Valikko
Urheilu

Kärppien Puljujärvi katkaisi maalittoman putkensa – Saarela ratkaisi voiton Ässille

Jesse Puljujärvi teki Oulun Kärppien avausmaalin lauantaina Lahden Pelicansia vastaan. Se oli Puljujärven ensimmäinen liigamaali sitten lokakuun lopun.

Jesse Puljujärvi teki Oulun Kärppien avausmaalin lauantaina Lahden Pelicansia vastaan. Se oli Puljujärven ensimmäinen liigamaali sitten lokakuun lopun.

Välissä ehti kulua 14 ottelua ilman maaleja. Edellisen kerran verkko heilui Puljujärven toimesta Tapparaa vastaan 31. lokakuuta.

Nuorten MM-kisoissa Puljujärvi, 17, viimeisteli viisi maalia. Kotiturnaus päättyi kultajuhliin ja kohuttu hyökkääjä palasi kotimaan liigakaukaloihin täynnä itseluottamusta.

Lauantaina Pelicansia vastaan Puljujärvi vei Kärpät 1–0-johtoon toisessa erässä. Esa Pirnes heitti kiekon maalille ja Puljujärvi tökkäsi pelivälineen verkkoon Pelicans-puolustaja Joonas Hurrin kovista estelyistä huolimatta.

Maali jäi Puljujärvelle laihaksi lohduksi, sillä Kärpät hävisi ottelun voittolaukauskilpailun jälkeen 2–3.

Pelicansin Ryan Potulny tasoitti pelin toisen erän lopussa. Vili Sopanen vei lahtelaiset johtoon Kärppien puolustuksen suosiollisella avustuksella päätöserän ensimmäisessä vaihdossa.

Varsinaisen peliajan viimeinen kymmenminuuttinen oli Pelicansilta puolustustaistelua. Urheasti pelannut lahtelaisryhmä piti Kärpät pitkään ilman maaleja, mutta lopun jäähyt sotkivat pelin.

Ensin Jan Latvala otti poikittaisesta mailasta kaksiminuuttisen. Myöhemmin tyhjä maali kimalsi liikaa Potulnyn silmissä, kun hän kampitti hyökkäysalueella Kärppien Markus Nutivaaran.

Ilman maalivahtia pelannut Kärpät pääsi hakemaan tasoitusta kuudella kolmea vastaan. Ylivoimakuvio toimi ja Juuso Ikonen teki 2–2-osuman maalin kulmalta.

Jatkoajalla Puljujärvi haki ahnaasti voittomaalia. Hän pääsi kolmesti laukomaan täydestä vauhdista, mutta viimeistely ei ollut kohdillaan.

Ottelu eteni voittolaukauskisaan, jonka ainoa onnistuja oli Pelicansin Sopanen. Pelicans otti 3–2-voiton ja vahvisti asemiaan pudotuspeliviivan yläpuolella. Kärpät jatkaa yhä sarjakärjessä.

Porissa pelattiin lauantaina vähämaalinen ja tiukka taisto Ässien ja Tampereen Tapparan välillä. Myös tuossa ottelussa tuore nuorten maailmanmestari heilutti maaliverkkoa.

Ässien Aleksi Saarela ratkaisi 1–0-lukemiin päättyneen ottelun jatkoajalla ajassa 61.13. Maali oli Saarelalle kauden 11:s.

Ässät taistelee Liigan kymmenennestä sijasta ja viimeisestä pudotuspelipaikasta Kouvolan KooKoon kanssa. KooKoo voitti lauantaina vieraissa HPK:n 4–3.

Kouvolalaisten sankariksi nousi Josh Green, joka viimeisteli 3–3-tasoituksen päätöserässä ja voittomaalin jatkoajalla. Myös HIFK:sta lainalla oleva maalivahti Kevin Lankinen pelasi mainion ottelun.

Ottelun avausmaalin teki KooKoon Mikko Virtanen avauserässä. Osuma oli Virtasen liigauran ensimmäinen maali.

Tampereen Ilveksen päävalmentajaksi tällä viikolla pestattu Kari Heikkilä otti lauantaina ensimmäisen voittonsa tupsukorvien penkin takana. Ilves voitti kotikaukalossaan TPS:n 2–0.

Heikkilän tavoite Ilveksessä on yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa joukkueen pelitapaa. Se näkyi TPS:ää vastaan, kun Ilves ajoi aggressiivisesti maalille.

Ilves-puolustaja Veli-Matti Vittasmäki laukoi voittomaalin toisessa erässä ylivoimalla Blake Kesselin syötöstä.

Päätöserässä TPS sai pelata viisi minuuttia ylivoimaa, kun Ilves-hyökkääjä Markku Flinckille tuomittiin pelirangaistus laitataklauksesta. Vierasjoukkueen pakkopeli oli kuitenkin ponnetonta.

Ilveksen ylivoimapeli sen sijaan toimi. Ottelu ratkesi lopullisesti, kun Joonas Riekkinen teki 2–0-maalin ajassa 58.33 TPS:n Jani Forsströmin istuessa jäähypenkillä.

Ilves katkaisi lauantaina kuuden ottelun tappioputkensa ja nousi samalla pois jumbosijalta. Liigan sarjataulukossa perää pitää KooKoolle hävinnyt HPK.

Liiga lauantaina

Kärpät–Pelicans vl. 2–3 (0–0, 1–1, 1–1, 0–0, 0–1)

Ässät–Tappara ja. 1–0 (0–0, 0–0, 0–0, 1–0)

HPK–KooKoo ja. 3–4 (1–1, 2–1, 0–1, 0–1)

Ilves–TPS 2–0 (0–0, 1–0, 1–0)

Sarjataulukko:

Kärpät 41 21 5 6 9 122– 95 79

HIFK 40 20 6 3 11 116– 97 75

JYP 40 20 4 2 14 100– 90 70

SaiPa 40 19 4 4 13 123– 96 69

Tappara 38 16 7 6 9 111– 88 68

KalPa 40 16 7 4 13 90– 75 66

TPS 41 18 2 6 15 104– 92 64

Lukko 39 17 5 3 14 93– 79 64

Pelicans 40 14 4 6 16 98– 109 56

KooKoo 41 10 7 8 16 90– 122 52

Ässät 39 13 4 4 18 85– 91 51

Sport 39 11 4 7 17 90– 107 48

Blues 39 11 4 5 19 73– 103 46

Ilves 39 11 3 3 22 78– 96 42

HPK 38 11 3 2 22 77– 110 41

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Tero Similä on vihdoin ruvennut maksamaan 40 000 euron sopimussakkoa Hiihtoliitolle – ”On noudattanut sopimusta”

  2. 2

    Tapparaa moitittiin suotta tylsäksi – mestaruusottelun maaleissa ei ollut tylsyyden häivääkään

  3. 3

    Lentäjä luottaa vain titaaniin

  4. 4

    Räikkönen ja Bottas ajoivat ensi kerran harjoituskärkenä GP-viikonloppuna

  5. 5

    Hiihtoliitto aloittaa yt-neuvottelut olympiakauden alkaessa –lomautuksia ehkä tulossa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Spiegel-lehti esitti todisteita sopimuksesta, jolla supertähti Cristiano Ronaldo vaiensi väitteet Las Vegasissa vuonna 2009 tapahtuneesta raiskauksesta

  2. 2

    Juhani Jasun maali ratkaisi – Tappara juhlii jääkiekon Suomen mestaruutta

  3. 3

    Valmentaja Jussi Tapolalla on kolme ammattia ja kaksi mestaruutta

  4. 4

    Tappara pysyy mestarina – maalivahti Dominik Hrachovina juhli nyt tukipilarina: ”Tuntuu tosi hyvältä, että sain paljon vastuuta”

  5. 5

    Mestaruuskannu pysyi Tapparan hallussa – KalPa tarjosi kelpo vastuksen kuudennessa finaalissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

  2. 2

    Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

  3. 3

    Poliisi pidätti Dortmundin hyökkäyksestä epäillyn – ”Sergei W.” yritti keinotella joukkueen osakkeilla miljoonatilin ja lavastaa iskun islamistien tekemäksi

  4. 4

    Aikuinen nainen puolustaa päätöstään kohdata 12-vuotias tyttö vapaaottelu­kehässä: ”Hän on mielestäni varsin vahva lapsi”

  5. 5

    Laineen ketjukaveri kertoi parhaan tarinansa suomalaistähdestä: ”Hän kuiskasi minulle, voisinko antaa yhden lisää”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    3. 3

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    4. 4

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      Rahamaailman ”pulska kissa”? Barack Obama nostaa yhdestä puheesta 400 000 dollaria ja joutui vastustajien hampaisiin

    7. 7

      Hurjia vuokrankorotuksia pelkäävät Lehtisaaren asukkaat syyttävät kirkkoa mediatempusta – ”Viivästettyä vääryyttä”

    8. 8

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    9. 9

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    10. 10

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    5. 5

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    6. 6

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    7. 7

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    8. 8

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    7. 7

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    8. 8

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    9. 9

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    10. 10

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    11. Näytä lisää