Urheilu

Suomi tarrasi kiinni ringeten MM-kultaan

Kanada jäi jalkoihin ensimmäisessä finaalissa.

Suomi8

Kanada2

Otteluvoitot 1–0

Suomen ringettemaajoukkue aloitti perjantaina taiston maailmanmestaruudesta, kun joukkue kohtasi kotikisoissa Helsingissä tutun vastustajansa Kanadan. Suomi tarrasi ottelussa jo viidenteen peräkkäiseen kultamitaliin jyräämällä vaahteralehtirinnat maalein 8–2.

Ringettemaailmaa dominoiva kaksikko ratkoo keskenään mestaruuspokaalin kohtalon, sillä muut turnauksessa mukana olevat maat pelaavat eri sarjaa. Maailmanmestaruus heltiää kahdella voitolla, ja kulta on Suomelle katkolla sunnuntaina.

Suomen hyökkääjä Anne Pohjola paljasti ennen peliä toivovansa, että joukkue joutuisi tekemään voiton eteen töitä oikein tosissaan. Suomi nimittäin murjoi Kanadan kisoja edeltävässä harjoitusottelussa keskiviikkona maalein 13–4, ja sellainen peli on molemmille hieman tylsää.

Kanada kuuli Pohjolan toiveen. Joukkue tuli peliin uudella ilmeellä, huomattavasti fyysisempänä ja paremmalla puolustuspelillä.

”Oli tiukka ottelu. Saimme tehdä kovan päivätyön”, Pohjola totesi tyytyväisenä pelin jälkeen ja antoi Suomen joukkueelle kehut hienosta esityksestä.

Näyttävästi peliä pyörittänyt Susanna Tapani (2+0) aloitti maalinteon jo toisella minuutilla, ja Suomen voiton varmisti edellisten MM-kisojen tehotiimi Anne Pohjola (1+3) ja Marjukka Virta (2+2). Kaksikko johdatti Suomen karkumatkalle kahdessa viimeisessä erässä. Maalinälkäänsä tyynnytteli myös Tiia Juvonen tehoillaan 2+1.

Suomen parhaana pelaajana palkittu Virta antoi joukkueelle arvosanaksi 8½.

”Pelasimme, hyvin, mutta viimeiset erät olivat puuroista. Saimme Kanadan näyttämään hyvältä, eikä meidän tarvitse antaa heille sellaista saumaa. Pitäisi muistaa painaa jokaiseen tilanteeseen niin penteleesti”, Virta pohti.

Suomi oli vahvimmillaan ensimmäisessä ja viimeisessä erässä. Kanada jäi Suomen luistimiin joka osa-alueella: Suomen hyökkäyspeli pyöri parhaimmillaan kuin tivolin karuselli, maalivahtipeli oli varmaa, karvauspeli toimi hyvin ja maalit nättejä kuin sika pienenä.

Taitoa pullollaan oleva Kanada pinnisteli Suomen matkassa, mutta sortui liikaa yksinyrittämiseen.

Suomen päävalmentaja Timo Himberg kehui joukkueensa esitystä vakuuttavaksi, mutta löysi pelistä myös parannettavaa.

”Olimme jossain vaiheessa itsemme pahin vihollinen. Kun pääsimme johtoon, niin hukkasimme terävyyden, joka onneksi löytyi neljänteen erään. Kun saamme pelin säilymään terävänä ja ehjänä koko 60 minuuttia, niin se on se juttu”, Himberg sanoi.

Kanada ei ole vielä ojentamassa kaksin käsin mestaruuspystiä Suomelle. Kanadan parhaaksi pelaajaksi valittu Kelsey Youldon iski joukkueelleen ottelussa tehot 1+1 ja kehui peliä hyväksi.

”Teimme muutoksia joukkueeseen harjoitusottelun jälkeen, ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Luistelumme oli jo paljon parempaa. Meidän pitää vain laukoa enemmän ja tehdä maaleja”, Youldon sanoi.

”Pystymme parempaan ja uskon, että saamme pelimme toimimaan kunnolla. ”

Suomi ja Kanada kohtaavat sunnuntaina kello 16.30.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Sihvola käynnisti HIFK:n selviämistaistelun Veikkausliigassa – vain hetkeä aikaisemmin kannattajat vaativat päävalmentaja Muurisen eroa

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Manchester United latoi neljä maalia Swansean maaliin, Mane pelasti Liverpoolin

  4. 4

    Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kiitteli poliisin ja ensiavun nopeutta Turussa – ”olen liikuttunut, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukeaan Turulle ja Suomelle”

  5. 5

    Enää ei tarvitse ihmetellä, mihin HJK tarvitsee Rasmus Schülleriä – Yaghoubin loukkaannuttua Schülleristä voi tulla mestaruuden takuumies

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Kun 125 miljoonaa euroa ei riitä – Liverpool jatkaa Barcelonan kärventämistä

  3. 3

    Pitkäaikainen jalkapalloystävä kyseenalaistaa yleisen käsityksen Pertti Alajasta – muistaa ainutlaatuisen piirteen: ”En ole toista sellaista tavannut”

  4. 4

    Chelsean päävalmentaja repesi hillittömään naurukohtaukseen toimittajan kysyttyä rikollisesta kohtelusta: ”Kaikki tietävät, mitä tapahtui”

  5. 5

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kilpakumppani teki juoksijalegenda Mo Farahille todella härskin liikkeen – puolustelee tekoaan

  2. 2

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  3. 3

    Emilia Lahti pelkäsi parisuhteessa henkensä puolesta – nyt hän juoksee lähisuhde­väkivaltaa vastaan Uuden-Seelannin halki: ”Olen kiitollinen siitä, että olen vielä täällä”

  4. 4

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  5. 5

    Lasse Urpalainen, 22, voitti videopeliturnauksessa joukkueensa kanssa yli 10 miljoonaa dollaria

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    9. 9

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    10. 10

      Krp: Turun puukottaja valikoi uhreikseen naisia – loukkaantuneet Suomen, Italian, Ruotsin ja Britannian kansalaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää