Valikko
Urheilu

Kontinen ja Peers aloittivat yhteistyön hienolla turnausvoitolla – tiet erkanevat seuraavassa kisassa

Suomen Henri Kontinen voitti yhdessä australialaisen parinsa John Peersin kanssa Brisbanen ATP-250-tennisturnauksen nelinpelin.

Suomen Henri Kontinen voitti yhdessä australialaisen parinsa John Peersin kanssa Brisbanen ATP-250-tennisturnauksen nelinpelin. Pari kaatoi australialaiset James Duckworthin ja Chris Guccionen erin 7–6 (7–4), 6–1.

”Pelasimme kokonaisuutena tasaisesti koko viikon. Voitimme kovia vastuksia, mikä ei onnistu peruspelillä. Homma toimi hyvin”, Kontinen totesi tennisliiton tiedotteessa.

Kontinen ja Peers harjoittelivat ensi kertaa yhdessä vasta joulun jälkeen Australiassa. Yhteinen sävel löytyi kuitenkin nopeasti brittivalmentaja Chris Eatonin johdolla.

”Yhteinen valmentaja auttoi varmasti valmistautumisessamme. Välipäivinä keskityimme Eatonin kanssa omiin treeneihimme, sillä minulla ja Peersilla on eri kehityskohteet. Vaikka meillä synkkaa hyvin niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, on hyvä tehdä välillä myös omia juttuja”, Kontinen sanoo.

”Olemme aika erilaisia persoonia: minä olen enemmän pilke silmäkulmassa, kun taas Peers on vähän vakavampi. Tasapainotamme toisiamme kentällä.”

Menestyksekäs yhteistyö jatkuu Australian avoimissa, mutta maanantaina alkavassa Sydneyn ATP 250 -turnauksessa Kontinen pelaa Uzbekistanin Denis Istominin parina.

”Peersille esitettiin toivomus, että hänen tulisi Davis Cupin kynnyksellä pelata maanmiehensä Sam Grothin kanssa yksi kisa. Tämä oli ainoa, joka sopi kalenteriin. Mutta nyt kun meidän yhteistyömme alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, ei tämä harmita niin paljon. Lähdemme luottavaisina Melbourneen.”

Kontinen ja Peers ottivat finaalin avauserässä otteen pelistä, kun he nappasivat syötönmurron jo vastustajien toisessa syöttövuorossa. Tämän jälkeen ote herpaantui hetkeksi, ja tilanne tasoittui 2–2:een.

Erä eteni tasaisesti katkaisupeliin asti, jonka Kontinen ja Peers hoitivat vaivattomasti. Pari eteni jo 6–1-johtoon ja onnistui ratkaisemaan erävoiton neljännellä eräpallolla.

Toinen erä sujui alusta lähtien suomalais-australialaisessa komennossa, eivätkä Duckworth ja Guccione pystyneet haastamaan turnauksessa toiseksi sijoitettua paria. Kontinen ja Peers etenivät jo 5–0-johtoon, ja ratkaisivat turnausvoiton omassa syöttövuorossa. Ottelu kesti 62 minuuttia.

Sveitsin tennistähden Roger Federerin vuosi ei puolestaan alkanut toivotusti, sillä maailmanlistan kolmonen hävisi yllättäen Brisbanen kaksinpelin finaalissa 11 pykälää alempana olevalle Kanadan Milos Raonicille erin 4–6, 4–6.

Raonic sai näin revanssin viimevuotiselle kolmieräiselle tappiolle ja otti kahdeksannen ATP-turnaustittelinsä. Voitto Federeristä oli 25-vuotiaalle kanadalaiselle vasta toinen 11 kohtaamisessa.

”Toivottavasti tästä vuodesta tulee parempi kuin edellisestä. Toivon, että opimme rakastamaan toisiamme vähän enemmän, ja maailmasta tulee hieman turvallisempi paikka”, Raonic sanoi palkintopuheessaan.

Federer onnitteli voittajaa, mutta kertoi kärsineensä flunssasta.

”Tänä vuonna ansaitsit voiton, hyvin pelattu ja onnea Australian avoimiin. Olin hieman kipeä, mutta selvisin finaaliin”, 34-vuotias tennisikoni totesi.

Maailmanlistan ykkönen Serbian Novak Djokovic puolestaan ei antanut Espanjan Rafael Nadalille mitään mahdollisuuksia Dohan turnauksen finaalissa.

Maailmanlistalla viidentenä oleva Nadal voitti vain kolme syöttövuoroa ja kärsi murskaavan tappion lukemin 1–6, 2–6. Ottelu kesti tunnin ja 13 minuuttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tennis
  • Henri Kontinen
  • Jan Vilén

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Hiihtäjä Kerttu Niskanen haki jytyä jalkoihin yhdistetyn urheilijoilta poimituilla ideoilla – ”Mäkeen en ole siirtymässä”

  2. 2

    Lehkonen nousi ratkaisurooliin - Barkov jatkaa vahvaa virettään

  3. 3

    Roman Eremenko jätti valituksen kahden vuoden kilpailukiellostaan

  4. 4

    Ari-Pekka Liukkonen selviytyi 50 metrin vapaauinnin MM-loppukilpailuun

  5. 5

    HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen haluaa seuraa vailla olevan Mikael Forssellin tähtirintoihin – ”Hän sanoi, että tämä ei ole rahakysymys”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen haluaa seuraa vailla olevan Mikael Forssellin tähtirintoihin – ”Hän sanoi, että tämä ei ole rahakysymys”

  2. 2

    Saksan inhotuimpiin kuuluvat joukkueet kohtaavat lauantaina – Bundesliigan kärkijoukkueella ja jumbolla yhteistä on myös antelias sponsori

  3. 3

    Nuorten pelaajien hyväksikäyttö ravistelee englantilaista jalkapalloa – Suomessa ilmennyt muutama tapaus

  4. 4

    NHL:n tähdistöottelun vitsinä pidetty John Scott lopettaa uransa

  5. 5

    Roman Eremenko jätti valituksen kahden vuoden kilpailukiellostaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  2. 2

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  3. 3

    Rosberg tarjoutui tekemään Hamiltonille töitä – ”Soita minulle”

  4. 4

    Patrik Laine palasi maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Bottas tai Wehrlein pääehdokkaat Rosbergin korvaajaksi

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    2. 2

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    3. 3

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    4. 4

      Tämä kaikki pitää tietää uudesta Rogue One -elokuvasta – aikajana näyttää, mihin kohtaan Tähtien sota -leffahistoriaa se sijoittuu

    5. 5

      Venäjällä on nyt asiaa Suomelle – pääministeri Medvedev tuo tänään Ouluun kokonaisen ministerijoukkueen

    6. 6

      Tällainen on Annankadun William K:n paikalle tullut baari, josta saa olutcocktaileja ja kaupan pakastepizzaa

    7. 7

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    8. 8

      Posti myöntää paikoin vakavatkin jakeluongelmat – ”Ongelmat painottuvat 15–20:lle postinumeroalueelle”

    9. 9

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    10. 10

      Pikatestasimme 8 ihanaa museokahvilaa – näistä asioista moitimme ja kiitämme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    4. 4

      Naiset synnyttävät entistä myöhemmin – katso, kuinka moni sinua nuorempi tai vanhempi sai lapsen viime vuonna

    5. 5

      Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

    6. 6

      Yksi atomiaikakauden suurista mysteereistä saattoi saada selityksen – Etelä-Atlantin kaksoisvälähdys oli todennäköisesti salainen ydinkoe

    7. 7

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    8. 8

      Jasper teki 2-vuotiaana 200 palan palapelejä – lapsen lahjakkuuteen suhtaudutaan Suomessa usein häpeillen, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”

    10. 10

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    8. 8

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    9. 9

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    10. 10

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    11. Näytä lisää