-
Viestikapula
Juttua soutuspinningistä ehdottivat pilatesharrastajat (HS 27.3.). Seuraavaksi liikunnallinen juttuviesti jatkuu soutajien antamalla aiheella.Soutuspinningin harrastajat valmistautuvat jo jäiden lähtöön. Rytmikäs suhina täyttää salin...
-
LONTOO. Oxfordin kahdeksikko kukisti Cambridgen puolellatoista veneenmitalla perinteisessä 6,8 km:n soutukilpailussa Thames-joella sunnuntaina. Viime vuonna kilpailu häiriintyi venekuntien väliin uineen valtion säästötoimia protestoineen...
-
-
LONTOO. Brasilian olympiakomitea kertoi lauantaina, että maan soutuedustaja Kissya Cataldo da Costa vedettiin pois Lontoon olympialaisista. Urheilija oli antanut positiivisen dopingnäytteen ennen kisoja. Brasilian olympiakomitea ilmoitti, että se oli saanut tiedon maan soutuliitolta.
-
LONTOO. Ruotsi koki perjantaina Lontoon olympiasouduissa karvaasti, miltä tuntuu urheilufinaalin vähiten tavoiteltu sijoitus. Miesten yksikkökisan neljänneksi soutanut Lassi Karonen jatkoi tavallaan myös suomalaista häviämisen perinnettä. Sinänsä kunnioitettavasti neljänneksi 2 000...
-
Saksan ikävä lähihistoria koskettaa myös olympiaurheilijoita. Saksalainen soutaja Nadja Drygalla, 23, joutui poistumaan kisakylästä, koska hän on mieltynyt äärioikeistolaisuuteen. Saksan olympiakomitean edustajat keskustelivat Drygallan kanssa puolitoista tuntia ja päättivät, että Drygalla saa lähteä.
-
Humalassa Lontoossa riehuneen Austalian olympiasoutajan pitää pyytää anteeksi kauppiaalta ja maksaa 2175 dollarin (n. 1770 euron) vahingonkorvaukset aiheuttamistaan vahingoista. Josh Booth, 21, otettiin torstain vastaisena yönä kiinni olympiakylän läheltä. Hän oli rikkonut kaupan...
-
Australian miesten kahdeksikko jäi viimeiseksi olympiasoudun loppukilpailussa keskiviikkona. Miehistöön kuuluva Josh Booth, 21, otti sen niin raskaasti, että juopotteli torstain vastaisena yönä reippaasti. Hän rikkoi olympiakylän lähellä olevan näyteikkunan ja poliisi nappasi hänet.
-
WINDSOR. Soutajat Helen Glover ja Heather Stanning päästivät olympialaisten isäntämaan Britannian vihdoin piinasta. Glover ja Stanning voittivat olympiakultaa naisten kaksikossa ajalla 7.23,13. Pari johti kultakisaa lähdöstä maaliin. Hopeaa nappasi Australia ja pronssia Uusi-Seelanti.