-
Juulia Turkkila paransi taitoluistelun MM-sijoitustaan kahdella pykälällä viime vuodesta. Turkkila luisteli lauantaina Nizzassa kauden parhaat pisteensä 135,56 ja sijoittui naisten kilpailussa 18:nneksi.Suomen toinen edustaja, MM-kisojen ensikertalainen Alisa Mikonsaari oli 24:s.
-
NIZZA. Ari-Pekka Nurmenkarin tie nousi pystyyn taitoluistelun MM-kilpailuissa. Nurmenkari sijoittui tiistaina miesten alkukilpailussa 13:nneksi ja oli ensimmäinen, joka karsiutui Nizzassa varsinaisesta kilpailusta.Alkukilpailun 12 parasta eteni kilpailuun, jonka lyhytohjelma luistellaan...
-
-
Taitoluistelija Laura Lepistö on päättänyt lopettaa kilpauransa. Espoolainen Lepistö, 23, on Suomen kaikkien aikojen menestynein taitoluistelija, joka voitti urallaan Euroopan mestaruuden, EM-hopeaa ja EM-pronssia sekä MM-pronssia."Nyt tuntuu tosi hyvältä, kun päätöksen sai ääneen...
-
Taitoluistelija Kiira Korpi joutui tänä keväänä urheilijauransa kovimman paikaan eteen.Tammikuussa Sheffieldin MM-kisoissa oireilleet jalkavammat pahenivat kauden edetessä, ja tamperelainen joutuu jättämään Ranskan Nizzassa maalikuun lopussa alkavat MM-kisat väliin."Koskaan aiemmin...
-
Taitoluistelija Kiira Korven joutui tänä keväänä urheilijauransa kovimman paikaan eteen.Tammikuussa Sheffieldin MM-kisoissa oireilleet jalkavammat pahenivat kauden edetessä, ja tamperelainen joutuu jättämään Ranskan Nizzassa maalikuun lopussa alkavat MM-kisat väliin."Koskaan aiemmin...
-
Kiira Korpi ei pysty osallistumaan kahden viikon päästä Nizzassa käytävissä taitoluistelun MM-kisoihin. Korpi kärsii jalkavaivoista, jotka ovat siirtyneet ketjureaktiona paikasta toiseen, ja estivät lopulta harjoittelun kokonaan. "Päätös perua MM-kilpailut on ottanut todella koville...
-
Taitoluistelija Laura Lepistö kertoo Urheilulehdessä joutuneensa muuttamaan Pohjois-Koreassa näytösohjelmaansa järjestäjien pyynnöstä.Järjestäjien mielestä Chicago-musikaalin keimaileva tyyli ei sopinut pohjoiskorealaiseen makuun, joten Lepistö väänsi pikavauhtia uuden ohjelman Dr.
-
Taitoluistelija Laura Lepistön kohua herättäneestä Pohjois-Korean matkasta on julkaistu video. Aamulehden toimittaja oli paikalla, kun Lepistö esiintyi yleisölle Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa viime torstaina.Lepistö osallistui Champions On Ice -ryhmän kanssa Paektusan-festivaaleille.