Valikko
Urheilu

Venäjän dopingin paljastajat vaihtaneet salaista majapaikkaa kahdeksan kertaa

Dopingskandaalin paljastanut aviopari ei kadu tekoaan.

Venäjän yleisurheilun dopingepäilyt paljastanut aviopari kertoi tiistaina, etteivät he kadu mitään, vaikka uhkaukset ovat pakottaneet heidät maan alle.

Entinen yleisurheilija Julia Stepanova ja hänen aviomiehensä Vitali Stepanov, Venäjän antidopingtoimikunnan entinen työntekijä, paljastivat vuonna saksalaisessa tv-dokumentissa Venäjän yleisurheiluun pesiytyneen dopingkulttuurin.

”Emme kadu mitään”, Vitali Stepanov kertoi uutistoimisto AFP:lle.

”Teimme oikein. Jos olisi tarpeen, tekisimme kaiken uudestaan”, Stepanov sanoi.

Aviopari ja heidän poikansa asuvat salaisessa sijainnissa Saksassa ja heidän on pitänyt muuttaa kahdeksan kertaa sen jälkeen, kun he muuttivat maahan joulukuussa 2014. Pariskunnan vanhemmatkaan eivät tiedä, missä he asuvat. Stepanovit ovat saaneet uhkauksia sen jälkeen, kun he kertoivat syytöksistään.

Stepanovien väitteiden aikaan Maailman antidopingtoimisto Wada kertoi oman riippumattoman selvityksensä tuloksista. Tutkimuskomitea löysi Venäjältä laajalle levinnyttä valtion tukemaa dopingia yleisurheilusta, ja Venäjän yleisurheilijat ovat asetettu kansainväliseen kilpailukieltoon. Venäläisten yleisurheilijoiden osallistuminen Rion olympialaisiin on vaakalaudalla.

Wada tutkintakomitea julkaisee selvityksensä toisen osan Münchenissä torstaina. Entinen Wada puheenjohtaja Dick Pound on kertonut, että luvassa olisi entistäkin järisyttävämpiä paljastuksia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Doping
  • Antidoping
  • Yleisurheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Brittien Joshua voitti nyrkkeilyn mestaruusottelun – Ukrainan Klitško putosi 11. erässä

  2. 2

    Olympiamaratoonari Anne-Mari Hyryläinen on kiivennyt Mount Everestille ja menettänyt ystävänsä vuorille – ”Kiipeillessä en tunne pelkoa, se tunne on ennen lähtöä”

  3. 3

    145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

  4. 4

    HJK menetti voiton lumipyryssä lisäajalla: ”Jyräsimme vastustajaa pääsääntöisesti pelin alusta loppuun”

  5. 5

    Lukko lähes mitätöi Bluesin jatkohaaveet

  6. Näytä lisää
  1. 1

    145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

  2. 2

    Miksi Espoo on vaarallinen paikka urheiluseuralle? – Tässä kahdeksan syytä liigaseurojen katastrofeihin

  3. 3

    Venäjän gp:n aika-ajojen suomalaisjuhla kariutui viime hetkillä – Vettel kukisti Räikkösen ja Bottaksen: ”Työkalut paalupaikkaankin olivat olemassa”

  4. 4

    Nyrkkeilyn suurottelu täyttää Wembleyn –mureneeko Anthony Joshua ”kuin keksi” vai onko Isä Aika ollut liian armoton Vladimir Klitškolle?

  5. 5

    Vladimir Klitško vertasi voittamatonta vastustajaansa Anthony Joshuaa kankeaan kehonrakentajaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

  2. 2

    Aikuinen nainen puolustaa päätöstään kohdata 12-vuotias tyttö vapaaottelu­kehässä: ”Hän on mielestäni varsin vahva lapsi”

  3. 3

    145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

  4. 4

    Laineen ketjukaveri kertoi parhaan tarinansa suomalaistähdestä: ”Hän kuiskasi minulle, voisinko antaa yhden lisää”

  5. 5

    Toni Niemisen olympiamitalit on poistettu panttihuutokaupasta – mitaleista oli tarjottu jo yhteensä lähes 22 000 euroa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    2. 2

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    3. 3

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    4. 4

      ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti ” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?

    5. 5

      Loskaa oli niin, että huviteatterin katto repesi – Katso kuvakooste Helsingin historiallisista lumivapuista

    6. 6

      Hakkeri varasti Netflixin hittisarjan tulevan kauden – uhkaa julkaisevansa jaksot, jos hänelle ei makseta lunnaita

    7. 7

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    8. 8

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    9. 9

      Sisäfileetä, isoja kukkakimppuja ja firman bileitä – HS soitti 15 yritykseen ja selvitti, miten nousukausi niissä näkyy

    10. 10

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    3. 3

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    4. 4

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    5. 5

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    6. 6

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    7. 7

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    8. 8

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    9. 9

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja ja ylellisyystuotteita, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    10. 10

      Suomalaisen näytelmän kantava voima Outi Nyytäjä on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    3. 3

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää