Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Riemua ja itkua Töölössä: Väyrynen johdattaa HIFK:ta voittoihin

Mika Väyrynen on pelistä toiseen tähtirintojen avainpelaaja.

Urheilu
 
Vesa Moilanen / Lehtikuva
HIFK:n Pauli Kuusijärvi (vas.) puski voittomaaliksi jääneen 2–0-maalin ohi PS Kemin maalivahdin Mikko Vilmusen (oik.)
HIFK:n Pauli Kuusijärvi (vas.) puski voittomaaliksi jääneen 2–0-maalin ohi PS Kemin maalivahdin Mikko Vilmusen (oik.) Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
HIFK3PS Kemi1

Veikkausliigassa HIFK:n taistelu karsintoja vastaan jatkui kauden kolmannella kotivoitolla. Samaan aikaan kilpakumppani Inter nöyryytti kärkijoukkue HJK:ta 3–2-kotivoitolla.

HIFK juhli pukukopissa voittoa kuin pientä mestaruutta. Huuto oli korviahuumaava, ja erään pelaajan lapsi tulikin itkien pois juhlan keskeltä.

”Kun ei ole tullut hirveästi voittoja kotona, niin nämä ovat aina erikoisia tapahtumia. Tällaistahan tämän pitäisi olla aina, vaikka tulisi enemmänkin voittoja”, Mika Väyrynen kommentoi juhlintaa.

Harvan pelaajan selkä on niin vahva, että hän pystyisi kannattelemaan joukkuetta kauden vaikeilla hetkillä ja ottamaan joukkueen reppuselkäänsä. Veikkausliigan HIFK:n Mika Väyrysen, 34, selkä on raudanluja.

Elokuun alussa paljon nähnyt kosmopoliitti Mika Väyrynen lähti HIFK:n kanssa karsintakouluun loppukauden ajaksi. Koulureppuunsa Väyrynen pakkasi koko joukkueen repun saumojen ratkeamatta.

Viimeiseksi Väyrynen pakkasi päätytaskuun päävalmentaja Antti Muurisen ja jätti taskun auki. Sieltä aina yhtä vekkulin muikeasti hymyilevä Antti Muurinen vilkuttaa Inter Turun pahiksille, jotka potkivat Veritas-stadionin seinää.

Väyrynen on ollut pelaamissaan otteluissa lähes poikkeuksetta HIFK:n paras pelaaja tai parhaita pelaajia ja joukkueen paras syöttäjä, joka rytmittää peliä keskikentän pohjalta.

”Nyt on kiva pelata. Pääsin hyvin rytmiin mukaan. Onneksi sain treenata terveenä koko kevään ja kesän. Minuutteja ja vastuuta on tullut, mikä auttaa”, Väyrynen kertoi.

Väyrynen kertoi olevansa suhteellisen tyytyväinen peliesityksiinsä.

”Pelipaikkani on vähän alempi kuin monesti aiemmin. Ehkä vähän enemmän saisi tulla tehoja. Tänään sain syöttöpisteen, joten olen tyytyväinen”, Väyrynen kertoi.

Väyrysen arvokkuus mitataan kuitenkin ennen kaikkea siinä, miten hän on pystynyt vaikuttamaan joukkueensa peliin.

Väyrysen kahdeksasta pelistä HIFK on voittanut kolme, pelannut kaksi tasan ja hävinnyt kolme. Pisteitä peliä kohden on tullut 1,38. Ennen Väyrysen ja Muurisen aikaa HIFK oli kerännyt 0,74 pistettä ottelua kohden.

PS Kemiä vastaan Väyrynen oli jälleen kotijoukkueen avainpelaajia.

HIFK vyörytti ottelun alun tasaisesti hyökkäyksiä Kemin puolustuspäähän. Avausmaalin teki Aleksi Ristola 20. minuutilla Juho Mäkelän yrityksen paluupallosta. Kemin maalilla Mikko Vilmunen piti joukkuettaan pystyssä loput avausjaksosta.

55. minuutilla Väyrynen antoi kulman takatolpalle, ja Pauli Kuusijärvi puski loistavasti pallon vastakkaiseen nurkkaan ja teki 2–0-maalin.

PS Kemi kavensi ruotsalaishyökkääjä Erik Törnrosin kaukolaukauksella. Sen jälkeen Mäkelä teki vielä loppunumerot.

”Täytyy muistaa, mikä on fiilis voittopelin jälkeen, niin teemme töitä vastedes pisteiden eteen”, Väyrynen sanoi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!