Valikko
Urheilu

Kommentti: Tätä Suomi tarvitsi

Vihanpidon, yleisen lamaannuksen, piruilun ja selkäänpistämisen Suomessa tämä oli pieni tärkeä hetki. Sisukkuus, itseluottamus ja taistelutahto kantoivat joukkueen läpi etukäteen vahvemmista vastustajista.

Käsitellään ensiksi päähahmot.

Heti sen perään, kun 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun Suomi-kiekon kovin ydin – Saku Koivu, Ville Peltonen, Jere Lehtinen ja Teemu Selänne – oli lopullisesti hyvästelty eläkkeelle, tilalle astuivat uudet sankarit.

Jesse Puljujärvi, Patrik Laine, Sebastian Aho ja kumppanit pelasivat luovinta, raikkainta ja ennakkoluulottominta kiekkoa, mitä aikoihin on nähty. Lähes joka kerta kun nuorukaiset viilettivät jäällä, läsnä oli yllätyksen, vaaran ja viihteen elementti. Se tuntui poikkeukselliselta. Juuri nyt näyttää siltä, että nämä veijarit poistuvat Suomi-kiekon alttarilta joskus 2030-luvulla, pitkän ja komean uran jälkeen.

Turnauskin oli komeasti käsikirjoitettu. Alkusarjassa tuli tyylikkäitä voittoja mutta myös yhdistävä tappio Venäjää vastaan. Sisukkuus, itseluottamus ja taistelutahto kantoivat joukkueen, ja nimenomaan joukkueen, läpi etukäteen vahvemmista vastustajista.

On vaikeaa ja usein ongelmallistakin vetää urheilusta laajempia merkityksiä yhteiskuntaan. Teen sen silti.

Vihanpidon, yleisen lamaannuksen, piruilun ja selkäänpistämisen Suomessa tämä oli pieni tärkeä hetki.

Tietenkin se on vain jääkiekkoa. Mutta juuri nyt, näinä muutamina tunteina, se on monelle suomalaiselle jotakin enemmän. Iloa, uskoa, me-henkeä – hyvää suomalaisuutta.

Siinä on urheilun suuruus.

Saa nauttia.

Siis kiitos.

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  2. 2

    Matti Heikkinen käyttää ”hiljaisen optionsa” – palaa kilpailutauoltaan suunniteltua aiemmin

  3. 3

    Olympiamitalisti Juha Hirven kohtalon kokee moni urheilu-uransa jälkeen – ”Useat joutuvat koville jo uransa aikana ”

  4. 4

    Yle: Punkkinen ihmeissään dopingväitteistä

  5. 5

    Ruotsalaishiihtäjä: Punkkinen ei puhunut koskaan dopingista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  3. 3

    Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa

  4. 4

    Raju loukkaantuminen Valioliigassa – Ryan Masonin kallo murtui

  5. 5

    Olympiamitalisti Juha Hirven kohtalon kokee moni urheilu-uransa jälkeen – ”Useat joutuvat koville jo uransa aikana ”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  3. 3

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    2. 2

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    3. 3

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    4. 4

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    5. 5

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    6. 6

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    7. 7

      Puolustusministeri Niinistö ryöpyttää: ”Reservikarkurit eivät ansaitse arvostustamme”

    8. 8

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    9. 9

      10 vinkkiä, joiden avulla syöt helposti enemmän kasviksia – asiantuntijat neuvovat lisäämään kasviksia niin kakkuun kuin pastaankin

    10. 10

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    4. 4

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    5. 5

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    6. 6

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    7. 7

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    8. 8

      Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa

    9. 9

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    10. 10

      Saako säästöille nyt mistään tuottoa? Asiantuntijat kertovat, miten sijoittaminen kannattaa aloittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää