Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Salibandymaajoukkueen kaikkien aikojen maaliruisku EräViikinkien takalinjoille

Urheilu
 

Salibandyliigan EräViikingit on tehnyt vuoden sopimuksen Tero Tiitun, 34, kanssa. Tiitua on kaavailtu joukkueessa puolustajan rooliin.

Tiitu on voittanut kuusi Suomen mestaruutta ja pelannut Salibandyliigassa 476 ottelua. Niissä on syntynyt 428 maalia ja 283 syöttöä. Viime kaudella Tiitu pelasi Viikingeissä.

”Aiemmin ajattelin, etten enää Suomessa edustaisi mitään muuta joukkuetta kuin SSV:tä. Kun SSV ja Erä sitten keväällä yhdistyivät EräViikingeiksi, piti huolellisesti miettiä haluanko lähteä uuteen juttuun mukaan”, Tiitu sanoi seuran tiedotteessa.

”Jo entuudestaan kovassa joukkueessa oli ehkä tarve yhdelle puolustajalle, minkä lisäksi maajoukkueen päävalmentaja on alustavasti kaavaillut minua pakin tontille. Vaikka viimeiset 10 vuotta onkin tullut pelattua lähinnä hyökkääjänä, rooli puolustajana sujuu myös ja se palvelee tulevalla kaudella parhaiten sekä EräViikkareita että maajoukkuetta”, Tiitu perustelee pelipaikkaansa.

Tiitu on voittanut kaksi maailmanmestaruutta Suomen paidassa. Hän on 120 maalilla maajoukkueen kautta aikojen paras maalintekijä.

EräViikingit pelaa ensimmäisen ottelunsa sunnuntaina vieraissa raumalaista SalBaa vastaan.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!