Urheilu

MM-kulta sai suomalaiset sekaisin: Helsingin keskustassa juhlittiin ilkosillaan paukkupakkasessa – katso videolta yön tunnelmat

”Suomi on maailmanmestariiiiiiii! Poika on tullut kotiin! Torille mennään!”

Nuorten Leijonien maailmanmestaruus sai suomalaiset juhlamielelle ja villiintymään Helsingin keskustassa.

Näkymä on absurdi. Kaksi miestä riisuu itseään vaivalloisesti alasti keskellä Helsingin keskustaa. Toisen riisuutumisesta ei meinaa tulla mitään, sillä hänen toinen jalkansa on juuttunut pitkien kalsareiden lahkeeseen.

Sitten jalat ovat vapaat ja keho alasti. Mutta miksi?

”Koska Suomi on maailmanmestariiiiiiii!” huutaa toinen miehistä ja juoksee kierimään viereisen Mantan patsaan altaaseen, jossa on veden paikalla lunta.

Syyllinen tähän riehaan on Kasperi Kapanen. Hän nosti itsensä hetkeä aiemmin kansallissankariksi tekemällä voittomaalin jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailujen finaalin jatkoajalla.

Venäjän kaatanut maali sekoitti Helsingin sporttibaarit täysin. Esimerkiksi ydinkeskustassa sijaitseva Sports Academy oli Kapasen maalin jälkeen yhtä mylvivää ihmismassaa.

”Poika on tullut kotiin”, ulvoi Pasi Heinonen eli Poju Sports Academyn kaiuttimista pian maalin jälkeen ja lähes tuhat ihmistä vetävä baari huusi perässä.

”Torille mennään!” vakuutti esimerkiksi Sami Riihijärvi maalin jälkeen.

Ja sinnehän mentiin. Kauppatorin kulmalla Akiksi ja Makeksi esittäytyneet miehetkin kultaa alasti juhlivat. Heidän lisäkseen paikalla oli puoli tuntia maalin jälkeen satakunta hyvässä juhlatunnelmassa olevaa miestä.

Äänimaailmasta huolehti Suomi on uusi maailmanmestari -huudot, nauru sekä ohi ajavien autojen tööttäykset. Tämä kaikki tapahtui noin 20 asteen pakkasessa. Hyinen tuuli lisäsi pakkasen tuntua niin, että Ilmatieteenlaitoksen mukaan ilma vastasi noin 27 pakkasastetta.

Naiset olivat torijuhlassa vähemmistössä, ainakin vielä ennen puolta yötä. Mutta löytyi heitäkin paikalta.

”En normaalisti seuraa kiekkoa”, tunnustaa vantaalainen Katariina Lähteenmäki Mantan patsaan edustalla.

”Mutta tänään katsoin. Hieno peli. Suomiiii!”

Hän otti mukaansa juhlimaan Hanna Vierisen. He katsoivat finaalin Amarillossa Mikonkadulla. Kaksikon juhlat venynevät pitkälle yöhön tai aamuun.

”Tänään jatketaan tästä ehdottomasti jonnekin. En tiedä vielä minne, vähän sen mukaan, mihin porukka jatkaa. Huomenna ei ole töitä”, Lähteenmäki iloitsee.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jokerit aloitti murskavoitolla – 18-vuotias Eeli Tolvanen laukoi hattutempun yhdessä erässä

  2. 2

    Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta

  3. 3

    Suomi lähtee tuleviin olympialaisiin kovilla tulostavoitteilla – Mika Kojonkoskella vahva viesti sinivalkoisille urheilun seuraajille

  4. 4

    Kalle Palander ja Toni Nieminen haluavat yhdessä auttaa suomalaisia urheilijoita kertomalla omista kokemuksistaan – ”Rahaa tuli ovista ja ikkunoista”

  5. 5

    Vedonlyöntihuijari Wilson Raj Perumal yritti ostaa viime vuonna Atlantiksen – seuralle langetettiin nyt 12 pisteen rangaistus ja varapuheenjohtaja Markku Ritalalle vuoden toimintakielto

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia

  2. 2

    McGregor uhosi murskaavansa Mayweatherin – Mayweather vihjasi vapaaottelijan olevan ylipainoinen

  3. 3

    Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta

  4. 4

    Norjalainen urheilujuristi: CAS:n suomalaisjäsenen kantaan vaikutti Suomen hiihdon dopinghistoria – Therese Johaug pohtii oikeustoimia kilpailukiellostaan

  5. 5

    Arvostettu valmentaja vaatii Norjan hiihtoliiton johdon eroa: ”Yksi tapaus voi olla sattumaa, kaksi ei”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

  2. 2

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  3. 3

    Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

  4. 4

    Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

  5. 5

    Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    3. 3

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    4. 4

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    5. 5

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Kumppanin painonvaihtelut voivat kriisiyttää seksielämän, ja siksi aiheesta pitäisi uskaltaa puhua, sanoo pariterapeutti Minna Oulasmaa

    8. 8

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    9. 9

      Valkoisessa talossa soittanut ihmelapsi kuuli outoa kieltä lentokoneessa – nyt hän puhuu suomea ja pääsi jatkoon unelmiensa Maj Lind -pianokilpailussa

    10. 10

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää