Valikko
Urheilu

Jokerien voittoputkelle loppu – Westerlund iloitsi maailmanmestaruudesta

Jokerit hävisi vierasottelunsa Bratislavassa maalein 2–4. Päävalmentaja Erkka Westerlundin mukaan nuorten maailmanmestaruus on osoitus suomalaisen systeemin toimivuudesta.

Helsingin Jokerien kuuden ottelun voittoputki päättyi loppiaisena tappioon Slovan Bratislavan vieraana. Slovan kukisti Jokerit maalein 4–2.

Slovanian sankareita oli kaksi maalia tehnyt Vaclav Nedorost. Hän vei joukkueensa 1–0 ja 3–2-johtoon.

Topi Jaakola tasoitti kauden yhdeksännellä maalillaan ajassa 32.04 lukemiksi 1–1. Daine Todd puolestaan täräytti kauden ensimmäisellä osuman 2–2-tasoituksen kolmannen erän alussa.

Johto ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Nedorost laukoi illan toisen maalinsa. Loppulukemat viimeisteli tyhjään maaliin Lukas Kaspar puoli minuuttia ennen pelin loppua.

Ennen Kasparin voittomaalia Jokerit sai hakea tasoitusta ylivoimalla peräti neljä minuuttia, kun Tomas Survoy sai 2+2 minuuttia korkeasta mailasta. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt.

”Kolmannessa erässä oli paikat tasoittaa ja mennä jopa ohitse. Vastustajan maalivahti on ennenkin ollut meille paha vastustaja ja veti kyllä nyt pitemmän korren”, Jokerien valmentaja Erkka Westerlund sanoi seuran verkkosivuilla.

Westerlund iloitsi myös Nuorten Leijonien maailmanmestaruudesta. MM-kulta osoittaa Westerlundin osoittaa suomalaisen seuratyön toimivuudesta.

”Tämä on hyvä merkki ja mittari suomalaiselle jääkiekkoilulle. Mestaruus kertoo, että Suomessa tehdään oikeita asioita, arvokasta seuratyötä on takana ja suomalaisen jääkiekkoilun yhteistyötä kaiken kaikkiaan. Vaikka joukkue lopulta tekee sen, niin kaikkien suomalaisten kannattaa olla ylpeitä. ”

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Räikkönen otti vahvan startin ja johtaa Monacossa – HS seuraa suomalaisten taistelua

  2. 2

    ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

  3. 3

    Minetit ja OVO Team voimistelivat finaaliin huikean kannustuksen saattelemana – ”Parasta, mitä laji voi antaa”

  4. 4

    Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

  5. 5

    Suomen lentopallomaajoukkue otti jättiloikan kohti MM-turnausta – Espanja meni nurin myöhäisottelussa

  6. Näytä lisää

    Kimi Räikkönen paalupaikalle formuloiden Monacon gp:ssä – ”Aika-ajo oli kaiken kaikkiaan mukavan suoraviivainen”

  4. 4

    Minetit ja OVO Team voimistelivat finaaliin huikean kannustuksen saattelemana – ”Parasta, mitä laji voi antaa”

  5. 5

    Suomen lentopallomaajoukkue otti jättiloikan kohti MM-turnausta – Espanja meni nurin myöhäisottelussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

  2. 2

    Cristiano Ronaldoa uhkaa jopa viiden vuoden vankeustuomio veronkierrosta

  3. 3

    Kolme kiipeilijää kuoli Mount Everestillä – yksi vuoren valloittanut yhä kateissa

  4. 4

    ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

  5. 5

    Ruotsi on jääkiekon maailmanmestari – Kanada kaatui voittomaalikilpailussa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    2. 2

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    3. 3

      Kuuro Tomas Vaarala on lähettänyt yli 60 työhakemusta mutta ei pääse edes palkattomaan harjoitteluun – ”Haluaisin vain samalle viivalle muiden kanssa”

    4. 4

      Mielipide­kirjoittaja ihmetteli löytö­tavaroilla tehtävää ”armotonta bisnestä” – VR ja HSL vastaavat: Junien henkilö­kunnan on keskityttävä työhönsä

    5. 5

      Räikkönen otti vahvan startin ja johtaa Monacossa – HS seuraa suomalaisten taistelua

    6. 6

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    7. 7

      Uusi tv-sarja tyttökirjaklassikosta näyttää 1800-luvun realismin ja feminismin – ja järkyttää uskollisimpia lukijoita

    8. 8

      Päiväkirja­klubeilla luetaan ääneen noloja teini-iän päivä­kirjoja ja yleisö nauraa vedet silmissä: ”Limailtiin ja se teki mulle fraidun. Laitoin käden sen housuihin.”

    9. 9

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    10. 10

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    4. 4

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    6. 6

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    7. 7

      Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

    8. 8

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    9. 9

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    10. 10

      Ilmasto­kantaansa panttaava Trump jäi yksin G7-maiden kokouksessa Sisiliassa – kokous päättyi tilanteessa ”kuusi yhtä vastaan”, sanoi Merkel

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    8. 8

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    9. 9

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    10. 10

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    11. Näytä lisää