Valikko
Urheilu

Anssi Pentsinen sai jalkaansa tuntemattoman varasuksen –nousi 84. sijalta seitsemänneksi

Hiihtäjälle on erikoinen tilanne, kun hän kilpailee jalassaan eri paria olevat sukset eikä edes tiedä, kenen toinen suksi on.

Hiihtäjälle on erikoinen tilanne, kun hän kilpailee jalassaan eri paria olevat sukset eikä edes tiedä, kenen toinen suksi on.

Maajoukkuehiihtäjä Anssi Pentsinen ajautui tällaiseen paikkaan Suomen cupin yhdistelmäkisassa Vantaalla sunnuntaina.

”Kahden kilometrin jälkeen aloin kuulla jotain ääntä vasemmasta suksesta. Se alkoi olla sellainen, ettei siinä ollut mitään pitoa ja tuntumaa. Kaveri huikkasi takaa, että Anssi sulla on side hajalla. Se kesti vielä sen jälkeen kilometrin, kunnes irtosi”, Pentsinen selosti.

Pentsinen kuuli heti huoltajaltaan, ettei varasuksea ollut saatavilla.

”Yritin asentaa siteen siihen takaisin ja pääsin tuohon maalialueen mutkaan. Siinä se irtosi uudelleen. Onneksi Venäläisen Mika toi jonkun suksen ja pääsin matkaan. Perinteisen osuus oli aika hirveän tuntuista. Koko ajan joutui hiihtämään aika täysillä. Vapaa kulki sitten minulle aika hyvin”, sanoi Pentsinen, joka nousi ensimmäisen kierroksen (3,5 km) 84. sijalta seitsemänneksi.

Jyväskyläläinen Pentsinen siirtyi täksi kaudeksi edustamaan Vantaan Hiihtoseuraa, joka isännöi Hakunilan kisaa.

Olisitko keskeyttänyt, jos ei olisi ollut oman seuran kisa?

”Tästä oli tarkoitus ottaa mahdollisimman paljon Suomen cupin pisteitä. Mietin, että 20. sijakin olisi jotain. Seitsemäs sija oli yllättävänkin hyvä.”

Pentsisen mukaan suksen siteen ruuvit irtosivat. Hänellä ei ollut hajuakaan, kenen suksella pääsi jatkamaan matkaa. ”Ihan hyvin se luisti ja toimi.”

Pentsinen muisteli, että kymmenkunta vuotta sitten SM-viestissä hänelle tapahtui samanlainen haaveri.

”Ajan mittaan ne ruuvit voivat löystyä. Huolimattomuusvirhe. Nämä sukset olivat 6–7 vuotta vanhat.”

Miehet, 10,5 km (p)+10,5 km (v):

1) Lari Lehtonen Imatran U 54.58,8

2) Sami Jauhojärvi Vuokatti STK jäljessä 0,7 sekuntia

3) Perttu Hyvärinen RiistavedU –0,8

4) Ari Luusua OunasvHS –2.04,3

5) Kusti Kittilä Oulun HS –2.05,4

6) Aku Nikander Vihdin V –2.17,8

7) Anssi Pentsinen Vantaan HS –2.25,5

8) Mikko Koutaniemi Vuokatti STK –2.41,6

9) Lauri Vuorinen Kouvolan HS –2.56,0

10) Aleksi Parttimaa Raision K –2.58,6,

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • suomen cup
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Nettipelaaja on odottanut jo pari kuukautta rahojaan Veikkaukselta – ”Ne eivät ole menneet meillä käsittelyputken päähän”

  2. 2

    Video NBA-varaustilaisuuteen valmistautuvasta Lauri Markkasesta häkellyttää – ”Harmi, että voivat olla vain minuutin mittaisia”

  3. 3

    Kutsu A-maajoukkueeseen herkisti Mehmet Hetemaj’n: ”Suomen paidan kantaminen on aina ollut itselle ykkösjuttu”

  4. 4

    Liigan ja Telian miljoonasopimus on joululahja myös kiekkoilijoille, pettääkö palkkamaltti? ”Moni hyvä pelaaja jää nyt Suomeen”

  5. 5

    Uutta tietoa kaikilla sarjatasoilla onnistuneista maalintekijöistä: Jaron talenttivalmentaja ehti sittenkin ennen entistä Haka-topparia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Golfin supertähti Tiger Woods pidätettiin epäiltynä rattijuopumuksesta – poliisin ottama kuva on paljon puhuva

  2. 2

    Pekka Rinteellä painajaismainen finaali ilman hikeä – Nashville teki ennen­näkemättömän tempun

  3. 3

    Uutta tietoa kaikilla sarjatasoilla onnistuneista maalintekijöistä: Jaron talenttivalmentaja ehti sittenkin ennen entistä Haka-topparia

  4. 4

    Kostiko baseballsyöttäjä kolmen vuoden takaisen nöyryytyksen? Rumasti väärä syöttö aloitti joukkotappelun – ”Mitä miehen pitäisi tehdä?”

  5. 5

    Nettipelaaja on odottanut jo pari kuukautta rahojaan Veikkaukselta – ”Ne eivät ole menneet meillä käsittelyputken päähän”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

  2. 2

    Golfin supertähti Tiger Woods pidätettiin epäiltynä rattijuopumuksesta – poliisin ottama kuva on paljon puhuva

  3. 3

    ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

  4. 4

    Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

  5. 5

    Cristiano Ronaldoa uhkaa jopa viiden vuoden vankeustuomio veronkierrosta

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alkoholilain uudistus törmäsi seinään – perussuomalaiset hylkäsivät kompromissin, Kaikkonen lupasi uuden esityksen keskiviikkona

    2. 2

      Perussuomalaisten Simon Elolta poikkeuksellinen Facebook-tilitys omista puoluetovereista: ”Äänet vaaleissa kelpasivat, mutta mies ei tehtäviin”

    3. 3

      Venäläismieliselle lakimiehelle syyte Karita Mattilan uhkailusta ja loukkaamisesta – Jon Hellevig: ”Olen liian railakkaasti kirjoittanut tämän juhlajuomien jälkeen”

    4. 4

      Rautatientorin telttaleirin liepeillä pyörii kolme maahanmuuttoa vastustavaa ryhmää, jotka eivät voi sietää toisiaan – Poliisi: ”Vaikea tietää, kuka edustaa ketäkin”

    5. 5

      Mensan jäsenten tapaaminen lähti lapasesta Ruotsissa, hotellissa örvellettiin kuin viimeistä päivää ja vasta poliisi sai tilanteen rauhoitettua

    6. 6

      Jussi Halla-aho HS:n mielipidekirjoituksessa: Suomen valtio ei voi olla globaali sosiaalitoimisto

    7. 7

      Kaupungit muuttuvat pätseiksi – osa suurkaupungeista voi tulevaisuudessa olla 8 astetta lämpimämpiä

    8. 8

      Mitä asunnonvälittäjät ajattelevat oikeasti asiakkaistaan? Järjettömiä hintapyyntöjä, harhaisia omakotiunelmia ja olemattomia miljoonaperintöjä

    9. 9

      Nettipelaaja on odottanut jo pari kuukautta rahojaan Veikkaukselta – ”Ne eivät ole menneet meillä käsittelyputken päähän”

    10. 10

      Tämän auton kyyti on hirveää, mutta ulkonäkö vakuutti: ”Niin rumannäköinen, että rupesi kiinnostamaan”, kuvailee omistaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    2. 2

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    3. 3

      Littoistenjärven ”välimerellinen” aika päättyi ja vesi muuttui taas sameaksi – ”Kirkkaudessa radikaali ero”

    4. 4

      Rautatientorin telttaleirin liepeillä pyörii kolme maahanmuuttoa vastustavaa ryhmää, jotka eivät voi sietää toisiaan – Poliisi: ”Vaikea tietää, kuka edustaa ketäkin”

    5. 5

      ”Jääskeläinen meni jonkin rajan ylitse”, ”Raskasta aikaa”, ”Menetimme hyvän pomon” – Näin yleläiset kommentoivat Atte Jääskeläisen lähtöä

    6. 6

      Jussi Halla-aho HS:n mielipidekirjoituksessa: Suomen valtio ei voi olla globaali sosiaalitoimisto

    7. 7

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    8. 8

      Unohda eksoottiset superruuat, muista ruisleipä – Nämä kuusi kotimaista ruokaa ovat terveysvaikutuksiltaan ylitse muiden

    9. 9

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    10. 10

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    8. 8

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    9. 9

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää