Valikko
Urheilu

Vellu Ketola luovuttaa MM-kultansa museoon: ”Se on kiitos faneille ja yleisölle”

Joukkueenjohtaja Ketola ei ole säilyttänyt edes Ässien mestaruusmitaleja.

Nuorten Leijonien joukkueenjohtaja Veli-Pekka Ketola sai vihdoin pitkän uransa ensimmäisen arvokisamitalin, kun Suomi voitti 20-vuotisten MM-kultaa.

Mitali ei kuitenkaan pysy pitkään Ketolalla. Hän luovuttaa sen Jääkiekkomuseoon.

”Se menee Jääkiekkomuseoon, jos kelpaa sinne. Mitalin pitää mennä parempaan paikkaan, ja se on kiitos faneille ja yleisölle”, Vellu Ketola, 67, sanoi HS:lle.

Nuoret Leijonat sai pelata Helsingin MM-turnauksessaan seitsemän ottelua ja harvinaisesti kaikki loppuunmyydyn yleisön edessä. Koskaan ennen ei ole tapahtunut vastaavaa, että jokainen peli olisi ollut loppuunmyyty.

”Suuri kunnia suomalaiselle yleisölle ja miljoonat kiitokset. Yleisö oli meidän kuudes kenttäpelaaja, ellei jopa kuusi ja puoli”, Ketola kiitti.

Vellu Ketola pelasi kotimaisella pääsarjatasolla vuodesta 1963 lähtien 1980-luvun alkuun, ja kenties parhaat vuotensa 1970-luvulla. Hän voitti tai itseasiassa johdatti Porin Ässät kolmeen Suomen mestaruuteen. Väliin mahtui menestyksekäs kierros Pohjois-Amerikassa WHA- ja NHL-liigoissa.

Yhtään mitalia hänellä ei ole niiltä ajoilta. Siksi tämäkään ei jää Ketolan kirjahyllyyn.

”En ole sellainen tyyppi, että säilyttäisin näitä, mitaleja tai pelipaitoja. Kaikki ne on myyty eteenpäin hyväntekeväisyyteen”, Ketola sanoi.

”Yksikin herra osti taulun, jossa olivat kulta- ja hopeamitalit”, Ketola sanoi.

Ketolan ja nuorten maajoukkueen kaksivuotinen sopimus päättyi tähän turnaukseen. Hän ei jatka joukkueenjohtajana, vaikka kysyttäisiin.

”Kyllä tämä oli tässä. Oli kahden vuoden rupeama ja molemmat vuodet olivat hyviä ja mielenkiintoisia. Sain olla mukana kahden erittäin osaavan valmentajan kanssa. He ovat omanlaisiaan, mutta huippuäijiä. Hieno matka tämä oli”, Ketola sanoi viime vuoden päävalmentajasta Hannu Jortikasta ja nyt kultaa voittaneesta Jukka Jalosesta.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  2. 2

    VaLePa otti jo kolmannen kiinnityksen pokaaliin – mestaruus voi ratketa sunnuntaina

  3. 3

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  4. 4

    Tahko sai kovan pelaajan riveihinsä

  5. 5

    Aitajuoksun nuorten EM-mitalisti Viivi Lehikoinen hätkähdytti rajulla ennätys­parannuksellaan – ”Raainta lajiharjoittelua ei ole tehty kuin parit treenit”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen oma MotoGP-kilpailu varmistumassa – haaveissa siintää myös formula ykkösten saaminen Iittiin

  2. 2

    Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestarilegenda loukkaantui vakavasti

  3. 3

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  4. 4

    Aitajuoksun nuorten EM-mitalisti Viivi Lehikoinen hätkähdytti rajulla ennätys­parannuksellaan – ”Raainta lajiharjoittelua ei ole tehty kuin parit treenit”

  5. 5

    IS: Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  2. 2

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  3. 3

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  4. 4

    Unitohtori auttaa Oskari Möröä ja useita muita huippu-urheilijoita kohti parempaa nukkumista – ”Uni on luonnon omaa dopingia”

  5. 5

    Pyöräilijä latasi Instagramiin kuvan jaloistaan etapin jälkeen – pullistelevat verisuonet säikäyttivät seuraajat

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    5. 5

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    6. 6

      Palkittu eliittisotilas Trumpille: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    7. 7

      Suomen juomavesi on maailman parasta – Miksi tänne silti tuodaan vettä moninkertaisesti enemmän kuin täältä viedään?

    8. 8

      Miksi presidentin pitää olla syntyperältään Suomen kansalainen?

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    7. 7

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää