Valikko
Urheilu

NHL-kauden kymmenes suomalaisvahti valitsi jääkiekon kung fun sijaan, vaikka isä on kung fu -mestari

Jäähongan kasvatti Christopher Gibson pelasi debyyttiottelunsa New York Islandersissa 3. tammikuuta. Hänen isänsä Peter Gibson toi kung fun Suomeen. ”Isäni on aina sanonut, että pidä pää kylmänä ja keskity jokaiseen tilanteeseen.”

Suomi on NHL-maalivahtien hautomo. Tällä kaudella NHL:ssä on pelannut 80 maalivahtia, joista 10 on suomalaisia. Vain Kanadasta (29), USA:sta (16) ja Ruotsista (11) on tullut enemmän maalivahteja.

New York Islandersia edustava Christopher Gibson, 23, on viimeisin NHL:ssä debytoinut suomalaismaalivahti, ja 30. liigassa kautta aikojen.

Gibson debytoi 3. tammikuuta Pittsburgh Penguinsia vastaan ja pelasi 29 minuuttia Islandersin 2–5-tappiossa. Gibson päästi maalin ja torjui 16 kertaa. Gibson palasi pikaisen NHL-komennuksen jälkeen AHL:ään ja odottaa seuraavaa tilaisuuttaan.

Gibsonin nousu NHL:ään tapahtui suomalaisittain harvinaisempaa reittiä, Kanadan juniorisarjojen kautta. Espoolaisen Jäähongan kasvatti lähti 2008 vain 15-vuotiaana Bluesin C-junioreista Kanadan Saskatchewanissa sijaitsevaan Athol Murray College of Notre Dame -kouluun.

”Vanha valmentajani Harri Piiparinen puhui vanhempieni kanssa mahdollisuudesta siirtyä jääkiekkopainotteiseen kouluun. Ensimmäinen vuosi meni todella hyvin, ja voitimme Kanadan mestaruuden [Telus Cup]”, Gibson kertoi Helsingin Sanomille puhelimitse.

Perhetaustan puolesta Gibson olisi voinut hyvin päätyä kamppailulajien pariin, mutta Gibson valitsi jo nuorena jalkapallon ja jääkiekon lajeikseen. Christopherin Englannista Suomeen muuttanut isä Peter Gibson on kung fu -mestari, jolla on Shaolin kung fussa 4. danin musta vyö ja joka toi lajin Suomeen. Peter Gibson perusti Suomen Shaolin Kung Fu ry:n vuonna 1984 ja toimii edelleen Pitäjänmäessä toimivan seuran päävalmentajana.

”Kung fu kiinnosti tietenkin pikkaisen minua, mutta en halunnut keskittyä siihen. Minusta on videoita, joissa kaksivuotiaana teen jotain keppitaistelua isäni kanssa”, Gibson sanoi.

Gibsonin mukaan hänen isänsä on henkisesti ollut isona tukena jääkiekkouralla.

”Vanhemmiltani on tullut aina tekstiviestejä pelien jälkeen. Isäni on aina sanonut, että pidä pää kylmänä ja keskity jokaiseen tilanteeseen. Minun piti soittaa heti vanhemmille, kun tuli kutsu NHL:ään”, Gibson kertoi.

Peter Gibson oli mukana poikiensa Christopherin ja Jonathanin harrastuksissa, kävi lenkillä, uimassa ja pelaamassa heidän kanssaan. ”Kannustus on tärkeätä. Pitää antaa positiivista motivaatiota. Vaikka urheilu-urasta ei tulisikaan mitään, lapset muistavat hyvän palautteen”, Peter Gibson kertoi.

Isä-Gibson muistaa hyvin, että Christopherin muutto Kanadaan oli kova pala.

”Oman lapsen lähteminen kotoa niin nuorena oli vaikeata. Hän tottui kuitenkin matkustamiseen jo pienenä. Siksi muutto oli ehkä helpompi hänelle, mutta minulle se oli pelottavaa. Sanoin aina, että tulen hakemaan hänet, jos hän haluaa palata”, Peter Gibson kertoi.

Poikaa ei tarvinnut hakea pois, sillä hän viihtyi hyvin Kanadassa ja eteni askel askeleelta kohti unelmaansa.

Gibson pelasi neljä kautta Quebecin junioriliigassa Chicoutimi Saguenéens -seurassa, ja kaudella 2013–2014 hän debytoi AHL:ssä Toronto Marlies -seurassa. Toisena AHL-vuotenaan hänestä tuli Toronto Marliesin ykkösmaalivahti, ja saman tempun hän teki tällä kaudella Bridgeport Sound Tigersissa.

Gibson on tilastoissa yksi AHL:n parhaista maalivahdeista tällä kaudella. 24 ottelun jälkeen hänellä on viidenneksi vähiten päästettyjä maaleja ottelua kohden (2,2) ja torjuntaprosentti on 92.

”Joukkue on pelannut hyvin edessäni. Olen tehnyt kovasti töitä ja olen tietenkin iloinen, että pelit jatkuvat hyvin.”

Gibsonin mukaan hän voi oppia vielä paljon AHL:ssä.

”AHL:ssä voi kehittyä paremmaksi ja keskittyä enemmän teknisiin asioihin, kuten paluukiekkojen estämiseen. Peli ei ole yhtä nopeata kuin NHL:ssä, vedot eivät lähde niin nopeasti ja tilanteiden sekä vetojen ennakoimiseen jää enemmän aikaa”, Gibson kertoi.

”Minun pitää olla koko ajan valmis NHL:ään.”

Christopher Gibson

  Syntynyt 12.12.1992

Karkkilassa.

  Bridgeport Sound

Tigersin maalivahti.

  Kaupattiin syyskuussa Toronto Maple Leafsista New York Islandersiin.

  Jäähongan kasvatti.

  Muut seurat:

Blues-juniorit, Notre Dame Hounds, Chicoutimi Saguenéens, Toronto Marlies, Orlando Solar Bears.

  Varattiin NHL:ään vuonna 2011 toisella kierroksella varausnumerolla 49.

  Pelannut AHL:ssä 81 ottelua.

Urheilun luetuimmat

  1. 1

    Kolme olympiamitalia ei riittänyt Ruotsin Vuoden urheilijan titteliin – ”Hevosväki on kuin lahko”

  2. 2

    Leo-Pekka Tähti ja Mira Potkonen saapuivat Urheilugaalaan – ”Enemmän jännittää kuin omaa kisaa”

  3. 3

    Teemu Packalén lähtee luottavaisin mielin maaliskuun UFC-otteluun – ”Olen Lontoon oma kultapoika”

  4. 4

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  5. 5

    Rahakiista päättyi lahtelaisten voittoon – Hiihtoliitto maksaa rästinsä mahdollisimman nopeasti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Palloliitto: Puheenjohtaja Pertti Alajalla alkavat vaativat hoidot

  2. 2

    Kaisa Mäkäräisen Lahden MM-hiihtoja koskeva ratkaisu oli takaisku – ainakin yhdelle taholle

  3. 3

    Teemu Tainion poika Maximus lähtee Tottenhamiin: ”Tämä on aika harvinaista suomalaiselle pelaajalle”

  4. 4

    Valtteri Bottas siirtyy Mercedeksen F1-talliin Nico Rosbergilta vapautuneelle paikalle: ”Kaikki on tuntunut erittäin hyvältä”

  5. 5

    Tekeekö unelmasopimus Valtteri Bottaksesta pian viidennen suomalaisen F1-voittajan? – ”Ehdottomasti urani toistaiseksi suurin vuosi”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mitä ihmettä Rion olympialaisten jättistadionille tapahtui? Tuhansia tuoleja revitty irti, seinissä reikiä, rakenteissa hometta

  2. 2

    255 miljoonaa silmäparia – Tässä on sosiaalisen median seuratuin ihminen

  3. 3

    Pekingin KHL-joukkueessa pelaava Janne Jalasvaara asuu luksushotellin 120 neliön huoneistossa koko kauden – Jokerit kohtaa tänään kiinalaisjoukkueen

  4. 4

    Patrik Laine yllätti syntymäpäiväkutsun lähettäneen pienen faninsa perinpohjaisesti

  5. 5

    Ruotsissa kummastellaan suomalaisten jalkapallopomojen oluen juomista – Tim Sparvilta jäätävä kuittaus toimittajalle

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Sarjahukuttamisista tuomittu on kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    3. 3

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    4. 4

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    5. 5

      Esittelyssä Trumpin virkaanastujaisten kaikki esiintyjät: Tähtinä Toby Keith, 3 Doors Down ja jättikuoro

    6. 6

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    7. 7

      Donald Trump yritti mainita tyttärensä Twitterissä, tägäsi väärän naisen – joka oli jo syksyllä kertonut kannattavansa Hillary Clintonia

    8. 8

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    9. 9

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    10. 10

      Britannian ja EU:n sopimus­neuvotteluista tulossa pitkät ja takkuiset, sanoo suomalais­asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    2. 2

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    3. 3

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    5. 5

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    6. 6

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    7. 7

      Tältä näyttää Helsingin valtava pyörivä jäälautta – Keksijä: ”Haen tälle kansainvälistä näkyvyyttä”

    8. 8

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    9. 9

      ”Moni mies kokee, että häneltä on viety voima” – testaa, oletko parisuhteen marsu vai tiikerihai

    10. 10

      Lähes kaikki Kelan etuudet pienenevät tänä vuonna – HS kertoo, miten muutokset vaikuttavat sinun tuloihisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Perheenisät kehittivät liikeidean: Ostetaan talonrähjä, kasvatetaan kannabista ja pannaan talo myyntituloilla kuntoon

    9. 9

      Kyllä, Suomessa ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä – isäni teki 15 vuotta hiljaista itsemurhaa juomalla ja onnistui lopulta

    10. 10

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    11. Näytä lisää