Valikko
Urheilu

Nuorten MM-finaalissa Suomi ja Venäjä: Puljujärvi ja Laine yhä venäläisille tuntemattomia

Kun Suomi voitti nuorten MM-kultaa Helsingissä vuonna 1998, loppuottelussa vastassa oli Venäjä. Nyt, 18 vuotta myöhemmin, nuorilla Leijonilla on taas mahdollisuus voittaa Venäjä ja juhlia maailmanmestaruutta kotiyleisön edessä.

Kun Suomi voitti nuorten MM-kultaa Helsingissä vuonna 1998, loppuottelussa vastassa oli Venäjä. Nyt, 18 vuotta myöhemmin, nuorilla Leijonilla on taas mahdollisuus voittaa Venäjä ja juhlia maailmanmestaruutta kotiyleisön edessä.

1998 MM-finaalissa Suomi voitti maailmanmestaruuden maalein 2–1 Niklas Hagmanin jatkoaikaosumalla. Samat lukemat olivat muotia tämän vuoden turnauksen välierissä.

Venäjän hyökkääjä Radel Fazlejev oli Yhdysvaltoja vastaan maanantaina pelatun välierän jälkeen häkeltynyt.

”Olen tehnyt töitä tämän eteen ja unelmoinut tästä koko elämäni ajan”, Fazlejev sanoi.

Venäjä ja Suomi kohtaavat MM-turnauksen loppuottelussa tiistaina. Joukkueet pelasivat vastakkain myös alkulohkossa. Silloin Venäjä voitti 6–4.

”Suomi on todella hyvä joukkue. Taitava, isokokoinen ja nopea”, Fazlejev totesi.

Kun venäläispelaajilta kysyi Suomen 17-vuotiaista huippuhyökkääjistä Patrik Laineesta ja Jesse Puljujärvestä, he pudistelivat päätään.

”En tunne heitä”, Maksim Lazarev sanoi.

Fazlejev selvensi, ettei muista Suomen pelaajia nimeltä.

”En tiedä heidän nimiään, tiedän miltä he näyttävät”, Fazlejev sanoi.

”Se oikealta ampuva kaveri, jolla on ristikkokypärä, hänellä on todella hyvä laukaus.”

Epäselväksi jäi tarkoittiko Fazlejev Puljujärveä vai Lainetta. Tunnusmerkit sopivat molempiin Suomen maalitykkeihin.

Venäjä ei ole hävinnyt Helsingin MM-turnauksessa otteluakaan. Suurimmissa vaikeuksissa joukkue oli puolivälierässä Tanskaa vastaan.

Tanska johti yllättäen vielä viimeisellä minuutilla, mutta silloin Venäjän kapteeni Vladislav Kamenev astui esiin. Hän tasoitti pelin ja vei joukkueensa välieriin jatkoajalla.

Maanantain välierä alkoi venäläisittäin ikävästi. Yhdysvallat eteni kymmenennellä minuutilla 1–0-johtoon Christian Dvorakin maalilla.

Toisessa erässä asetelma alkoi kääntyä. Venäjä loi tukun paikkoja ylivoimalla, kun USA:n Sonny Milano istui jäähypenkillä. Vielä siinä vaiheessa amerikkalaismaalivahti Alex Nedeljkovic kesti.

Erän loppupuolella Venäjä sai vihdoin kiekon tolppien väliin. Ensin Pavel Kraskovski tasoitti ottelun 36 minuutilla ja hetkeä myöhemmin Jegor Korškov lirutti kiekon Nedeljkovicin jalkojen välistä maaliin.

”Ansaitsimme ne kaksi maalia. Meillä oli hyviä mahdollisuuksia myös ylivoimalla”, Fazlejev sanoi.

Päätöserässä Yhdysvaltojen päävalmentaja Ron Wilson peluutti tähtipelaajansa puhki. Ykkösketjun Auston Matthews, Brandon Carlo ja Colin White olivat todella väsyneitä.

Venäjä puolusti hyvin ja piti 2–1-johtonsa loppuun asti.

”Jokainen peli on ollut edellistä kovempi. Odotan huomisesta vielä tiukempaa”, Fazlejev ennakoi tiistain MM-finaalia.

Suomi kohtaa Venäjän nuorten MM-turnauksen loppuottelussa tiistaina kello 20.30. Ottelu pelataan Hartwall-areenassa. Yle TV2 televisioi finaalin suorana lähetyksenä.

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Pyöräily Viides etappi, 100 kierrosta...

  2. 2

    Olympiamitalisti Juha Hirven kohtalon kokee moni urheilu-uransa jälkeen – ”Useat joutuvat koville jo uransa aikana ”

  3. 3

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  4. 4

    Serena Williams jahtaa Australiassa grand slam -ennätystä ja maailman ykkösen titteliä – Djokovicin voittanut Istomin loukkaantui ja putosi

  5. 5

    Kontinen ja Peers voittivat äärimmäisen tiukan ottelun ja pelaavat puolivälierissä Australian avoimissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  3. 3

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  4. 4

    Raju loukkaantuminen Valioliigassa – Ryan Masonin kallo murtui

  5. 5

    Olympiamitalisti Juha Hirven kohtalon kokee moni urheilu-uransa jälkeen – ”Useat joutuvat koville jo uransa aikana ”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    2. 2

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    3. 3

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    4. 4

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    5. 5

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    6. 6

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    7. 7

      CIA:n tiedusteluraportti: Suomi tavoitteli Karjalan palautusta kunnostamalla tarpeettoman Saimaan kanavan

    8. 8

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    9. 9

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    10. 10

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    2. 2

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    3. 3

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    4. 4

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    5. 5

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    6. 6

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    7. 7

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    8. 8

      Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa

    9. 9

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    10. 10

      Saako säästöille nyt mistään tuottoa? Asiantuntijat kertovat, miten sijoittaminen kannattaa aloittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää