Valikko
Urheilu

Barça-tähti Neymar joutuu oikeuteen – siirtomiljoonien kohtalo selvitettävänä

Neymarin siirtosumma Santosista Barcelonaan vuonna 2013 on yhä epäselvä.

FC Barcelona sai maanantaina paistatella valokeilassa, kun Lionel Messi valittin maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi, joukkuetoveri Neymar sijoittui kolmanneksi ja Luis Enrique valittiin Vuoden valmentajaksi.

Keskiviikkona seura sai kuitenkin hieman huonompia uutisia, kun brasilialaishyökkääjä Neymar kutsuttiin oikeuteen todistamaan siirtoepäselvyyksiä läpikäyvässä oikeudenkäynnissä. Vuonna 2013 katalonialaisjättiin brasilialaisesta Santosista siirtyneen kärjen on määrä astella oikeuden kuultavaksi 2. helmikuuta.

Barcelonan nykyinen puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu, hänen edeltäjänsä Sandro Rosell, Neymarin vanhemmat sekä kaksi Santosin johtajaa ovat myös saaneet kutsun saapua oikeuden eteen.

Yleinen syyttäjä päätti ryhtyä toimiin sen jälkeen, kun Neymarin pelioikeuksista 40 prosenttia omistanut brasilialainen sijoitusyhtiö DIS jätti valituksen petoksesta ja korruptiosta siirtoon liittyen.

DIS väittää, että siltä on huijattu sen todellinen osuus 23-vuotiaan tähtihyökkääjän siirtosummasta, koska seurat salasivat osan siirtorahasta.

Barcelona ilmoitti siirron arvoksi alun perin 57,1 miljoonaa euroa, josta Neymarin isän omistama yhtiö N&N sai 40 miljoonaa ja Santos vain 17,1 miljoonaa.

Espanjan oikeusviranomaiset arvioivat todellisen siirtosumman olevan kuitenkin vähintään 83,3 miljoonaa euroa.

DIS sai 6,8 miljonaa Santosille maksetusta summasta, mutta yhtiön mukaan sille kuuluu osuus koko siirtosummasta.

Barcelonan johtohahmot Bartomeu ja Rosell ovat osallisena myös veronkiertoon liittyvässä oikeusjutussa. Syyttäjän mukaan Neymarin siirtosumma jaettiin useaan pienempään sopimukseen Barcelonan, Santosin ja Neymarin välillä, ja Barcelonaa syytetään 12,7 miljoonan euron veronkierrosta.

Bartomeua uhkaa yli kahden ja Rosellia lähes seitsemän vuoden vankilatuomio. Seuralle tuomio toisi 22,2 miljoonan euron sakot. Käsittelypäivää ei vielä ole päätetty.

Kentän ulkopuoliset asiat eivät ole näkyneet Neymarin otteissa viheriöllä. Mies jakaa Espanjan liigan maalintekijätilaston kärkipaikan joukkuetoverinsa Luis Suárezin kanssa. Kaksikko on viimeistellyt yhteensä 30 liigamaalia tällä kaudella ja kannatteli joukkuetta Messin sairausloman aikana.

Lähde: AFP

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • FC Barcelona
  • Jan Vilén

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Jarkko Nieminen vaihtoi roolia tennisammattilaisesta amatöörisäbääjäksi: ”Into urheilla tosissaan on yhä kova”

  2. 2

    Ristolaiselle ennätys­minuutit illan NHL-pelissä – ruotsalaistähti rikkoi upean rajapyykin

  3. 3

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  4. 4

    Maskottipuheet turhauttavat Jarkko Niemistä

  5. 5

    Steven Gerrard palaa Liverpooliin – ”Tuntuu kuin ympyrä sulkeutuisi”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Patrik Laine harjoittelee keltaisessa paidassa – siihen on selkeä syy

  2. 2

    Venäjän varapääministeri selittää dopingkäryjä seksillä

  3. 3

    Juho Hännisen hyvä vauhti päättyi keskeytykseen Toyotan avauskisassa Monte Carlossa – Latvala jatkaa neljäntenä

  4. 4

    Steven Gerrard palaa Liverpooliin – ”Tuntuu kuin ympyrä sulkeutuisi”

  5. 5

    Jarkko Nieminen vaihtoi roolia tennisammattilaisesta amatöörisäbääjäksi: ”Into urheilla tosissaan on yhä kova”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija – heidät palkittiin Urheilugaalassa

  2. 2

    255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen

  3. 3

    Mitä ihmettä Rion olympialaisten jättistadionille tapahtui? Tuhansia tuoleja revitty irti, seinissä reikiä, rakenteissa hometta

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Valtteri Bottas siirtyy Mercedeksen F1-talliin Nico Rosbergilta vapautuneelle paikalle: ”Kaikki on tuntunut erittäin hyvältä”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni Joensuussa

    2. 2

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    3. 3

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    4. 4

      Opas miehen hankintaan

    5. 5

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    6. 6

      Suola on suurempi uhka terveydelle kuin moni tietää – Tutkija listaa viisi helppoa keinoa, miten liikaa suolaa voi välttää

    7. 7

      Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

    8. 8

      Gladiaattorit oli lama-Suomen traagisin televisiosarja

    9. 9

      Trump aloitti heti Obaman saavutusten nitistämisen – käski virastoja aloittamaan kiistellyn terveyslain karsimisen

    10. 10

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

    3. 3

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    4. 4

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    5. 5

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    6. 6

      Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

    7. 7

      Trumpin virkaanastujaisissa soivat Sibeliuksen Finlandian sävelet

    8. 8

      Opas miehen hankintaan

    9. 9

      Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

    10. 10

      Trump nousi valtaan, Obama jätti hyvästit – näin virkaanastujaispäivä eteni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    10. 10

      Huonossa parisuhteessa on turha roikkua – olen suomalainen nainen 2010-luvulla ja voin tehdä mitä haluan

    11. Näytä lisää