat suuren kuormituksen alla. Suurin käynnissä oleva hanke pitäisi olla valmentamisen saattamisen paremmalle tasolle.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?